Kristallista savuksi kuljettaa lukijan syvälle säveltäjä Kaija Saariahon musiikkiin ja maailmaan
4.10.2022 13:16:33 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Kaija Saariaho asettui 1980-luvun alussa Pariisiin ja saavutti kymmenessä vuodessa vahvan aseman yhtenä maailman kiinnostavimmista säveltäjistä. Vuosituhannen vaihteessa hän teki lopullisen kansainvälisen läpimurtonsa oopperallaan Kaukainen rakkaus. Hänelle on myönnetty valtava määrä korkeimman tason huomionosoituksia ja palkintoja. Vuonna 2019 kansainväliset säveltäjäkollegat äänestivät Saariahon tärkeimmäksi elossa olevaksi säveltäjäksi.
Kristallista savuksi – Kaija Saariahon maailma on osa 70 vuotta täyttävän Kaija Saariahon juhlavuotta ja vie lukijansa säveltäjän maailmaan, jossa liikutaan näkyvän ja näkymättömän, valojen ja varjojen rajapinnoilla, ja äänet, tapahtumat, tuoksut, värit ja unet punoutuvat toisiinsa. Saariahon moniaistisissa tiloissa aika haihtuu ja painovoimasta saatetaan irtaantua.
Teoksen on kirjoittanut kokenut henkilökuvien ja elämäkertojen kirjoittaja Pekka Hako, joka on tuntenut Kaija Saariahon yli neljäkymmentä vuotta ja nähnyt läheltä aran sävellyksenopiskelijan kasvun arvostetuksi maailmanluokan taiteilijaksi.
Kristallista savuksi – Kaija Saariahon maailma on käsittely- ja arvosteluvapaa ilmestyessään 12.10.2022.
Tiedustelut ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Sähköiset ja fyysiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Kaija Saariahon, Sofi Oksasen ja Aleksi Barrièren ooppera Innocence tulee ensi-iltaan Kansallisoopperaan 21.10.2022. Innocencen kantaesitys Ranskassa Aix-en-Provencen festivaalilla heinäkuussa 2021 sai ylistävän vastaanoton.
Kaija Saariahon juhlavuoden tapahtumat: https://saariaho70.fi/
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Trillerikuningatar Freida McFaddenin piinallisen hyvä Tunkeilija ja uutuudet skandijännityksen huippumiehiltä – Otavan lokakuun jännärit ovat varmoja koukuttajia24.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Lokakuu tarjoaa Freida McFaddenin lukijoille taattua trilleriherkkua, kun Tunkeilija ilmestyy heti kuun alussa. Sitä seuraavat pohjoismaisten poliisisarjojen odotetut jatko-osat: Michael Hjorthin ja Bjarni Thorssonin Kalastajan kuolema sekä Jørn Lier Horstin ja Thomas Engerin Uhri.
Miten vietetään täydellinen talvi Tampereella?23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita. Sarjaa on myyty jo reilusti yli 50 000 kappaletta ja kirjailija saa fanipostia ikähaitarin laidasta laitaan.
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


