Savonlinnan kaupunki

Kulttuuritarjonnan monipuolisuus tehosi Savonlinnan Riihisaaressa –kävijämäärä kasvoi reilusti

Jaa
Monipuolinen tarjonta on houkutellut väkeä Savonlinnan Riihisaareen edellistä vuotta reilusti enemmän. Vuoden 2017 kävijämäärä oli Riihisaaressa, Saimaan luonto- ja kulttuurikeskuksessa 35 681 eli yli 4500 kävijää suurempi kuin vuotta aiemmin. Mielenkiintoiset näyttelyt ja tapahtumat sekä kohteeseen siirtynyt matkailuinfo houkuttelivat. Tulevan kevään uutuutena ovat lasten ja nuorten vapaa sisäänpääsy sekä uuden perusnäyttelyn rakentaminen.
Taiteilija Kari Kärkkäinen ja kahdeksasluokkalaiset Taidetestaajat. Taustalla Hanna Rädyn teos sarjasta: Ihmisen tilat (hämärä), 2017, akryyli, öljy, vaha. Valokuva: Anssi Taskinen.
Taiteilija Kari Kärkkäinen ja kahdeksasluokkalaiset Taidetestaajat. Taustalla Hanna Rädyn teos sarjasta: Ihmisen tilat (hämärä), 2017, akryyli, öljy, vaha. Valokuva: Anssi Taskinen.

Riihisaaren kävijämäärä vuonna 2017 oli 15 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Menestyksen taustalla on tarjonnan laajuus sekä runsas yhteistyöverkosto. Tämän päivän asiakas on monipuolisen kulttuurin kuluttaja, ja Riihisaareen on muodostunut uskollinen vakikävijäjoukko. Uudet avaukset madaltavat kynnystä uusien asiakkaiden ensivierailulle. Kävijämäärän kasvu tapahtui keväällä ja syksyllä, kesäkauden pysyessä edellisvuoden kaltaisena.

- Keväällä alkanut Savonlinnan historiasta kertova Saimaan Helmi –näyttely on varmasti kiinnostanut Suomen itsenäisyyden juhlavuonna myös näyttelyissä harvemmin vierailevia. Savonlinnan oman pojan Joel Lehtosen taiteilijaystävien näyttely oli myös hyvin pidetty. Etenkin lapsiperheiden mieleen olivat kevään ja syksyn touhukkaat tapahtumat, joita järjestettiin mm. yhteistyössä paikallisen Lions Clubin sekä Tanhuvaaran Urheiluopiston kanssa. Kansainväliset Luontoelokuvajuhlat toivat myös nuorta aikuisväkeä Riihisaaren elokuvapiknikille elokuun lopulla. Laajan yhteistyöjoukon yhteisponnistuksena syntynyt itsenäisyyden historian luentosarja oli myös jymymenestys, iloitsee museonjohtaja Mirjam Kosunen.

Kävijöistä 22 prosenttia oli ulkomaalaisia, joista suurin joukko tuli Venäjältä. Myös Euroopan saksan- ja ranskankieliset turistit sekä matkailijat Aasiasta ylsivät kärkinelikkoon. Kävijämäärän nousuun on vaikuttanut positiivisesti myös Riihisaareen keväällä siirtynyt Savonlinnan Seudun matkailu- ja retkeilyinfo. Lisäksi valtakunnallinen Museokortti löytyy yhä useamman kävijän lompakosta.

Lapsilla ja nuorilla vapaa pääsy jatkossa

- Riihisaaren yksi hyvin tärkeä kohderyhmä ovat lapset ja nuoret, joita vieraili meillä viime vuonna yli 3500. Tarjolla oli mm. sana- ja kuvataidetyömuotoja sekä vauhdikkaampia liikuntapajoja. Syksyllä tarjosimme Taidetestaaja-elämyksen alueen kahdeksasluokkaisille yhdessä Taideyhdistys Ars Novan kanssa. Riihisaari haluaakin kasvattaa nuorta sukupolvea kuluttamaan kulttuuria kunnolla. Tästä syystä poistimme alle 18-vuotiaiden sisäänpääsymaksun tämän vuoden 2018 alussa kokonaan. Tervetuloa meille hengailemaan, toivottaa Kosunen.

