Kruunusillat-raitiotien kustannusarvio selviää kevään aikana
19.1.2021 19:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Vasta tuolloin saadaan käsitys koko hankkeen kustannusarviosta ennen rakentamisvaihetta. Koko hankkeen kustannusarvio koostuu siltaurakasta, raitiotieosuudesta ja tilaajan muista kuluista.
Kruunusillat-hankkeen alustava kustannusarvio oli 260 miljoonaa euroa, kun Helsingin valtuusto teki hankkeesta enimmäishintapäätöksen vuonna 2016.
Jos tänä keväänä selviävät siltaurakan tarjous, raitiotieosuuden kustannusarvio ja tilaajan muut kustannukset ylittävät päätöksen mukaisen enimmäishinnan, päätös hankkeen toteuttamisesta tai toteuttamislaajuudesta viedään uudelleen valtuuston käsiteltäväksi.
Kruunusillat-allianssin on tarkoitus aloittaa jo keväällä tekemään raitiotiehankkeen ulkopuolisia töitä Hakaniemessä ja Kruunuvuorenrannassa. Nämä rakennustyöt liittyvät ympäröivän maankäytön kehittämiseen ja alueen kunnallistekniikan parantamiseen.
Tämän hetkisen arvion mukaan hankkeen kustannukset ovat suuremmat kuin neljä vuotta sitten arvioitiin. Tuorein kokonaiskustannusarvio on 350 miljoonaan euroa vuoden 2015 hintatasossa*. Nyt laskettu arvio on noin 35 % suurempi kuin Helsingin kaupunginvaltuuston tekemä enimmäishintapäätös hankkeen toteuttamiseksi. Kuitenkin siltaurakan kilpailutus on kesken ja allianssin suunnittelu on edelleen käynnissä, eikä kustannusarviota vielä pystytä tarkasti määrittämään.
Tämän hetken kustannusarvion merkittävimmät erot neljän vuoden takaiseen johtuvat siitä, että nyt on suunniteltu rakentamisen käytännön toteutus haastavilla Hakaniemen ja Kaivokadun rakentamiskohteilla, raitiotielle tehdään aiempaa parempi runkomelueristys, yhteyden sähköjärjestelmän käyttövarmuutta ja sähkönsyöttöasemien määrää on kasvatettu, Merihaansillan jääkuormakestävyyttä on parannettu ja vasta nyt on voitu ottaa huomioon rakentamisen kesto, johon vaikuttaa muun muassa saatujen ympäristölupien ehdot.
Lisäksi uutta kustannusarviota laskettaessa käytössä on ollut allianssin urakoitsijaosapuolien materiaali- ja rakentamiskustannustietoa.
Käynnissä olevassa raitiotien suunnittelussa pyritään yhä löytämään kustannussäästöjä tuovia ratkaisuja. Rajuin vaihtoehto olisi muuttaa eniten kustannuksiin vaikuttavia asioita, kuten raitiolinjan pituutta tai linjausta. Parhaillaan arvioidaan näiden mahdollisten kustannussäästöjen vaikutusta siihen, mitä hankkeella tavoitellaan eli laadukasta joukkoliikennepalvelua osana muuta liikennejärjestelmää.
Hanke on jaettu kahteen osaan
Kruunusillat-hanke toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa (Finkensilta ja Kruunuvuorensilta) sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Tämän urakan kilpailutus on käynnissä.
Yhteyden muu rakentaminen, mukaan lukien reitin kolmas uusi silta eli Merihaansilta, tehdään puolestaan allianssimallilla.
Kruunusillat-allianssissa on käynnissä kehitysvaihe. Kehitysvaiheessa laaditaan vuoden 2016 hankesuunnitelmaa tarkemmat raitiotien suunnitelmat sekä määritellään rakentamisen aikataulu ja kustannukset.
Kehitysvaiheen yhtenä tavoitteena on päättää allianssin ns. tavoitekustannus. Tavoitekustannus tarkoittaa allianssiprojektin kokonaiskustannusta, jonka puitteissa kaikki allianssiosapuolet sitoutuvat projektin toteuttamaan.
Tavoitekustannuksessa pysyminen on osa allianssin kannustinjärjestelmää, joka ohjaa mahdollisimman tarkkaan ja perusteltuun kustannuslaskentaan: jos tavoitekustannus pystytään alittamaan, saavat palveluntuottajat bonusta, ja mikäli se ylitetään, palveluntuottajat kustantavat osan ylityksestä. Näin kaikki riski ei jää tilaajalle eli Helsingin kaupungille. Myös mahdollinen hyöty jaetaan tilaajan kanssa.
*Helsingin valtuuston vuonna 2016 hyväksymä koko Kruunusillat-hankkeen rakennuskustannusarvio on 260 miljoonaa euroa (alv 0 %, MAKU 110,6 (2010=100), huhtikuu 2015). Alkuperäinen kustannusarvio on esitetty vuoden 2015 hintatasossa. Vertailun mahdollistamiseksi esitämme kaikki kustannusarviot laskettuna tuohon hintatasoon.
Lisätiedot:
Ville Alajoki, p. 040 334 7301
etunimi.sukunimi@hel.fi
Projektinjohtaja
Kruunusillat-raitiotie
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville AlajokiProjektinjohtaja
Puh:040 334 7301ville.alajoki@hel.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat-hanke yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa: Kruunuvuorensilta, Finkensilta ja Merihaansilta. Kruunuvuorensilta tulee olemaan Suomen pisin silta, noin 1200 metriä.
Rakentaminen alkanee vuonna 2021. Tämän hetken tavoite yhteyden valmistumiselle on vuonna 2026, mutta aikataulu tarkentuu vuonna 2021.
Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla.
Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen. Näiden aiheuttamat kustannukset katetaan Kruunusillat-budjetin ulkopuolelta kaupungin muusta investointirahoituksesta.
Kruunusillat-raitiotien ja sen kustannusarvion ulkopuolisia asioita ovat myös HKL:n raitiovaunuhankinnat ja Laajasaloon suunniteltu hybridikortteli, joka sisältää asuintaloja ja niiden alle raitiovaunuvarikon.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja Sitowise Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Designmuseon edusta Korkeavuorenkadulla uudistetaan viihtyisäksi alueeksi24.7.2026 10:50:15 EEST | Tiedote
Kaartinkaupungissa sijaitseva Koulupuistikon aukio peruskorjataan syksyn aikana ympärivuotiseksi viihtyisäksi alueeksi. Samalla Designmuseon edusta Korkeavuorenkadulla ja Merimiehenkadulla rauhoitetaan aiempaa kävelijäystävällisemmäksi, ja katujen kunnallistekniikkaa uusitaan.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.7.20263.7.2026 10:54:44 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui Perjantaina 3.7.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 20.8.2026.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 25.6.202625.6.2026 18:12:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 25.6.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on perjantaina 3.7.2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.6.202624.6.2026 18:21:46 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.6.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 13.8.2026
Ny ägare till byggnaderna på Klippan – nya upplevelsebaserade tjänster planeras18.6.2026 14:19:02 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har sålt restaurangbyggnaden på ön Klippan till Ön Klippan Ab. Den nya ägaren utreder bland annat möjligheten att starta spa-verksamhet på ön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
