Hyperemeesi ry

Kun raskauspahoinvointi vie sairaalaan – uusi dokumenttielokuva julkistetaan kansainvälisenä hyperemeesipäivänä

Jaa
Toukokuun 15. päivänä vietetään kansainvälistä hyperemeesipäivää. Suomessa hyperemeesistä eli vaikeasta, yleensä sairaalahoitoa vaativasta raskauspahoinvoinnista kärsii vuosittain noin 700 naista. Tänä vuonna potilasjärjestöt ympäri maailman lisäävät tietoisuutta aiheesta dokumentaarisen Sick Film -lyhytelokuvan avulla.

Hyperemesis gravidarum eli hyperemeesi on poikkeuksellisen voimakas raskauspahoinvointi, joka saa raskaana olevan naisen oksentamaan jopa kymmeniä kertoja päivässä ja vie niin huonoon kuntoon, että normaalista arjesta selviäminen on mahdotonta. Kun mikään ruoka tai juoma ei pysy sisällä viikkoihin tai kuukausiin, odottajaa uhkaa aliravitsemus ja kuivuminen.

– Hyperemeesi on raskasta fyysisesti, koska normaali toimintakyky alenee merkittävästi tai katoaa kokonaan. Jatkuva voimakas oksentaminen vie voimat ja usein myös ilon raskaudesta. On henkisesti vaikeaa, kun raskauden on ajatellut olevan yksi elämän onnellisimpia aikoja, mutta vaikean pahoinvoinnin takia olo onkin kestämätön, kertoo Mira Sustar potilasjärjestö Hyperemeesi ry:stä.

Monella hyperemeesi helpottaa raskauden puolivälin tienoilla, mutta osalla se jatkuu koko raskauden ajan. Aiheesta kertovan Sick Film -dokumenttielokuvan taustalla on britannialainen Charlotte Howden, joka kärsi hyperemeesistä vuonna 2015 odottaessaan poikaansa. Charlotte kertoo, että häneltä vei kolme vuotta toipua hyperemeesistä sekä fyysisesti että henkisesti, ja nyt hän haluaa lisätä tietoisuutta asiasta.

Hyperemeesi tunnetaan edelleen huonosti jopa terveydenhuollon piirissä, ja siksi asianmukaisen hoidon ja lääkityksen saaminen on usein vaikeaa.

– Hyperemeesin ensisijainen hoitomuoto on nesteytys. Valitettavasti moni hyperemeesiä sairastava joutuu taistelemaan saadakseen hoitoa, vaikka eihän kukaan raskaana oleva nainen huvikseen haluaisi sairaalaan tipan päähän. Onneksi tietoisuus on lisääntymässä vähitellen, ja olemme kuulleet potilaiden saaneen myös todella hyvää hoitoa, sanoo Sustar.

Hyperemeesistä kärsiviä saatetaan myös kohdella asiattomasti, koska sairautta ei tunneta tarpeeksi hyvin ja moni miettii ensisijaisesti omaa tai tuttujen tavallista raskauspahoinvointia. Sick Film näyttää kaunistelematta, millaista hyperemeesin sairastaminen on.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


www.hyperemeesi.fi


Mira Sustar
Laura Arrhenius
info@hyperemeesi.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hyperemeesi ry
Hyperemeesi ry

20540 TURKU

https://hyperemeesi.fi

Suomalainen potilasjärjestö Hyperemeesi ry perustettiin alkuvuodesta 2017, ja saman vuoden toukokuussa kansainvälistä hyperemeesipäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran. Järjestön tavoitteena on lisätä tietoisuutta hyperemeesistä, vaikuttaa hoitokäytäntöjen kehittämiseen ja tukea hyperemeesiä sairastavia naisia perheineen. Hyperemeesi ry:n verkkosivuilla on kattavasti tietoa suomeksi ja ruotsiksi, ja sieltä voi myös tulostaa tai tilata esitteitä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye