Kunnille korvataan Ukrainasta paenneiden vastaanoton kuluja
5.5.2022 10:11:11 EEST | Maahanmuuttovirasto | Tiedote
Venäjän hyökkäyksen jälkeen Suomessa on jätetty yli 21 000 tilapäisen suojelun hakemusta, suurin osa hakijoista on ukrainalaisia. Tilapäistä suojelua saavalla on oikeus vastaanottopalveluihin.
Kunta voi nyt tehdä vastaanottokeskuksen kanssa sopimuksen siitä, että kunta tarjoaa tilapäistä suojelua saaville vastaanottolain mukaisia majoituspalveluita.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun teemme näin laajasti ja ketterästi yhteistyötä kuntien kanssa vastaanotossa. On hienoa, että myös monet kunnat, joilla ei ole esimerkiksi kokemusta vastaanottokeskuksista, ovat lähteneet auttamaan Ukrainasta paenneita, kertoo Maahanmuuttoviraston ylijohtajan sijainen, apulaispäällikkö Elina Immonen.
Miksi vastaanottoon on tehty uusi malli?
Kuntien ottaminen tiiviimmin mukaan vastaanottopalveluiden järjestämiseen on tarpeellista, koska Ukrainasta Venäjän hyökkäyksen takia paenneiden määrän ennakoidaan edelleen kasvavan Suomessa.
Kunnissa on jo nyt runsaasti tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia yksityismajoituksessa tai kuntien osoittamassa majoituksessa. Lisäksi Suomessa on ukrainalaisia, jotka eivät ole vielä hakeneet tilapäistä suojelua, koska Ukrainan kansalaiset voivat oleskella Suomessa viisumivapaasti 90 vuorokauden ajan.
– Haluamme mahdollistaa sen, että Ukrainasta paenneet voivat asua niillä paikkakunnilla, joissa heillä on läheisiä, töitä tai muita siteitä, kertoo erityisasiantuntija Mari Helenius.
Uusi malli ei vaikuta siihen, milloin henkilö saa kotikunnan. Kotikuntalakiin ei ole tehty muutoksia.
Vastaanottokeskus järjestää jatkossakin sosiaali- ja terveyspalvelut
Jokainen tilapäistä suojelua hakenut tai saava on kirjoilla jossakin vastaanottokeskuksessa, vaikka asuisikin yksityisessä tai kunnan tarjoamassa majoituksessa.
Kunta voi järjestää majoitusta osoittamissaan kalustetuissa asunnoissa. Kiinteä korvaus (asiakas/vuorokausi) kattaa kaikki asumisen kustannukset. Asiakkaalta ei voi periä muuta maksua asumisesta. Maahanmuuttovirasto voi korvata kunnalle myös tulkkauksesta aiheutuneita kuluja.
Ukrainasta paenneet saavat terveydenhuollon palvelut ensisijaisesti vastaanottokeskuksesta ja Maahanmuuttoviraston kilpailuttamilta palveluntarjoajilta. Vastaanottokeskus järjestää heille myös välttämättömät sosiaalipalvelut ja esimerkiksi vastaanottorahan.
Kunnat ovat kuitenkin jo vuosia tuottaneet vastaanottokeskuksen asiakkaille joitakin terveyspalveluita, kuten neuvolapalveluita ja suun terveydenhoitoa. Näiden palveluiden kustannukset korvataan jatkossakin kunnille ilman erillistä sopimusta.
Maahanmuuttovirasto ei korvaa kunnille varhaiskasvatukseen, opetukseen tai työllisyyspalveluihin liittyviä kustannuksia.
Vain kunnat voivat saada korvauksia
Maahanmuuttovirasto maksaa sopimuksen tehneelle kunnalle korvausta vastaanottokeskuksen kautta. Korvaus maksetaan vain kunnille, ja se koskee vain tilapäistä suojelua hakeneille tai sitä saaville henkilöille järjestettäviä palveluita. Yksityishenkilöille tai muille toimijoille ei korvata majoituksen tai muiden palveluiden järjestämisestä aiheutuvia kuluja.
Maahanmuuttovirasto voi maksaa korvauksia siitä lähtien, kun tilapäinen suojelu otettiin käyttöön, eli 4.3.2022 alkaen. Kunnat ja vastaanottokeskukset solmivat sopimuksia toukokuusta lähtien. Korvaus maksetaan takautuvasti maalis-huhtikuulta. Vastaanoton malli on käytössä väliaikaisesti.
– Ohjeistamme kuntia suoraan korvauksista ja sopimuksista. Lisäksi olemme järjestäneet webinaareja kunnille ja tehneet sopimuspohjan kuntien ja vastaanottokeskusten yhteistyötä varten, kertoo Helenius.
Maahanmuuttovirasto vastaa vastaanottojärjestelmän toiminnan ohjauksesta, suunnittelusta ja valvonnasta. Maahanmuuttoviraston omat vastaanottokeskukset sijaitsevat Helsingissä, Lappeenrannassa (Joutseno) ja Oulussa. Muita vastaanottokeskuksia ylläpitävät järjestöt, kunnat ja yritykset. Tällä hetkellä toiminnassa on 56 vastaanottokeskusta ja yksityismajoittujien palvelupistettä sekä seitsemän alaikäisyksikköä. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Suomessa oli 20 vastaanottokeskusta, alaikäisyksiköiden määrä on pysynyt samana.
Fakta: Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille
- Tilapäistä suojelua haetaan Suomessa poliisilta tai rajaviranomaiselta. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto myöntää tilapäisen suojelun oleskeluluvan.
- Työnteon voi aloittaa heti, kun poliisi tai rajaviranomainen on rekisteröinyt tilapäisen suojelun hakemuksen.
- Tilapäistä suojelua voidaan myöntää Ukrainan kansalaisille, jotka eivät voi palata takaisin Ukrainaan Venäjän hyökkäyksen takia.
- Suojelua voidaan myöntää myös niille Venäjän hyökkäyksen takia paenneille EU:n ja Schengen-sopimuksen ulkopuolisten maiden kansalaisille ja kansalaisuudettomille, jotka ovat oleskelleet laillisesti Ukrainassa ja joiden paluu lähtömaahan turvallisesti ja pysyvästi ei ole mahdollista.
- Suojelua voidaan myöntää myös ukrainalaisten ja Ukrainassa kansainvälistä suojelua tai vastaavaa kansallista suojelua saaneiden perheenjäsenille, jos perheside on muodostettu Ukrainassa ennen Venäjän hyökkäystä.
Lisätietoja medialle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erityisasiantuntija Mari Helenius, p. 0295 488 214, sähköposti: etunimi.sukunimi@govsec.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MaahanmuuttovirastoPL 10
00086 Maahanmuuttovirasto
Puh. 0295 430 431 (vaihde/switchboard))http://www.migri.fi
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Kaikki turvapaikkahakemukset käsitellään EU:ssa yhteisten kriteerien mukaisesti9.7.2026 10:00:29 EEST | Tiedote
Viime aikoina julkisuudessa on käyty keskustelua venäläisten turvapaikkahakemuksista sekä Maahanmuuttoviraston niihin tekemistä päätöksistä ja niiden perusteista. Venäjän kansalaisten turvapaikkahakemusten käsittelyssä ei ole tapahtunut linjausmuutoksia, jotka ohjaisivat myönteisten ja kielteisten päätösten jakaumaa.
Osittainen keskeytys iranilaisten hakijoiden turvapaikkapäätöksentekoon päättyy1.7.2026 10:00:16 EEST | Tiedote
Maahanmuuttovirasto keskeytti turvapaikkahakemusten päätöksenteon osittain helmikuussa 2026 Iranin turvallisuustilanteen muutosten vuoksi. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto on seurannut maan tilannetta ja kerännyt siitä tietoa. Kerätyn maatiedon perusteella virasto voi jatkaa kaikkien iranilaisten turvapaikkahakemusten käsittelyä.
Maahanmuuton tulevaisuusarviot: työperusteisiin oleskelulupiin odotetaan kasvua, opiskelijoiden määrä laskussa29.6.2026 11:00:22 EEST | Tiedote
Maahanmuuttoviraston ennakointiverkosto on päivittänyt arvionsa vuoden 2026 ja 2027 hakemusmääristä. Arviot kattavat kaikkien työntekijöiden, opiskelijoiden ja turvapaikanhakijoiden ensimmäiset hakemukset sekä tilapäisen suojelun määrät.
EU uudistaa turvapaikkajärjestelmää – muutoksia myös vastaanottopalveluihin ja maastapoistamiseen 12.6.202612.6.2026 10:00:25 EEST | Tiedote
EU:n uuden muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen soveltaminen alkaa Suomessa 12.6.2026. Muutoksia on tullut myös ulkomaalaislakiin ja vastaanottolakiin.
Uusi Maahanmuutosta-digilehti tarjoaa ajankohtaista tietoa ja kiinnostavia näkökulmia maahanmuuttoon9.6.2026 11:00:19 EEST | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on julkaissut uuden Maahanmuutosta-lehden, joka tarjoaa ajankohtaiset tiedot ja trendit maahanmuutosta tiiviisti ja kiinnostavasti paketoituna. Virasto julkaisi ensimmäisen Maahanmuutosta-lehden tänään 9.6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme