Kasvu Open

KUMPPANITIEDOTE: MarkkinointiAkatemiasta Kasvu Openin viides pääyhteistyökumppani

Jaa

Tamperelainen, voimakkaasti kasvava MarkkinointiAkatemia MAK Oy liittyy Kasvu Openin valtakunnallisten pääyhteistyökumppaneiden joukkoon. MAKille kumppanuus merkitsee “hyvän laittamista kiertoon”.

Kasvu Openin toimitusjohtaja Uljas Valkeinen (vas.) , MarkkinointiAkatemian MAK Oy:n toimitusjohtaja Mikko Pulkkila ja Kasvu Openin varatoimitusjohtaja Jaana Seppälä.
Kasvu Openin toimitusjohtaja Uljas Valkeinen (vas.) , MarkkinointiAkatemian MAK Oy:n toimitusjohtaja Mikko Pulkkila ja Kasvu Openin varatoimitusjohtaja Jaana Seppälä.

“MAK on kasvuyritys, jonka toiminta käynnistettiin kotini keittiön pöydän äärellä noin viisi vuotta sitten. Yritys käynnistettiin 6000 euron alkupääomalla ja toimintaa on kasvatettu ilman ulkopuolisia sijoituksia. Tavoitteena on aina ollut määrätietoinen kasvu niin, että liikevaihto tuplataan joka vuosi. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli 6M€ ja tänä vuonna tavoitteena on ylittää 10M€:n liikevaihto.

Oman liiketoiminnan lisäksi yritykselle on kertynyt vahva kokemus kasvun aikaansaamisesta lukuisista erilaisista asiakkuuksista, joiden myyntiä olemme kasvattaneet vuosien varrella. Nyt haluamme palata juurillemme auttamaan muita ja jakaa osaamistamme seuraaville kasvuyrityksille.

Suomalaiset kasvuyritykset osaavat asiansa, mutta eivät välttämättä ymmärrä tai hyödynnä täysin kaikkia digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia liiketoiminnan kansainvälisessä skaalaamisessa. Jatkossa digitaalinen asiakashankinta tulee olla se kasvuyrityksen aktiviteetti, jonka ympärille muu toiminta järjestetään. Kasvu Open mahdollistaa sen, että pystymme tapaamaan tuhansia kasvun nälkäisiä yrityksiä, joille voimme kertoa näistä mahdollisuuksista.”

Mikko Pulkkila, toimitusjohtaja, MarkkinointiAkatemia MAK Oy

MarkkinointiAkatemia MAK Oy on Suomen johtava digitaalisen asiakashankinnan asiantuntijayritys, joka tarjoaa monipuolisesti digimarkkinoinnin palveluita Suomessa ja kansainvälisesti.

Kasvu Open parantaa palveluaan

“MAKin kumppanuus on Kasvu Openille merkittävä. Heidän tietotaitonsa on meille kullanarvoista, jotta voimme parantaa Kasvu Openin luomaa asiakaskokemusta sekä tehostaa markkinointiamme juuri oikeissa kohderyhmissä. MAKin persoonallinen ja puhtaasti asiakaslähtöinen tekeminen on 100% Kasvu Open -hengen mukaista. Yhdessä olemme vahvempia!"

Uljas Valkeinen, toimitusjohtaja, Kasvu Open Oy

Kasvu Open Oy Suomen suurin pk-yritysten kasvun sparrausohjelma, joka auttaa kasvuhaluisia yrityksiä eri puolilla Suomea. Kasvu Open Oy on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen osakeyhtiö. Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto.


Lisätietoja:

Uljas Valkeinen p. 050 568 8555, uljas.valkeinen@kasvuopen.fi

toimitusjohtaja, Kasvu Open Oy

Mikko Pulkkila p. 044 738 5951, mikko.pulkkila@markkinointiakatemia.fi

toimitusjohtaja, MarkkinointiAkatemia MAK Oy  

Avainsanat

Kuvat

Kasvu Openin toimitusjohtaja Uljas Valkeinen (vas.) , MarkkinointiAkatemian MAK Oy:n toimitusjohtaja Mikko Pulkkila ja Kasvu Openin varatoimitusjohtaja Jaana Seppälä.
Kasvu Openin toimitusjohtaja Uljas Valkeinen (vas.) , MarkkinointiAkatemian MAK Oy:n toimitusjohtaja Mikko Pulkkila ja Kasvu Openin varatoimitusjohtaja Jaana Seppälä.
Lataa
Kasvu Openin toimitusjohtaja Uljas Valkeinen ja MarkkinointiAkatemian toimitusjohtaja Mikko Pulkkila.
Kasvu Openin toimitusjohtaja Uljas Valkeinen ja MarkkinointiAkatemian toimitusjohtaja Mikko Pulkkila.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kasvu Open
Kasvu Open
Kauppakatu 39
40100 Jyväskylä

0503046794http://www.kasvuopen.fi

Kasvu Open on Suomen suurin, kaikille avoin ja maksuton yritysten kasvun sparrausohjelma. Kaudella 2019 Kasvu Open sparraa yrityksiä lähes 30:llä Kasvupolulla. Kasvupolut huipentuvat päätapahtumaan Kasvu Open Karnevaaliin, joka pidetään Jyväskylän Paviljongissa 23.-24.10.2019

Kauden 2019 erikoisuus on Sijoittajan suosikki -palkinto - miljoonan euron kasvurahoitus -, jonka Kasvu Open jakaa yhdessä Innovestorin ja Nordean kanssa. Palkintoa voivat tavoitella kaikki kauden 2019 sparrauksiin osallistuvat yritykset.

Kasvu Open sai vuonna 2018 Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon. Lisäksi Kasvu Open palkittiin vuonna 2018 Euroopan komission järjestämässä SME Assembly -tapahtumassa European Enterprise Promotion Award -palkinnolla yritysten kansainvälistymisen tukemisesta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open

Svenolof Karlsson Kasvu Open Karnevaalin pääpuhujaksi26.9.2019 10:00:26 EESTTiedote

Kirjailija, journalisti ja viestintäkonsultti Svenolof Karlsson on matematiikasta kiinnostunut humanisti, joka on työskennellyt toimittajana Ruotsissa ja Suomessa sekä muun muassa Pohjoismaiden neuvoston julkaisupäällikkönä ja Journalistgruppenin asiakasryhmäpäällikkönä. Tällä hetkellä Karlsson työskentelee oman yrityksensä puitteissa sekä Suomessa että Ruotsissa, ja avustaa asiakkaita strategisessa neuvonnassa ja viestinnässä. Kysymykseen, mitä opittavaa meillä on ruotsalaisilta, Karlssonilla on napakka vastaus. - Älä pidä ruotsalaisia kummallisena kansana. Heidän etunaan on, etteivät he kysele titteleitä ja että heidän on vaikea sanoa ei. Tartu tilaisuuteen, ole oma itsesi ja rakenna henkilökohtaista suhdetta. On ihan ok olla suomalaisen erilainen. Karlsson on kirjoittanut tai toimittanut noin 50 kirjaa, joiden aiheina ovat muun muassa elinkeinoelämän historia, televiestintä, johtajuus sekä seikkailut vuorilla ja merillä. Karlssonille on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan ritarim

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme