Erityisesti kulttuurijournalismin piirissä on esiintynyt huolia siitä, miten erilaiset rakenteelliset muutokset vaikuttavat perinteisen kulttuurijournalismin määrään ja erityisesti laatuun.

– On esitetty, että esimerkiksi kulttuurikritiikki yksiäänistyy tai muuttuu arvottavasta liian subjektiiviseksi ja menettää näin perinteisen kulttuurin portinvartijan roolinsa, toteaa iberoromaanisten kielten apulaisprofessori, espanjan ja portugalin dosentti Pekka Posio Helsingin yliopistosta. 

Yleisen huolipuheen mukaan kulttuurijournalismi ”on kriisissä”, mutta tutkimus ei toistaiseksi ole pystynyt osoittamaan moniakaan konkreettisia muutoksen merkkejä osittain siksi, että tarpeeksi pitkien aikavälien aineistoja on vaikea löytää.

Tutkimus laatusanomalehtien kulttuurisivujen muutoksesta

Pekka Posion ja Riie Heikkilän artikkelissa ”From evaluative authorities to involved narrators. Variation and change in first-person singulars used in the culture sections of six European newspapers, from 1960 to 2010” tutkitaan pitkän aikavälin (1960–2010) eurooppalaisten laatusanomalehtien (Helsingin Sanomat, Dagens Nyheter, The Guardian, Le Monde sekä ABC/El País) kulttuurisivujen yhteensä 11 775 artikkelista koostuvan aineiston valossa, kuinka kulttuurijournalismin kirjoitustapa muuttuu viidenkymmenen vuoden aikajänteellä.

– Keskitymme tarkastelussa siihen, yleistyykö perinteiselle journalismille vieras minä-muotoinen kirjoittaminen kulttuurisivujen artikkeleissa, kuten aiemmassa tutkimuksessa on väitetty, kertoo sosiologian dosentti, yliopistotutkija Riie Heikkilä Tampereen yliopistosta . – Lisäksi tarkastelemme kirjoittajan sukupuolen ja tekstityypin vaikutusta minä-muodossa kirjoittamiseen sekä sitä, mitä funktioita minä-muotoisilla lauseilla lehtijutuissa on.

Minä-muotoisen kerronnan kärjessä The Guardian ja Dagens Nyheter

 

Posion ja Heikkilän tutkimuksen mukaan minä-muotoinen kirjoittaminen lehdissä lisääntyy vuodesta 1960 vuoteen 2010, ja muutosta johtavat The Guardian ja Dagens Nyheter, kun taas Helsingin Sanomissa ja espanjalaisissa lehdissä muutokset ovat vähäisempiä. Le Mondessa minä-muotoinen kirjoittaminen on äärimmäisen harvinaista. Kirjoittajan sukupuoli ei juuri vaikuta minä-muodon käyttöön.

– Vaikka lehtien välillä on huomattavia eroja minä-muotoisten juttujen yleisyydessä, yhteistä kaikille lehdille on se, että minä-muotoisten lauseiden käyttö yleistyy kertomuksissa, joissa toimittaja on päähenkilö, kun taas minä-muodon käyttö arvosteluissa ja kritiikeissä vähentyy, Posio kertoo. – Tämä muutos näkyy erityisen selvästi Helsingin Sanomissa, jossa tällaisten tarinaa kertovien minä-muotoisten lauseiden osuus kaikista minä-muotoisista lauseista kasvaa vuosina 1970–2010 21 prosentista 89 prosenttiin.

Kaiken kaikkiaan aineistossa näkyy kulttuurista kirjoittavien toimittajien vahva muutos arvottavista asiantuntijoista kohti omia kokemuksiaan kuvailevia kertojia.

Laatusanomalehtien kulttuurijournalismi on siis muuttunut keskeisellä tavalla kohti subjektiivisempaa, kokemuksellisempaa ja kertovampaa sävyä.

– Tämä on tärkeää tiedostaa ja nostaa keskustelunaiheeksi asiantuntijuuden kriisin ja ”totuudenjälkeisen”, pirstaloituneen median aikakaudella, Heikkilä toteaa.

Artikkeli From evaluative authorities to involved narrators. Variation and change in first-person singulars used in the culture sections of six European newspapers, from 1960 to 2010  on julkaistu Pragmatics and society -tiedelehdessä.

Lisätietoja

Pekka Posio, 050 475 0114,  pekka.posio@helsinki.fi

Riie Heikkilä,  050 437 7207,  riie.heikkila@tuni.fi