Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kumpulan päiväkodin rakentaminen jatkuu myöhemmin aloitettavilla rakennustöillä

Jaa

Kumpulan päiväkodin rakentamista valmistelevat työt alkoivat syyskuussa osoitteessa Limingantie 39. Hankkeen urakoitsija Tricon Oy on aidannut työmaan, ja asentanut paikalle työmaakopit. Puut on kartoitettu, ja osa niistä on kaadettu ja osa on merkitty oranssilla nauhalla säilytettäväksi. Alueelta on myös poistettu pintamaata.

Aidattu rakennustyömaa Limingantiellä.
Aidattu rakennustyömaa Limingantiellä.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto myönsi kaupungille kesäkuussa aloittamisoikeuden päiväkotirakennuksen rakentamiseen. Kallion louhintatyöt ja varsinainen talonrakentaminen aloitetaan sen jälkeen, kun Helsingin hallinto-oikeus on tehnyt rakennuslupaa koskevasta valituksesta päätöksen.


Rakennuslupaa koskeva valitus on tehty toukokuussa, ja kaupunki odottaa siihen vielä ratkaisua. Tavoitteena on, että talonrakentaminen voidaan aloittaa mahdollisimman pian, ja että alueelle tarvitut uudet päiväkotitilat valmistuvat ajallaan.


- Pidämme sopivana menettelynä odottaa hallinto-oikeuden ratkaisua niin, että töitä voidaan sitten taas hyvässä järjestyksessä jatkaa. Toivottavasti hallinto-oikeuden päätös saataisiin mahdollisimman pian, jotta alueelle kipeästi kaivatut uudet päiväkotitilat saataisiin nopeasti käyttöön ja vanhoista huonokuntoisista voitaisiin samalla luopua, toivoo kaupunkiympäristön toimialan tekninen johtaja Kari Pudas.

Kaupungin saamien tietojen mukaan Helsingin hallinto-oikeus pyrkii käsittelemään valituksen vuoden loppuun mennessä. Kaupunki tiedottaa työmaajärjestelyistä sitten kun rakentaminen jatkuu.


Miten asia on edennyt?


Joulukuu 2018: Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää päiväkodin perustamisesta ja puoltaa hankesuunnitelman hyväksymistä. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyy hankesuunnitelman.

Helmikuu 2019: Kaupunginhallitus hyväksyy päiväkotirakennuksen hankesuunnitelman.

Joulukuu 2019: Helsingin rakennusvalvontapalvelujen lupayksikkö myöntää rakennusluvan.

Huhtikuu 2020: Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto tekee päätöksen rakennusluvan oikaisuvaatimuksista.

Toukokuu 2020: Helsingin hallinto-oikeudelle valitetaan rakennusluvasta.

Kesäkuu 2020: Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto myöntää Helsingin kaupungille aloittamisoikeuden päiväkotirakennuksen rakentamiseen. Helsingin hallinto-oikeudelle valitetaan siitä, että rakennustyötä ei saa aloittaa ennen kuin rakennuslupa on lainvoimainen.

Heinäkuu 2020: Helsingin hallinto-oikeus hylkää valittajan vaatimuksen siitä, että rakennustyötä ei saa aloittaa ennen kuin rakennuslupa on lainvoimainen.

Syyskuu 2020: Helsingin kaupunki ja urakoitsija Tricon Oy solmivat urakkasopimuksen. Rakentamista valmistelevat työt aloitetaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kari Pudas
Tekninen johtaja
Kaupunkiympäristön toimiala
Rakennukset ja yleiset alueet
puh. 09 310 15291
kari.pudas@hel.fi

Kuvat

Aidattu rakennustyömaa Limingantiellä.
Aidattu rakennustyömaa Limingantiellä.
Lataa
Työmaakyltti.
Työmaakyltti.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 20.10.202020.10.2020 20:23:03 EESTTiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päivän kokouksen päätöstiedote on julkaistu sivuillamme. Päätöstiedote 20.10.2020 Pöytäkirja korvaa esityslistan ja päätöstiedotteen, kun pöytäkirja on tarkastettu. Lisää tietoa kaupunkiympäristölautakunnan toiminnasta voit lukea sivuiltamme osoitteesta: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/ https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/

Pasilan, Käpylän, Kumpulan, Koskelan, Toukolan ja Arabianrannan suunnitelmat ja ajankohtaiset hankkeet esillä Uutta Keski-Helsinkiä verkkotilaisuudessa 28. lokakuuta  14.10.2020 10:49:52 EESTTiedote

Pasilassa ja Käpylässä, Kumpulassa, Koskelassa, Toukolassa ja Arabianrannassa on käynnissä lukuisia ajankohtaisia kaava- ja liikennehankkeita ja puistosuunnitelmia. Alueen asioista saat kerralla tietoa Uutta Keski-Helsinkiä verkkotilaisuudessa 28.10. Pasilan esitykset on koottu omaksi osuudekseen kello 17–18 välillä ja muiden alueiden kello 18–19.30.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme