Kruunuvuorenrannassa alkaa Koirasaarten ja Stansvikinrannan uimarannan esirakentamisurakka helmikuussa
8.2.2019 10:07:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Koirasaarten alue on yksi Kruunuvuorenrannan osa-alueista, se sijaitsee alueen eteläosassa. Nykyistä Koirasaarta laajennetaan meritäytöillä Koirasaaren itäpuolelle. Koirasaarten meritäyttöihin käytetään pääasiassa Kruunuvuorenrannassa välivarastoinnissa olevaa louhetta.
Työt alkavat heti kun mahdollista ruovikkojen raivauksella ja ruoppauksilla ja jatkuvat meritäytöillä. Ruoppaustyöt alkavat jäiden lähtiessä ja meritäyttötyöt kuukauden, kaksi ruoppausten alkamisen jälkeen. Esirakentamisurakan aikataulu tarkentuu kevään aikana.
Sekä Koirasaarten että Stansvikinrannan uimarannan rakennustyöt tehdään mahdollisimman yhtäjaksoisesti ja sellaisena aikana, että työt häiritsevät mahdollisimman vähän vesialuetta ja sen käyttöä. Vesiluvissa ei ole annettu mitään vuodenajan tai työajan aikarajoituksia. Vesiluvan myöntäneen Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan työ ei haittaa merkittävästi lintujen pesintää alueen arvokkailla lintuluodoilla.
Rantaa ei voi käyttää töiden aikana
Käytännössä työt tehdään pääosin lautalta. Työt ulottuvat kuitenkin aivan rantaan saakka, joten osa töistä tehdään rannalta. Jotta töitä on mahdollista tehdä rannaltakin, järjestetään ajoyhteys rantaan Huttuvadinpuiston rantakallioiden itäpuolelta. Alueen kalliot ja vanhat puut säästetään ja suojataan.
Uimarannan rakentaminen vaikuttaa kesämajamökkeilyyn lähinnä rannan osalta. Urakkaan kuuluva ranta-alue ja sen edustan vesialue eivät ole käytettävissä, mutta muuten kesämajamökkeily on mahdollista.
Kaikilla töillä on lainvoimaiset vesiluvat ja työt suoritetaan niiden mukaisesti. Rakennettavilla alueilla on myös lainvoimaiset asemakaavat. Esirakentamistyöt päättyvät arviolta kesällä 2020. Uimarannan rakentaminen jatkuu 2021 saakka. Koirasaarten asuntorakentaminen alkaa 2020-luvun alkupuolella.
Koirasaareen rakennetaan kerros- ja pientaloja noin 1700 asukkaalle. Aluetta halkovat kanavat, ja lähes kaikista asunnoista on merellinen näköala. Alueelle suunnitellaan venesatamaa, Koirasaarenpuistoa ja palvelukorttelia.
Kruunuvuorenrannan rakentaminen kestää 2030 saakka. Tulossa on koteja 13 000 asukkaalle ja noin 800 työpaikkaa.
*************
Mari-Anne Aronen, Helsingin kaupunginkanslia, ulkoinen viestintä
mari-anne.aronen@hel.fi, 09 310 36684
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Koirasaarten ja Stansvikinrannan esirakentamisurakasta
Projektinjohtaja Jukka Repo, Helsingin kaupunkiympäristön toimiala, puh. 040 647 3671, jukka.repo@hel.fi
Kruunuvuorenrannan rakentamisesta
Kruunuvuorenrannan projektinjohtaja Pirjo Sirén, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 09 310 25699, pirjo.siren@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin tilinpäätös 2025: Kunta-Helsingin talous toteutui arvioitua paremmin, investoinnit jatkuivat voimakkaina20.3.2026 09:17:47 EET | Tiedote
Tilinpäätöksessä 2025 Helsingin kaupungin taloutta tarkastellaan kolmessa kokonaisuudessa: Helsingin kaupunki, kunta Helsinki sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Helsingin kaupungin tilinpäätös koostuu näistä kolmesta kokonaisuudesta tehdyistä erillistilinpäätöksistä.
Kaupunginhallitus esittää useamman kaavamuutoksen hyväksymistä16.3.2026 17:35:39 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 16. maaliskuuta ja päätti esittää valtuustolle kaavamuutosten hyväksymistä Kamppiin, Tattariharjuun sekä Herttoniemen Fastholmaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen Malminkartanossa11.3.2026 21:58:49 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11. maaliskuuta muun muassa Malminkartanon Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen ja käsitteli aloitteita.
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemessä 16. huhtikuuta11.3.2026 08:59:02 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemen yhteiskoulussa torstaina 16.4.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kommentteja ja kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Vammaisella ihmisellä on oikeus työhön – uusia avauksia haetaan täsmätyöllistymiseen10.3.2026 10:32:05 EET | Tiedote
Helsingin vammaisneuvosto vauhdittaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllistymistä Helsingissä. Vammaisneuvoston yhteistyötilaisuus kokoaa laajasti täsmätyöllistymisestä kiinnostuneita tahoja kaupungintalon Tapahtumatorille 19. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
