Kuninkaallisia naisia -uutuuskirja nostaa valokeilaan Euroopan hovien naiset ja heidän erikoislaatuisen elämänsä
15.3.2023 07:00:00 EET | Publiva Oy | Tiedote

Elegantteja edustusasuja, satumaisia häitä, suhdetoimintaa historiallisissa kulisseissa sekä alati kannoilla juoksevia paparazzeja. Kuninkaallisten naisten elämä on kaukana tavallisesta arjesta, ja ehkä juuri siksi heidän edesottamuksensa kiinnostavat monia. Kuninkaallisia naisia -uutuuskirjassa Tuula Vainikainen kertoo, millaisia naisia nämä miljoonien seuraamat monarkian edustajat ovat.
Teos kierrättää lukijaa Euroopan hoveissa ja tutustuttaa nykypäivän kuninkaallisiin naisiin: hallitsijoihin, puolisoihin, äiteihin, tyttäriin, anoppeihin ja miniöihin. Mukana on kiehtovia hahmoja Hollannin muotikuningatar Máximasta Mette-Maritiin, yksinhuoltajaäitiin, josta tuli Norjan kruununprinsessa – unohtamatta 70 vuotta Yhdistynyttä kuningaskuntaa hallinnutta Elisabet II:ta ja Walesin prinsessa Catherinea.
Aiemmin monarkiat periytyivät mieslinjassa, mutta nykyään hallitsijaksi voi nousta myös nainen, eikä kuninkaallisen puolison tarvitse olla siniverinen. Nuoremman polven edustajat ovat pääosin koulutettuja uranaisia – esimerkkeinä vaikkapa journalistina palkittu Espanjan Letizia tai Hollannin Máxima, investointipankissa työskennellyt taloustieteilijä.
Naisten asema hoveissa on nyt vahvempi kuin koskaan. Tulevina vuosikymmeninä hallitsijoiden sukupuolijakauma kääntyy entistä naisvoittoisemmaksi, kun valtaistuimelle nousevat Ruotsin Victoria ja Estelle, Norjan Ingrid Alexandra, Hollannin Catharina-Amalia, Belgian Elisabeth ja Espanjan Leonor.
Vainikaisen oma kiinnostus kuninkaallisia kohtaan virisi jo 7-vuotiaana, kun hänen silloinen opettajansa vei koko luokan kotiinsa katsomaan Hollannin prinsessa Beatrixin ja saksalaisen Claus von Amsbergin häitä. ”Pystyn vieläkin asettumaan siihen huoneeseen ja muistan, missä televisio oli ja miten valo tuli ikkunasta.”
Kuninkaallisia naisia yhdistää kiinnostavat fakta- ja historiatiedot tasavaltaan syntyneen kuninkaallisharrastajan havaintoihin kruunupäiden elämästä. ”Uskaltaudun hieman kommentoimaan myös kuninkaallisten naisten vaatekaappeja ja morsiuspukuja. En silti suinkaan pidä heitä pelkkinä vaateripustimina, vaan näen pukeutumisen osana heidän persoonaansa ja julkisuuskuvaansa.”
Tuula Vainikainen on turkulainen historian maisteri, tiedottaja ja toimittaja. Hänet on valittu vuoden tiedetoimittajaksi 2010. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja terveydestä, perheestä ja naisen elämästä.
Tuula Vainikainen: Kuninkaallisia naisia – Elämää aikamme hoveissa Kansi Satu Kontinen | Kannen kuva Wenn Righs Ltd / Alamy Stock Photo Kirjapaja 2023 | ISBN 978-952-354-710-0 | 270 s | Kl 99.13 Ilmestyy äänikirjana toukokuussa, lukija Jenni Sainio. ISBN 978-952-354-745-2.
Lisätietoja ja haastattelut:
Tuula Vainikainen | 045 671 9558 | tuula.vainikainen@saunalahti.fi
Arvostelukappaleet: Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna VatjaMediakoordinaattoriKirjapaja, Publiva Oy
Puh:09 6877 4543minna.vatja@kirjapaja.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Publiva Oy
Uutta tietoa ja uusia oivalluksia kipeän selän hoitoon30.9.2026 08:22:27 EEST | Tiedote
Selkäsairaita ja selkäkipuisia on Suomessa paljon ja krooninen selkäkipu on jo lähes kansansairaus. Usein kroonisen selkäkivun taustalla on välilevynpullistuma, ahtauma tai nivelrikko, mutta kroonista kipua ja elämää hankaloittavaa lihasjäykkyyttä voivat aiheuttaa myös monet sellaiset tekijät, joita ei aiemmin ole liitetty selkäterveyteen. Oman haasteensa luo sekin, että lääkärin vastaanotolla selkäkipuun ei aina suhtauduta riittävällä vakavuudella.
Tietokirja lapsille väestönsuojelusta24.9.2026 08:34:52 EEST | Tiedote
Lasten tietokirjassa Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus tutustutaan väestönsuojeluun. Aihe on ajankohtainen: varautumisesta ja valmistautumisesta keskustellaan nyt aktiivisesti, ja asian tärkeyteen on herätty. Kirja jaetaan syksyn aikana kaikkiin Suomen alakouluihin Väestönsuojelusäätiön ja Suomen pelastuslaitosten avustuksella.
ELINTÄRKEISTÄ PÖLYTTÄJISTÄ ELÄMYKSELLINEN NÄYTTELY SEKÄ UUDENTYYPPINEN LASTEN TIETOKIRJA12.5.2026 08:09:00 EEST | Tiedote
TIEDOTE JA KUTSU TOIMITTAJILLE SEKÄ KUTSUVIERAILLE Tervetuloa Pölyttäjien kirjo -näyttelyn avajaisiin sekä Pölyttäjien kirjo -kirjan julkistustilaisuuteen Luonnontieteelliseen museoon (Pohjoinen Rautatiekatu 13, Helsinki) keskiviikkona 20.5.2026 klo 18.00. Tilaisuuden avaa tohtori Jenni Haukio, minkä jälkeen on muun ohjelman ja virvokkeiden ohessa mahdollisuus tutustua näyttelyyn ja kirjaan. Ilmoittaudu tästä.
Matka meditaation maailmaan on rikas ja rosoinen17.3.2026 08:05:00 EET | Tiedote
”Meditointi on paradoksaalista. Mukana on aina halu saavuttaa jotain, vaikka juuri se halu estää perimmäisen todellisuuden saavuttamisen. Niin kauan kuin minuus sanelee olemistamme, olemme minuuden vankeja.”
Tuija Kauppinen: Polkupyörä vie pintaa syvemmälle Japaniin ja Etelä-Koreaan16.3.2026 08:07:00 EET | Tiedote
Japani on maa, jossa vessan lattiat kiiltävät, vuoret on puhkottu siisteillä tunneleilla, mutta keskellä pyörätietä saattaa kasvaa metrin korkea pensas. Toisaalta pyöräilijät huomioidaan liikenteessä ja pitkin maata löytyy ilmaisia leirintäalueita. Etelä-Koreassa liikenne on ronskimpaa ja kommunikaatio selvästi suoraviivaisempaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



