Kultaseppämestari Tarkkanen Oy

Kultaseppämestari Tarkkanen jäi ilman korona-ajan päätukia – investoi silti yli 80.000 € tuotteiden, toiminnan ja henkilökunnan kehittämiseen

Jaa
Koronavuoden pysäyttäessä suurten juhlien vieton ja korujen hankkimisen, yrittäjän olisi ollut taloudellisesti kannattavampaa lomauttaa henkilökuntaa. Mika Tarkkanen päätti tehdä toisin. Hän investoi tulevaan ja palkkasi lisää henkilökuntaa Helsingin Arabianrannassa toimivaan ateljeeseensa. Tuloksena syntyi uusia koruja, oma ateljeella valmistettu kellomallisto ja 3D-teknologian hyödyntäminen suunnittelussa.
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen

Reilussa vuodessa Mika Tarkkanen on tarkastellut yrityksensä toimintaa, ja samalla tehnyt rohkeita päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Kultasepänliikkeen liiketoimintamallia on kirkastettu ja analysoitu tarkemmin, päätetty millaisia asiakkaita se tulevaisuudessa tavoittelee ja millaisia tuotteita heille tarjotaan. Ydinosaamisen eli uniikkikorujen suunnittelun ja valmistamisen rinnalle on tuotu täysi uusi tapa suunnitella yhdessä asiakkaiden kanssa tuotteita. Investointi on näkynyt päivittäisessä toiminnassa. Henkilökuntaa on koulutettu ja työpajalle on tuotu uutta teknologiaa.

- Koska luomme koko ajan uutta, olemme ottaneet suunnittelutyöhön uuden tavan toimia. Kultaseppämme ovat siirtäneet osan suunnittelutyöstä paperilta koneelle ja olemme kouluttautuneet 3D-mallintamisen ammattilaisiksi, Tarkkanen kertoo. - Sijoitimme yli 10.000 € erittäin hyvälaatuiseen 3D-tulostuslaitteistoon, jolla saamme tehtyä entistäkin helpommin testimalleja.

Tämä toimintamalli on avannut uuden tavan ja vapauden suunnittelutyölle. 3D-tulostettu malli on hyvä tapa testata tuotetta suunnitteluvaiheessa ja korun toimivuutta käytössä.

- Testaamme uuden teknologian avulla villejäkin ideoita ja olemme luoneet lisää tuotteita valikoimiimme. Pystymme myös testaamaan kivien istutusta tai vaikka korun käyttömukavuutta näiden mallien avulla.

- Aikaisemmin asiakkaamme on nähnyt korun vain kuvassa ja sitten valmiina. Nyt hän saa tuotteen testikäyttöön aidonoloisena mallina ennen kuin viimeistelemme sen, Tarkkanen kertoo.

Tukiviidakon väliinputoaja

Valtion tarjoamat koronatuet ja muut tukitoimet tulivat yrittäjien saataville kiitettävän nopeasti, mutta Tarkkanen kuului ikävä kyllä näihin pienyrittäjiin, jotka jäivät liki kokonaan ilman tukia. Ja ainoa syy tähän oli tukikausien ajoitus.

- Saimme tukea vain ensimmäisellä kierroksella ja jokainen meistä yrittäjistä muistaa, miten järjettömät käyttöehdot tuolla tuella oli. Liki kaikki oli pakko käyttää siihen ulkopuolisten konsulttien suunnitelmiin, ei mihinkään liiketoimintaa tukevaan konkreettiseen tekemiseen. Olisimme esimerkiksi saaneet hankkia verkkosivujen uudistamisen suunnitelman, mutta emme käyttää tukirahaa sen toteuttamiseen, Tarkkanen kuvailee.

Seuraavien vaiheiden vertailujaksoissa yksikin hyvä kuukausi tipautti yrittäjän kokonaan tuen ulkopuolelle.

- Liikevaihtomme ei missään vaiheessa tippunut yli 30 %, joten tukien saanti jäi todella pienestä kiinni ja olisi todella auttanut meitä. Olin kuitenkin päättänyt, että nyt sinnitellään eikä työntekijöitä lomauteta tai irtisanota. Eihän se ollut millään tavalla taloudellisesti järkevää, mutta pidin kiinni omista arvoistani ja pidin huolta työntekijöistäni, Tarkkanen kertoo.

Ainoana kultasepänateljeena Suomessa – oma käsityönä valmistettu kellomallisto

Tänä syksynä Tarkkanen tuo markkinoille uudet, korumallistoihin suunnittelut ja Suomessa valmistetut kellot sekä miehille että naisille. Jokainen kello on kuin taideteos, joka kuvastaa suunnittelijansa ja tekijänsä tyyliä.

- Jokaisella kellolla on oma tarinansa, sillä haastoin kunkin ateljeemme kultasepän suunnittelemaan oman unelmiensa kello. Olemmekin ainoa kultasepän ateljee, joka valmistaa kelloja käsityönä Suomessa.

Nyt valmistuvista malleista Mika Tarkkanen on suunnitellut Karkki-kellon, Mikan poika Robert Tarkkanen The Story of My Era -kellon, Ville Tuovinen XZN-kellon ja Christoffer Nyström Aina lähelläsi -kellon.

- Tuomme myös kellomaailmaan korujen puolelta täysin uuden käsitteen uniikkiudesta. Kutsumme tätä Limited+-kelloksi, jolloin kello suunnitellaan alusta loppuun ostajalle ja ostaja omistaa kellon designin sen valmistuttua. Näin kellon omistaja on ainoa henkilö, joka voi joskus päättää teettää toisen samanlaisen kellon, Tarkkanen kertoo.

Kellojen kuvat, taustatiedot ja suunnittelijatiedot:
https://www.sttinfo.fi/uutishuone/kultaseppamestari-tarkkanen-oy/m?publisherId=69819050

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Mika Tarkkanen
Kultaseppämestari, omistaja
mika@tarkkanen.fi
puh. 040 070 5155


Pia Toivanen
Rakkauden ateljeen tarinankertoja
puh. 040 589 5525
pia@tarkkanen.fi

Kuvat

Kultaseppämestari Mika Tarkkanen
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen
Lataa
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kultaseppämestari Tarkkanen Oy
Kultaseppämestari Tarkkanen Oy
Hämeentie 155 A, sisäänkäynti Kaanaankatu 2
00560 HELSINKI

040 070 5155https://www.tarkkanen.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kultaseppämestari Tarkkanen Oy

Timanttien koko kasvaa: Vihkisormuksissa nyt vähintään karaatti timantteja3.5.2022 06:30:00 EEST | Uutinen

Kultaseppämestari Mika Tarkkasen mukaan suuri on nyt kaunista, kun Amerikan malli rantautuu Suomen vihki- ja kihlasormusmarkkinoille. Aikaisemmin vihkisormukseen on sijoitettu 1.000 – 2.000 €, nyt siihen käytetään 4.000 – 10.000 €. Eikä tämä koske vain sormuksia: yksilöllisyyteen panostetaan ja koruissa on nyt näyttävyyttä, suuria kiviä ja bling-blingiä. Tämän vuoksi myös tapa ostaa koruja muuttuu.

Guldsmedsmästare Tarkkanen blev nästan utan coronastöd - investerade ändå över 80 000 € i produkter för att utveckla verksamheten och utbilda personalen24.11.2021 09:00:00 EET | Tiedote

När coronapandemin slog till och lamslog möjligheten att ordna stora festligheter, uteblev också beställarna av t.ex. vigselringar. Då skulle det ha varit ekonomiskt klokt och befogat att permittera personalen. Mika Tarkkanen beslöt sig för att göra precis tvärtom. Han investerade i framtiden och anställde mera personal till sin guldsmedsateljé i Arabiastranden i Helsingfors. Resultatet av beslutet: nya smycken, en helt ny produktlansering - klockor, som tillverkas och formges i den egna ateljén samt investering i 3D-teknologin.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye