KT hyväksyi sovintoehdotuksen yhteiskuntarauhan nimissä
KT:n valtuuskunta pitää tärkeänä, että kunta-alalle ja tuleville hyvinvointialueille saataisiin työrauha aikana, jolloin yhteiskuntarauhan merkitys on kasvanut. Esitetty sopimuskausi takaisi lisäksi historiallisen hyvinvointialueiden toiminnan käynnistämisen hallitusti myös henkilöstösiirtojen näkökulmasta.
– Pitkä työrauha ja vakauden edistäminen puolsivat myönteistä päätöstä, vaikkei sovintoehdotus olekaan täysin KT:n tavoitteiden mukainen. Valtuuskunta jakoi huolen kansantaloudesta, verotuksen tasosta sekä kuntien ja hyvinvointialueiden ensi vuoden rahoitusmahdollisuuksista, toteaa KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen.
– Sopimuksella turvattaisiin työrauha ja kansalaisten hyvinvointipalvelut kolmeksi vuodeksi. Sovintoehdotus on kallis, mutta yhteiskuntarauhan vuoksi olemme työnantajina valmiita toimimaan vastuullisesti, toteaa KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.
Palkkausjärjestelmiä kehitetään pitkällä ohjelmalla myös paikallisesti
Sovintoehdotukseen sisältyy kolmivuotinen sopimuskausi vuosille 2022–2025 virka- ja työehtosopimusmuutoksineen ja palkankorotuksineen. Ehdotukseen sisältyy myös koko kunta-alaa koskeva viisivuotinen palkkausjärjestelmän kehittämisohjelma vuosille 2023–2027.
Kolmen vuoden sopimuskaudella työvoimakustannukset nousevat korkoa korolle laskien keskimäärin 8,79 prosenttia. Vuonna 2022 kustannukset nousevat keskimäärin 1,76 prosenttia eli noin 393 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 nousua on keskimäärin 3,05 prosenttia (noin 692 miljoonaa euroa) ja vuonna 2024 keskimäärin 3,11 prosenttia (noin 727 miljoonaa euroa).
Sovittelulautakunnan esittämän palkkausjärjestelmien kehittämisohjelman tavoitteena on parantaa kunta- ja hyvinvointialan työpaikkojen kilpailukykyä, henkilöstön saatavuutta, työelämän laatua ja palvelutuotannon tuloksellisuutta.
– On välttämätöntä, että kehittämisohjelma perustuu paikallisiin eriin. Niillä voidaan edistää tuloksellisuutta ja työvoiman saatavuutta sekä korjata palkkausepäkohtia ja uudistaa palkkausjärjestelmiä, sanoo Markku Jalonen.
KT on esittänyt henkilöstön saatavuuden parantamiseksi monipuolista keinovalikoimaa palkkaustoimien rinnalle.
Sote ry jatkaa vastuutonta toimintaa
Kaikki muut osapuolet hyväksyivät sovintoehdotuksen, mutta Sote ry ei tähän kompromissiratkaisuun taipunut.
– Myös sote-ala olisi ansainnut työrauhan ja tästä ratkaisusta kärsivät niin yksittäiset työntekijät kuin kansalaisetkin. Lisäksi palkkojen harmonisointi tuo ylimääräisiä palkankorotuksia sote-henkilöstölle joka tapauksessa, sanoo Kirsi-Marja Lievonen.
Lisätiedot:
KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen, puh. 040 570 5593
KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen, puh. 040 570 5593
KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Tietoja julkaisijasta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla, sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
KT tekee päätöksen uudesta toimitusjohtajasta täysin itsenäisesti9.9.2024 14:49:48 EEST | Tiedote
KT:n toimitusjohtajan Markku Jalosen eläkepäätös on saanut aikaan kuhinaa työmarkkinoilla. ”Tulevan toimitusjohtajan valintaan on ulkopuolisten turha yrittää vaikuttaa”, sanoo hallituksen puheenjohtaja.
Tekojen tori -kampanja palkitsee Suomen parasta julkista työtä9.9.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Mitkä ovat Suomen innostavimmat työpaikat kunta-alalta ja hyvinvointialueilta? Missä on paras pöhinä ja kehittämisinto? Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja alan pääsopijajärjestöt kannustavat jälleen kunta- ja hyvinvointialalla työskenteleviä jakamaan kehittämistekojaan Tekojen torille 9.9.–13.10. välisenä aikana.
KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen jää eläkkeelle30.8.2024 11:30:54 EEST | Tiedote
Jalosen työsuhde Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:ssa jatkuu helmikuun loppuun saakka.
Valtion on tuettava henkilöstösiirtojen onnistumista TE-muutoksessa10.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
KT vaatii poikkeusta yhteistoimintalakiin, jotta kunnat voivat sopia henkilöstön kanssa tarvittavista tehtävien muutoksista ennen 1.1.2025. Nykyisen lain mukaan yhteistoimintaneuvottelut saisi aloittaa vasta samaan aikaan, kun uusien työllisyyspalveluiden pitää olla jo käynnissä.
Selvitys: Nuoret ja ulkomaalaistaustaiset työntekijät arvostavat koulutustaan vastaavaa työnkuvaa kunta- ja hyvinvointialalla17.5.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Nuoret työntekijät pitävät kuntia ja hyvinvointialueita hyvinä työnantajina. Myös ulkomaalaistaustaiset työntekijät ovat pääosin tyytyväisiä työnantajiinsa, mutta pitävät koulutusta vastaavaan työhön pääsemistä liian työläänä ja hitaana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme