Kunnan täytyy järjestää koronatestaus tartuntatautipäivärahan saamista varten
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on 24.3.2022 antanut ohjauksen kuntien velvollisuudesta järjestää koronatestausta. STM toteaa, että kunnalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää koronatestaus, jos henkilö tarvitsee positiivista testitulosta tartuntatautipäivärahan saamiseksi. Jos
työterveyshuoltosopimukseen kuuluu koronatestaus, voidaan testi tehdä työterveyshuollossa.
Henkilö voi halutessaan asioida myös yksityisessä terveydenhuollossa, jolloin koronatestistä maksetaan sairausvakuutuslain mukainen sairaanhoidon korvaus. PCR-testin korvausmäärää on väliaikaisesti korotettu 100 euroon 30.6.2022 saakka.
Valtio korvaa kunnille koronatestauksen välittömät kustannukset erillisen valtionavustusmenettelyn kautta.
Myös koronasairaan lapsen kotiin jäävä vanhempi voi saada päivärahaa
Väliaikaisen sairausvakuutuslain muutoksen myötä tartuntatautipäivärahaa voidaan maksaa ansionmenetyksen korvaamiseksi myös ilman tartuntatautilääkärin päätöstä työstä poissaolosta, karanteenista tai eristämisestä. Tällöin tartuntatautipäivärahan saaminen edellyttää lääkärin, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan kirjoittamaa todistusta luotettavasti todetusta koronavirustartunnasta ja suosituksesta olla pois työstä tartunnan leviämisriskin takia.
Tartuntatautipäivärahaa maksetaan myös sellaiselle alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalle, joka on poissa töistä koronaan sairastuneen lapsensa vuoksi. Lapsen koronatartunta täytyy olla luotettavasti todettu.
Koronavirustartunnan luotettava toteaminen tarkoittaa laboratoriovarmistettua PCR- tai antigeenitestitulosta terveydenhuollon toimiluvallisessa toimintayksikössä. Tartuntatautipäivärahaa voi hakea Kansaneläkelaitokselta.
Aluehallintovirastot pyysivät STM:n ohjausta kunnan testausvelvollisuusasiaan
Kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat muuttaneet koronatestausstrategioitaan. Myös kansallinen testausstrategia on päivitetty 10.2.2022. Päivitetyn strategian mukaan koronanäyte tulisi ottaa vaikeaoireisilta potilailta lääketieteellisin periaattein, riskiryhmiin kuuluvilta oireisilta henkilöiltä ja raskaana olevilta sekä sote-alan työntekijöiltä. Strategian muutoksen vuoksi koronatestaaminen on vähentynyt.
Väliaikaisen sairausvakuutuslain muutoksen ja strategioiden muutosten vuoksi koronatestauksen velvollisuus kunnissa on ollut epäselvä, ja aluehallintovirastot ovat saaneet kyselyjä aiheesta. Tämän vuoksi aluehallintovirastot pyysivät STM:n ohjausta kunnan testausvelvollisuusasiaan.
Lisätietoa:
- Koronan leviämisriskin vuoksi pois töistä jääville oikeus tartuntatautipäivärahaan ilman virallista eristämismääräystä (STM)
- Valtioneuvosto antoi asetuksen tartuntatautipäivärahahakemuksiin liitettävistä todistuksista (STM)
- Todistus tartuntatautipäivärahaa varten (THL)
- Tartuntatautipäiväraha (Kela)
Lisätietoa medialle:
Etelä-Suomi: ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592
Itä-Suomi: aluehallintoylilääkäri Hanna-Mari Jauhonen, p. 0 295 016 949
Lappi: lakimies Annina Jauhojärvi, p. 0295 017 020
Lounais-Suomi: lakimies Tuomo Ollula, p. 0295 018 014
Länsi- ja Sisä-Suomi: aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen, p. 0 295 018 786
Pohjois-Suomi: lakimies Heli Kajava, p. 0295 017 567
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme