Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Kunta-alan ratkaisuesitys hylättiin

Jaa
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusten kuukauden mittainen sovittelu ei ole johtanut ratkaisuun. Hoitajajärjestöjen Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote hylkäsi valtakunnansovittelijan ratkaisuesityksen. KT pitää Sote ry:n toimintaa vastuuttomana ja lyhytnäköisenä.

KT Kuntatyönantajien valtuuskunnan linjauksen mukaan KT olisi voinut hyväksyä sovittelijan ratkaisuesityksen, mutta vain siinä tapauksessa, että kaikki kunta-alan pääsopijajärjestöt olisivat hyväksyneet sen.

Ratkaisuesitykseen sisältyivät muun muassa sote-henkilöstölle oma alakohtainen sopimus, kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) allekirjoituspöytäkirja palkantarkistuksineen ja muine määräyksineen sekä kiky-tuntien poistuminen ja korvaaminen muilla järjestelyillä.

Lisäksi esityksessä oli erillinen virka- ja työehtosopimus koronaepidemiaan liittyvän kertapalkkion maksamisesta sairaanhoitopiirien lähinnä teho-osastojen henkilöstölle.
Tarjotussa ratkaisussa palkankorotukset olivat aiemmin tällä neuvottelukierroksella syntyneen yleisen linjan mukaisia. Sopimuskauden pituus oli 23 kuukautta.

KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen ja työmarkkinajohtaja Markku Jalonen ovat pettyneitä ratkaisun kaatumiseen ja Sote ry:n toimintaan.

– Kuntatyönantaja oli näissäkin olosuhteissa valmis kantamaan vastuuta ja olisi tullut pitkälle vastaan järjestöjen sopimusoikeuksia koskevissa vaatimuksissa, toteaa Lievonen.

– Kriisiolosuhteissa ja kuntatalouden syöksykierteessä kaikilta osapuolilta olisi voinut odottaa realiteettien tunnustamista, kriisitietoisuutta ja kompromissihalukkuutta, Jalonen painottaa.  

Koronaepidemia ja sen välittömät vaikutukset voivat kestää paljon aiemmin ennakoitua puolta vuotta kauemmin eikä sopimusratkaisua voi loputtomasti lykätä.

Lisätietoja:
KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen, puhelin 040 570 5593
Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puhelin 040 547 7710

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen, puhelin 040 570 5593
Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puhelin 040 547 7710

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä sekä valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa että kolmikantayhteistyössä. KT neuvottelee ja sopii kunnallista henkilöstöä koskevat valtakunnalliset virka- ja työehtosopimukset. Sopimusneuvottelujen ohella KT:n tärkeimpiin tehtäviin kuuluu työelämän laadun, tuloksellisuuden ja yhteistoiminnan kehittäminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye