Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta käsittelee ensi viikolla Paavolan lähikirjaston lakkauttamista
16.4.2020 16:09:31 EEST | Hyvinkään kaupunki | Tiedote
HYVINKÄÄN KAUPUNKI
TIEDOTTAA 16.4.2020
Julkaistavissa heti
Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta käsittelee ensi viikolla Paavolan lähikirjaston lakkauttamista
Kulttuuri- ja hyvinvointilautakunta käsittelee 23.4.2020 Paavolan lähikirjaston lakkauttamista 1.10.2020 alkaen. Mikäli lautakunta päättää suositella lakkauttamista tehdään lopullinen päätös valtuuston kokouksessa myöhemmin tänä vuonna
Hyvinkäällä laaditaan parhaillaan kestävän talouden ohjelmaa ja kartoitetaan mahdollisia säästökohteita sekä erilaisia vaihtoehtoja säästöjen aikaansaamiseksi. Talouden tasapainottamisen osana tarkastellaan myös kirjaston palveluita.
- Kirjastopalveluille on annettu tehtäväksi löytää säästökohteita n. 175 000 euron edestä. Mikäli Paavolan kirjasto lakkautettaisiin, saataisiin aikaan vajaan 50 000 euron säästö, eli vajaa 30 % kokonaissäästötavoitteesta, sanoo kirjastotoimen johtaja Mervi Jokinen.
- Mikäli Paavolan kirjastoa ei lakkauteta, olisi säästöt aikaansaatava vähentämällä kirjaston aineistohankintoja samalla summalla. Lisäksi säästöjä on edelleen tehtävä muista kirjastopalvelujen ulkoisista kustannuksista 125 000 euron edestä.
Hyvinkäällä on pääkirjaston lisäksi kaksi lähikirjastoa. Lähikirjastot sijaitsevat Hakalassa ja Paavolassa. Hyvinkään kirjastopalvelut ostaa lisäksi Lopen kunnalta kirjastoautopalveluita Kytäjän koululle. Paavolan lähikirjasto on auki kolmena päivänä viikossa (ma klo 12-19, ke ja to klo 12-16). Julkisen liikenteen yhteydet Paavolasta keskustaan ovat hyvät.
- Paavolan kirjaston tilat eivät ole enää ajanmukaiset, eivätkä ne vastaa kirjaston toiminnan vaatimuksia. Paavolan kirjaston tilat ovat ahtaat ja sokkeloiset esimerkiksi koululuokkien kirjastokäynneille. Ahtaista käytävistä johtuen myös rollaattorin kanssa liikkuminen kirjastossa on haastavaa, eikä kirjasto ei ole lainkaan saavutettava pyörätuolilla, kuvaa Jokinen nykytilannetta.
- Mikäli tulevaisuudessa päätetään toteuttaa kaavailtu Paavolatalo, tulisi hankesuunnitelman yhteydessä kartoittaa, voiko Paavolatalossa olla kirjastopalveluiden ylläpitämä palvelupiste, joka toimisi osan ajasta omatoimikirjastona, sanoo Jokinen.
Lisätietoja:
Mervi Jokinen kirjastotoimenjohtaja p. 040 155 6391
Simo Varjonen, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, p. 040 540 0172
Pentti Halonen, sivistystoimen johtaja, p. 040 7049 901
FAKTALAATIKKO: Kirjastokohtaiset lainamäärä:
Paavolan kirjasto 2017: 18 858
Paavolan kirjasto 2018: 17 778
Paavolan kirjasto 2019: 16 176
Hakalan kirjasto 2017: 38 447 (kirjasto kiinni osan vuodesta katto- ja valaisinremontista johtuen)
Hakalan kirjasto 2018: 48 020
Hakalan kirjasto 2019: 45 953
Pääkirjasto 2017: 619 387
Pääkirjasto 2018: 594 347
Pääkirjasto 2019: 601 859
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kesätaiteilijaksi valittu Jenni Skyttä-Forssell kerää kaupunkilaisten tarinoita yhteiseksi taideteokseksi8.6.2026 12:51:44 EEST | Tiedote
Kesätaiteilijatoiminta käynnistyi Hyvinkäällä vuonna 2025. Toiminnan tavoitteena on tuoda taide osaksi kaupunkilaisten arkea, lisätä mahdollisuuksia osallistua taiteen kokemiseen ja tekemiseen sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä eri puolilla kaupunkia.
Hyvinkää rakentaa vahvaa tapahtumakokonaisuutta – uudet kumppanuudet tuovat kaupunkiin elämyksiä ympäri vuoden29.4.2026 13:02:37 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on valinnut tapahtumakumppanit tuleville vuosille. Mukana on sekä valtakunnallisesti tunnettuja tapahtumia että uusia, kasvupotentiaalia omaavia kokonaisuuksia.
Kesän piilotettu matkailuhelmi löytyy Hyvinkäältä30.3.2026 09:57:25 EEST | Tiedote
Kotimaan matkailun piilotettu helmi löytyy Hyvinkään Kaukasten kylän maalaisromanttisista maisemista. Middle of Nowhere ‑taidepuisto on paikka, jonka vetovoima syntyy sen omaleimaisesta luonteesta. Puiston rakennuksissa, installaatioissa ja ympäristössä näkyy kierrätysmateriaalien kekseliäs käyttö, mikä tekee paikasta erityisen.
Hyvinkään Paavolatalolle pohjoismainen Joutsenmerkki23.3.2026 10:58:17 EET | Tiedote
Hyvinkään Paavolatalo on saanut pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin. Merkki osoittaa, että rakennus täyttää tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset.
Hyvinkäälle suunnitellaan uusi strategisesti merkittävä yritysalue – Well Business Park12.3.2026 14:14:09 EET | Tiedote
Hyvinkään eteläpuolelle nouseva Well Business Park muodostuu seuraavien vuosien aikana yhdeksi Etelä-Suomen keskeisimmistä uusista yritysalueista. Alueen kehitys käynnistyy vaiheittain ja tarjoaa yrityksille merkittävät kasvun mahdollisuudet niin kansallisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