Uusi perusnäyttely tulossa

Tammikuun puolessa välissä alkaa rakennuksen toisen kerroksen näyttelytilojen huoltotyöt. Korkean näyttelysalin kevään avaa Timo Seppäläisen maisemavalokuvat Saimaalta helmikuun lopulla. Myös Vuoden luontokuvat löytyvät Riihisaaresta keväällä ja uudesta näyttelytilasta alakerrassa.

- Suurin ja mielenkiintoisin urakkamme on uuden Saimaa-aiheisen perusnäyttelyn rakentaminen yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Luonnon ja kulttuurihistorian teemat yhdistävä uusi perusnäyttely löytyy kesäkuusta alkaen rakennuksen toisesta kerroksesta. Vaikka näyttelyä rakennetaankin, riittää Riihisaaressa näkemistä ja kokemista koko keväälle. Tänä vuonna syvennytään mm. sisällissota-teemaan, josta ensimmäinen tilaisuus Sovinnon kaivo 1918 järjestetään jo tiistaina 9. tammikuuta klo 18. Kiitos kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, ja tervetuloa myös uudet kävijät nauttimaan Riihisaaren tarjonnasta, toivottaa museonjohtaja Kosunen.


Riihisaari–Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus, Savonlinnan maakuntamuseo. Avoinna syys–huhtikuussa ti–su klo 10–17 ja kesällä päivittäin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Taiteilija Kari Kärkkäinen ja kahdeksasluokkalaiset Taidetestaajat. Taustalla Hanna Rädyn teos sarjasta: Ihmisen tilat (hämärä), 2017, akryyli, öljy, vaha. Valokuva: Anssi Taskinen.
Taiteilija Kari Kärkkäinen ja kahdeksasluokkalaiset Taidetestaajat. Taustalla Hanna Rädyn teos sarjasta: Ihmisen tilat (hämärä), 2017, akryyli, öljy, vaha. Valokuva: Anssi Taskinen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Savonlinnan kaupunki
Savonlinnan kaupunki
Olavinkatu 27
57130 Savonlinna

(015) 527 4000http://www.savonlinna.fi/

Riihisaari on kohtaamispaikka ja näyttelykeskus Savonlinnan keskustassa, Olavinlinnan naapurissa. Riihisaari tarjoaa elämyksiä ja tietoa Saimaan kulttuurihistoriasta ja luonnosta - koko perheelle, ympäri vuoden. Riihisaaressa ovat Savonlinnan maakuntamuseon näyttelyt, Metsähallituksen Saimaan luontonäyttely sekä Savonlinnan seudun matkailu- ja retkeilyinfo. Historiallinen ympäristö ja luonnonkaunis sijainti Saimaan ympäröimänä muodostavat Riihisaaren ainutlaatuisen kokonaisuuden.

Riihisaari–Saimaan luonto- ja kulttuurikeskus, Savonlinnan maakuntamuseo. Avoinna syys-huhtikuussa ti–su klo 10–17 ja kesällä päivittäin. Asiakaspalvelu, puh. 044 417 4466.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Savonlinnan kaupunki

Savonlinnan kaupunki lomauttaa 413 henkilöä koronakriisin takia24.4.2020 09:58:57 EEST | Tiedote

Savonlinnan kaupungin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Kaupunginhallitus totesi yhteistoimintaneuvottelutuloksen kokouksessaan 22.4. ja hyväksyi neuvottelussa olleen työnantajan esityksen. Yhteistoimintaneuvottelujen toimenpiteenä lomautetaan 413 henkilöä. Lomautusaika vaihtelee seitsemästä päivästä 11 viikkoon. Lomautukset toteutetaan 20.8.2020 mennessä. Lomautussuunnitelmaan voi tulla muutoksia valmiuslain palvelutuotannon muutoksista johtuen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye