Kumpula-Natri: Päästöjen leikkaus vaatii ilmasto- ja energialainsäädännön päivittämistä

Jaa

Komissio tulee antamaan keskiviikkona 14.7. Fit for 55 ilmasto- ja energiapaketin. Euroopan parlamentin teollisuus- ja energiavaliokunnan jäsen Miapetra Kumpula-Natri odottaa mielenkiinnolla komission esitystä, joka on mepin mukaan välttämätön uuden ilmastolaissa linjatun päästöjenvähennystavoitteen toteutumisen kannalta.

- EU tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2050 ja päästöjenleikkausta 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. On selvää, että tiukentuvien tavoitteiden vuoksi lainsäädäntöä on päivitettävä. Lisähaasteen tuo se, että biodiversiteetin vahvistaminen on huomioitava läpileikkaavasti eri politiikkasektoreilla, linjaa Kumpula-Natri. 

Kumpula-Natrin mukaan komission esitykseen voi liittyä kuitenkin tiettyjä haasteita Suomen kannalta.

- Suomi on hyvin metsäinen maa ja kestävä metsien käyttö on Suomelle tärkeää jatkossakin. Meidän on varmistettava, että nielujen säilyttämistä ja vahvistamista koskeva politiikka kohtelee eri jäsenvaltioita tasapuolisesta, eikä taakka kaadu ainoastaan metsäisten maiden hoidettavaksi, toteaa Kumpula-Natri. 

- Aktiivinen EU-tason ja kansainvälinen vaikuttaminen edesauttavat myös Suomen oman vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista. Kansainvälisessä yhteisössä vuoden 2050 hiilineutraaliustavoite on jo asetettu esimerkiksi Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa ja Uudessa-Seelannissa, sanoo Kumpula-Natri.

 Kumpula-Natri on Helsingissä koko viikon ja kommentoi mielellään asiaa medialle. Ole yhteydessä haastattelupyynnöissä kotimaan avustaja Rosamari Rissanen (rosamari.rissanen@la.europarl.europa.eu, 040 717 0010) tai miapetra.kumpula-natri@europarl.europa.eu 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Miapetra Kumpula-Natri
Europarlamentaarikko, S&D
+3585051213004

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Miapetra Kumpula-Natri
Miapetra Kumpula-Natri



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri

Kumpula-Natrista Transatlantic Policy Network TPN:n meppien puheenjohtaja2.7.2021 10:51:33 EEST | Tiedote

Transatlantic Policy Network TPN tuo yhteen Euroopan parlamentin ja Yhdysvaltain kongressin jäseniä sekä sidosryhmiä keskustelemaan yhdessä uusista transatlanttisista politiikkaratkaisuista. TPN:n Euroopan parlamentin ryhmään kuuluu tällä hetkellä 48 EU:n ja Yhdysvaltojen yhteyksistä kiinnostunutta europarlamentaarikkoa neljästä eri poliittisesta ryhmästä. Euroopan parlamentin jäsen Miapetra Kumpula-Natri aloittaa nyt ryhmän puheenjohtajana. Yhdysvaltojen kongressin puolella kongressiedustajien ryhmän puheenjohtajana toimii Jim Costa Californiasta.

EU:n uskallettava satsata satojen miljardien eurojen tulevaisuuden teollisuusalaan25.3.2021 16:38:31 EET | Tiedote

Datatalouden merkitys Euroopan taloudelle ja työllisyydelle nousee keskeiseksi 2020-luvulla. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.) painottaa, miten uuden teollisuudenalan satojen miljardien hyödyt eivät saa valua monopolien käsiin. Eurooppaan tarvitaan Kumpula-Natrin mukaan sääntöjä ja investointiohjelmia, että tasa-arvoisemmat ja reilummat digimarkkinat voidaan saavuttaa, ja että datatalouden hedelmistä kykenevät nauttimaan niin yksittäiset ihmiset, julkinen sektori kuin yrityksetkin kokoon katsomatta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme