Kulttuurirahaston tuki varmistaa aivopesurin hankinnan Ouluun
30.3.2023 08:30:00 EEST | Suomen Kulttuurirahasto | Tiedote

”Kulttuurirahaston tukipäätös tuli juuri oikeaan aikaan. Yhdistettynä aiemmin saatuihin 1,5 miljoonan euron lahjoitusvaroihin ja -sitoumuksiin FUS-laitteen eli kansankielellä aivopesurin hankkimiseksi tarvittavat varat ovat nyt koossa. Laite vie tutkimushankettamme merkittävästi eteenpäin”, iloitsee toiminnallisen neurokuvantamisen professori Vesa Kiviniemi Oulun yliopistosta.
”Kun aivot eivät pääse puhdistumaan normaalilla tavalla unen aikana, ne keräävät kuona-aineita. Tämä voi vuosien kuluessa johtaa aivosairauden kehittymiseen. Aivojen lääkinnällinen puhdistaminen on vaikeaa, sillä aivot on suunniteltu hylkimään kaikkea ulkoa tulevaa. FUS-laitteen avulla aivojen sulkujärjestelmää eli veriaivoestettä voidaan hetkellisesti avata ja saattaa lääkeaineet perille täsmällisesti oikeisiin paikkoihin ja samalla myös huuhdella kuona-aineita pois”, Kiviniemi kertoo.
Professori Vesa Kiviniemi kollegoineen tekee Oulun yliopistossa kansainvälisen tason tutkimusta aivojen veriaivoesteen sisällä sijaitsevan glymfaattisen huuhtelujärjestelmän diagnostiikasta ja kohdennetuista hoitomahdollisuuksista eri aivosairauksissa, kuten Alzheimerin taudissa, aivolymfoomassa ja epilepsiassa. Työssä ovat mukana onkologian professori Outi Kuittinen, neurokirurgian professori Mikael von und zu Fraunberg, neurologian ja psykiatrian tutkimusryhmiä sekä Biocenter Oulun mikroskopiatutkijoita professori Lauri Eklundin johdolla.
Laitehankinnan ja siihen liittyvän tutkimusryhmän kautta Ouluun saadaan ainutlaatuinen kansainvälisen tason tutkimuskeskus. Vastaavaa tutkimuslaitekokonaisuutta ei ole muualla Pohjoismaissa. Yhteistyötä tehdään tiiviisti kansallisella tasolla yliopistojen ja sairaalakeskusten kanssa sekä kansainvälisesti tutkimuskeskustasolla.
Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, jonka koko pääoma on kertynyt testamenteista ja lahjoituksista.
”Monen lahjoittajan oma tai läheisen sairaus on perusteena tietyn tutkimusalan rahoittamiseen. Kulttuurirahastolla on useita nimikkorahastoja, joista varoja tulee ohjata Alzheimerin taudin, muiden aivoperäisten sairauksien sekä neurologisten sairauksien tutkimiseen”, kertoo Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Hanna Hiidenpalo.
”Alzheimer ja muut muistisairaudet koskettavat valitettavasti yhä kasvavaa joukkoa suomalaisista ja heidän läheisistään. Kiitämme Kulttuurirahaston lahjoittajia, joiden mahdollistamilla varoilla voimme tukea kansainvälistä läpimurtoa näiden vaikeiden sairauksien tutkimuksessa”, Hiidenpalo toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Kulttuurirahasto, yliasiamies Antti Arjava, puh. 09 612 810
Oulun yliopisto, yhteyspäällikkö Sakari Jussi-Pekka, puh. 040 546 6866
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kulttuurirahasto on valtakunnallisesti toimiva yksityinen säätiö, joka rakentaa moniarvoista ja kestävää yhteiskuntaa, toimii tieteen, taiteen ja kulttuurin puolesta sekä kannustaa tulevaisuuden huippuja kohti läpimurtoja.
Kulttuurirahasto myöntää apurahoja tieteelle ja taiteelle ja toteuttaa erilaisia hankkeita. Toimintaan kuuluvat myös Taidekoti Kirpilä, taiteilijoille suunnattu residenssiohjelma sekä Mirjam Helin -laulukilpailu ja -akatemia. Kulttuurirahaston seitsemäntoista maakuntarahastoa kattavat koko maan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kulttuurirahasto
Möjlighet att höra Stradivarius i Imatra och Ylivieska – gratiskonserter med värdeinstrument och toppmusiker3.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sällsynta värdeinstrument ägda av Finlands mest betydande konststiftelser och landets främsta musiker uppträder i Imatra och Ylivieska. Under dessa konserter får publiken höra bland annat en Stradivarius-violin från 1700-talet.
Stradivarius soi Imatralla ja Ylivieskassa – arvosoittimet ja huippumuusikot maksuttomissa konserteissa3.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen merkittävimpien taidesäätiöiden harvinaiset arvosoittimet ja maan eturivin muusikot esiintyvät Imatralla ja Ylivieskassa. Konserteissa yleisö pääsee kuulemaan muun muassa 1700-luvun Stradivarius-viulun sointia.
Neljä pilottikuntaa näyttää mallia: näin Suomesta tehdään laulavampi maa2.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Nelivuotisen Kaikki laulaa – Alla sjunger -hankkeen tavoite on tehdä laulamisesta luonteva osa arkea sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä, iloa ja hyvinvointia laulun avulla. Ensimmäiset laulavat kunnat ovat Jyväskylä, Kristiinankaupunki, Oulainen ja Savonlinna. Haku uusille kunnille avautuu syyskuussa.
Lisää laatukirjallisuutta suomeksi – viisitoista teosta sai maailmankirjallisuuden suomennostukea29.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kulttuurirahasto tuo sata kirjaa maailmalta suomenkielisten lukijoiden käsiin. Uusia teoksia on tulossa muun muassa Espanjasta, Slovakiasta ja Ukrainasta.
Kulttuuri ja urheilu samalla kentällä SuomiAreenassa26.5.2026 14:06:04 EEST | Tiedote
Kulttuurilla ja urheilulla on yllättävän paljon yhteistä, mutta tekevätkö alat tarpeeksi yhteistyötä? Kulttuurirahasto järjestää SuomiAreenassa 23.6.2026 keskustelun, jossa Timo Furuholm, Katariina Havukainen, Matti T. J. Heino ja Eeva Saarinen paneutuvat kulttuuriin ja urheiluun yhteisöllisyyden rakentajina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
