Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kruunuvuorenrannan lauttaliikenne alkaa vapunpäivänä 1.5.

Jaa
Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Kauppatorin lähellä Aleksanterinkadun ja Pohjoisrannan risteyksessä sijaitsevan Meritullintorin välillä käynnistyy HSL:n lipuilla toimiva lauttaliikenne. Lauttamatkalle käy HSL:n AB-vyöhykkeet sisältävä lippu. HSL kehottaa matkustajia ostamaan lipun ennakkoon tai käyttämään lipun ostoon HSL-korttia tai HSL-sovellusta. Lautalla tai lauttarannoissa ei ole lipunmyyntiä.

Lauttaliikenteen järjestää Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Suomenlinnan liikenne Oy. Operointia hoitavat yhteistyössä helsinkiläiset Sun Ferry ja JT-Line.

Ensimmäinen lautta lähtee vapunpäivänä 1.5. klo 7.15 Kruunuvuorenrannan saaristovenelaiturista, joka sijaitsee Saaristolaivastonkatu 11 kohdalla. Kaikki lautan aikataulut löytyvät jatkossa HSL:n Reittioppaasta.

Lauttamatka kestää yhteen suuntaan noin 20 minuuttia. Lauttaliikenne kulkee kesällä kaikkina päivinä ja talvella arkisin noin kello 7-22. Vuoroväli on noin 50 minuuttia. Talviviikonloppuisin lautta kulkee noin klo 10-18. Lautan talviliikennekausi alkaa marraskuun alussa.

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan lauttaliikenteen kysyntää ja tarvetta arvioidaan liikennöinnin aikana ja liikennöintiä jatketaan enintään Kruunusiltojen valmistumiseen asti. Vuoden 2024 liikenne varmistuu Helsingin kaupungin talousarviovalmistelun yhteydessä.

Lauttaliikenne operoidaan ympäristöystävällisellä uusiutuvalla dieselillä (HVO).

Lautalle saa tuoda polkupyörän ilman lisämaksua, mikäli lautalla on tilaa sille. Reitti Meritullintorilta lauttaan on esteetön. Kruunuvuorenrannan väliaikainen laituri ei ole kaikilta osin esteetön, ja henkilökunta avustaa tarvittaessa lauttaan nousemisessa.

Uutta joukkoliikenneyhteyttä juhlistetaan vapunpäivän lähdöillä kahvitarjoilulla lautan kahvilassa niin kauan kuin kahvia riittää.

Yhteyshenkilöt

Lisätietojen antajat:


Petri Öhrmark, toimitusjohtaja, Suomenlinnan liikenne Oy, p. 09 310 76184


Ville Lepistö, joukkoliikenneasiantuntija, HSL, puh. (09) 4766 4356


Mikko Ahola, projekti-insinööri, Kaupunginkanslia/aluerakentaminen, p. 09 310 25756

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 100
01022 Kaupunkiliikenne

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

Kaupunkiliikenne Oy jatkaa HKL:n työtä ja hallinnoi Helsingin joukkoliikenneinfraa ja omistaa raitiovaunukaluston. Vastaamme joukkoliikenteen kokonaisuuden kehittämisestä ja kunnossapidosta. Liikennöimme raitiovaunua ja tuotamme metron liikennöintiä palveluna. Hoidamme lisäksi Suomenlinnan lautan liikenteen sekä järjestämme Helsingin kaupunkipyöräpalvelun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kulkureitit muuttuvat Kontulan metroasemalla – itäinen sisäänkäynti suljetaan ja läntinen avataan 2.6.8.5.2025 14:21:52 EEST | Tiedote

Kontulan metroaseman vuonna 2024 alkanut perusparannus jatkuu, ja seuraavat muutokset koskevat metroaseman sisäänkäyntejä. Kaupunkiliikenne Oy sulkee metroaseman kauppakeskuksen päädyn pääsisäänkäynnin eli itäisen sisäänkäynnin korjaustöiden vuoksi kesän ajaksi 2.6. alkaen. Samalla avataan edellisessä työvaiheessa uudelleen rakennettu aseman länsipäädyn sisäänkäynti. Aseman kolmas, keskimmäinen sisäänkäynti on lisäksi käytössä normaalisti.

Vantaan ratikan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta tehty sopimus6.5.2025 07:51:18 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne on solminut Vantaan ratikan itäallianssin palveluntuottajien kanssa allianssisopimuksen Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta. Allianssin osapuolet ovat Kaupunkiliikenne, Kreate, GRK Suomi, AFRY Finland, SWECO Finland ja WSP Finland. Nyt solmittu sopimus aloittaa varikon ratainfran suunnittelun kehitysvaiheen huhtikuussa 2025. Toteutusvaiheeseen siirrytään varikon investointipäätöksen jälkeen. Nyt alkavan kehitysvaiheen alustava tavoitekustannus on 1,9 M€.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye