Kulttuuriin osallistumattomuus kytkeytyy sosiaaliseen eriarvoisuuteen

Mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa Suomessa myös mahdollisuutta kulttuuriosallistumiseen. Laaja ilmainen koulutusjärjestelmä tutustuttaa jokaisen ikäluokan kulttuuriin monipuolisesti, ja esimerkiksi jokaisessa Suomen kunnassa on lain mukaan kirjasto. Siitä huolimatta kulttuuriosallistumista ennustaa monien tutkimusten mukaan yhä voimakkaammin yhteiskunnallinen asema, ja kulttuurinen tietämys sekä osallistuminen yhdistyvät vahvasti koulutukseen.

– Paljon kulttuuria kuluttavat käyttävät myös paljon mediaa. Kulttuurinen orientaatio ja osallistuminen periytyvät vahvasti vanhemmilta lapsille ja kaikenlainen kulttuurin kuluttaminen keskittyy yhä valikoituneemmalle joukolle, tutkija Riie Heikkilä sanoo.

Tuore OKM:n sivistysraportti osoittaa, että oppimis- ja koulutustaso heikkenee ja että esimerkiksi kirjastoja käytetään koko ajan vähemmän.

Yliopistotutkija, dosentti Riie Heikkilä selvitti kulttuurinsosiologian alan kirjassaan Understanding Cultural Non-Participation in an Egalitarian Context (Palgrave 2022) empiirisen aineiston valossa, millaista kulttuuriin vähän osallistuvien suomalaisten vapaa-aika on ja millä tavalla he puhuvat kulttuuriosallistumisestaan.

Heikkilä esittää tutkimustuloksena, ettei kukaan ole sananmukaisesti ”passiivinen” kulttuuriin kuluttaja.

– Myös vähän muodolliseen kulttuuriin osallistuvilla on ajanviettotapoja, jotka voidaan lukea kulttuurin piiriin, jos se vain määritellään tarpeeksi laajasti.

Kulttuuriosallistuminen näyttää kuitenkin tutkimusaineiston perusteella polarisoituvan. Toisessa ääripäässä ovat aktiiviset ihmiset, jotka osallistuvat sekä muodolliseen että arkiseen kulttuuriin. Toiseen ääripäähän kuuluvat vain vähän tai eivät ollenkaan muodollista kulttuuria harrastavat ihmiset, joilla on vähemmän myös arkista harrastamista.

Heikkilä jakaa haastateltavien puhetavat kolmeen ryhmään: korkeakulttuurin hyväksyntään, käytännöllisyyteen ja uhmakkuuteen.

Ensimmäinen ryhmä suhtautuu myönteisesti korkeakulttuuriin ja uskoo, että kulttuuriosallistuminen on yhteydessä kulttuuripääomaan ja yhteiskuntaan kuulumiseen. Toinen ryhmä suhtautuu kulttuuriosallistumiseen käytännönläheisesti, vailla ajatusta siitä, että sillä olisi yhteyttä kulttuuripääomaan tai statuksen osoittamiseen. Kolmas ryhmä puolestaan vastustaa uhmakkaasti ja vihamielisestikin erityisesti korkeakulttuuriksi kokemaansa kulttuuria ja kokee tässä mielessä tippuneensa kulttuurihyvinvoinnin kelkasta.

Osallistaako julkinen kulttuuripolitiikka tarpeeksi kaikkia ihmisiä?

Kulttuuriin osallistumattomuudesta tiedetään vähän, koska perinteisiin kyselytutkimuksiin vastaavat kaikkein heikoimmin ne, jotka osallistuvat kulttuuriinkin vähiten. Siksi Heikkilä käyttää kirjassa laadullisia menetelmiä. Tutkimusta varten haastateltiin 40 yksittäistä ihmistä ja 9 ryhmää.

Haastateltava joukko edustaa Heikkilän mukaan varsin tyypillisiä suomalaisia matalan statuksen profiileja, mutta ei missään mielessä erittäin syrjäytyneitä tai marginalisoituja ryhmiä.

– Suomessa voi pitää huolestuttavana tai yllättävänäkin sitä, että niin sanottujen matalien statusten ryhmissä on niin äärimmäisiä ja polarisoituneita suhtautumistapoja kulttuuriosallistumiseen.

– Erot näyttävät liittyvän sosioekonomiseen eriarvoisuuteen ja eriarvoisuuden kokemukseen. Kirjan valossa voi kysyä, miten hyvin julkinen kulttuuripolitiikka onnistuu tavoitteessaan osallistaa kaikkein vähiten kulttuuriin osallistuvia ryhmiä, Heikkilä toteaa.

Tutkittavien rekrytoinnissa käytettiin hyväksi tilastoaineistojen osoittamia vähäistä osallistumista ennustavia taustamuuttujia. Haastateltaviksi valittiin ihmisiä, joiden taustatekijöissä yhdistyivät mahdollisimman usein matala koulutus, ns. sinikaulusammatti, asuminen pienellä paikkakunnalla sekä työelämän ulkopuolella oleminen (esim. työttömyys, työkyvyttömyyseläke, vanhempainvapaa, eläke).

Tutkimus perustuu Suomen Akatemian ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaan tutkimushankkeeseen Kulttuurinen osallistumattomuus nyky-Suomessa / Understanding cultural disengagement in contemporary Finland. Kirja on ilmestynyt loppuvuodesta 2022 kovakantisena ja nyttemmin avoimesti verkossa Open Access -julkaisuna.