Kunta-alan sairauspoissaolot kääntyivät jyrkkään kasvuun
Työterveyslaitoksen mediatiedote 22.5.2023
Vuonna 2022 sairauspoissaolot lisääntyivät ammatista, sukupuolesta tai ikäryhmästä riippumatta, vaikka ensimmäiset koronavuodet 2020 ja 2021 eivät vielä heijastuneet lisääntyneinä sairauspoissaoloina.
Keskimäärin kuntatyöntekijät olivat pois töistä 20,7 päivää oman sairauden takia, mikä on neljä päivää enemmän kuin edellisenä vuonna.
Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksessa on seurattu työntekijöiden sairauspoissaoloja vuodesta 2000 alkaen. Tilasto perustuu työnantajien rekisteritietoon. Kunta10-tutkimuksen tilasto kattaa kaikki omasta sairaudesta johtuvat poissaolot ensimmäisestä poissaolopäivästä lähtien, mutta ei sisällä tietoa sairauspoissaolojen syistä.
– On todennäköistä, että nyt havaittu kasvu selittyy koronaviruksen aiheuttamilla poissaoloilla, sanoo johtava tutkija Jenni Ervasti Työterveyslaitoksesta.
Tämän voi päätellä Kelan sairauspäivärahatilastoista, jotka antavat tietoa pitkistä yli 9 päivän poissaoloista ja niiden syistä.
– Koronaviruksen aiheuttamista sairauksista johtuvat poissaolot kasvoivat Kelan tilastoissa vuonna 2022. Sen sijaan edellisvuoden tasolla pysyivät mielenterveyden häiriöiden, tuki- ja liikuntaelinten sairauksien ja hengityselinten sairauksien perusteella myönnetyt sairauspäivärahat, Jenni Ervasti kertoo.
Eniten poissaoloja oli hoitoalan ammateissa
Hoitoalan ammatit ovat edelleen keskimääräisten sairauspoissaolojen kärjessä: varhaiskasvatuksen opettajat, perhepäivähoitajat, laitoshuoltajat, lähihoitajat, lastenhoitajat, koulunkäyntiavustajat ja kodinhoitajat olivat keskimäärin pois töistä oman sairauden takia yli 25 päivää vuonna 2022.
Vähäisintä poissaolo oman sairauden takia oli johtajilla, erityisasiantuntijoilla, taloussihteereillä ja tiedottajilla (keskimäärin 9–11 päivää).
Suhteellisesti suurin kasvu sairauspoissaolopäivissä verrattuna edelliseen vuoteen oli puistotyöntekijöillä, kodinhoitajilla, palomiehillä ja vartijoilla, opetusalan johtajilla, laitoshuoltajilla, lastenhoitajilla ja varhaiskasvatuksen opettajilla.
Ikäryhmistä eniten sairastivat alle 30-vuotiaat, mutta ikäryhmien väliset erot eivät ole kasvaneet viime vuodesta.
Vuonna 2022 kaikki työntekijäryhmät ovat sairastaneet
Nolla päivää sairastaneiden osuus väheni kaikissa kunta-alan ammateissa vuonna 2022. Aiempina koronavuosina etätyöhön siirtyminen ja kontaktien välttäminen oli kasvattanut niiden työntekijöiden osuutta, jotka eivät olleet vuoden aikana poissa päivääkään oman sairauden vuoksi.
Nolla päivää sairastaneiden työntekijöiden osuus oli 29 prosenttia vuonna 2021 ja enää 16 prosenttia vuonna 2022.
– Vähintään yksi sairauspoissaolopäivä oli viime vuonna tyypillisimmin niissä töissä, joissa on paljon ihmiskontakteja, kuten terveydenhuollon, sosiaalityön, varhaiskasvatuksen, opetuksen ja pelastustoimen ammateissa. Tämäkin tukee oletusta koronaviruksesta poissaolojen taustasyynä, Ervasti sanoo.
Kaikkien ammattiryhmien sairauspoissaolot ovat lisääntyneet.
– Aiempaan vuoteen verrattuna nolla päivää sairastaneiden osuus väheni eniten johtotehtävissä, joissa tosin edelleen enemmän nolla päivää sairastavia kuin monissa muissa tehtävissä, Ervasti jatkaa.
Tutustu
- Tiedot kunta-alan sairauspoissaoloista löytyvät päivitettynä Työterveyslaitoksen Työelämätieto-palvelusta osoitteessa: https://www.tyoelamatieto.fi/fi/dashboards/kunta10-sick-leave
- Aineisto löytyy suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
- Kelan sairauspäivärahatilasto 2022: Sairauspäivärahat jatkavat kasvu-uralla – vuonna 2022 koronavirus näkyi aiempaa selvemmin sairauspäivärahaa saaneiden määrässä | Kelan tietotarjotin
Kunta10-tutkimus
- Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus on Suomen suurin kunta-alan henkilöstön seurantatutkimus.
- Tutkimukseen osallistuvat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Naantali, Raisio, Nokia, Valkeakoski ja Virrat.
- Yli 90 000 kuntatyöntekijän vuosittaisia sairauspoissaoloja seurataan työnantajien henkilöstörekistereistä yhdenmukaisella laskentatavalla suhteuttaen toteutuneet sairauspoissaolopäivät tehtyihin henkilötyövuosiin.
- Nämä tilastot eivät sisällä sairauspoissaolojen syitä.
- Yhden kunnan tilastot vuonna 2021 ja toisen kunnan tilastot vuonna 2022 jouduttiin jättämään pois kokonaistuloksesta.
Lisätiedot
- Jenni Ervasti, johtava tutkija, FT, dos., jenni.ervasti@ttl.fi, +358 30 474 2806
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: toukokuu 20257.5.2025 09:00:00 EEST | Uutinen
Tässä tutkimuskatsauksessa on esitelty tiiviisti kuusi tuoreinta tutkimusta Työterveyslaitoksen tutkijoilta. Niissä on tarkasteltu esimerkiksi työmatkaliikuntaa, museotyön riskejä ja sitä, miten tukea työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Tutkimuskatsauksen avulla pääset nopeasti ajan tasalle tuoreista tutkimusjulkaisuista.
Tiedotepohja_ruotsi7.5.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Tähän tulee tiivistelmä ydinsisällöistä.
Pelastusalan työhyvinvointi on kehittynyt myönteisesti, mutta harva uskoo jatkavansa eläkeikään7.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Pelastustoimen työhyvinvoinnin tuore tilannekuva kertoo, että työhyvinvointi on kehittynyt yleisesti myönteiseen suuntaan. Eri ammattien välillä on kuitenkin suuria eroja. Alan yhteisiksi kehittämiskohteiksi nousevat esihenkilöiden jaksaminen, epäasiallisen kohtelun ehkäisy sekä luottamuksen ja vuorovaikutuksen vahvistaminen. Alan veto- ja pitovoiman varmistamiseksi työhyvinvoinnin kehittäminen kaipaa valtakunnallisella tasolla yhteisiä linjauksia.
Tiedotepohja in English7.5.2025 06:00:00 EEST | Press release
Tähän tiivistelmä ydinasioista.
MEDIAKUTSU 20.5.2025 KLO 14.30: Suomi tarvitsee työpaikkoja parantamaan turvallisuutta ja resilienssiä6.5.2025 10:15:00 EEST | Kutsu
Kokonaisturvallisuuden, resilienssin ja varautumisen tarve kasvaa. Tervetuloa kuulemaan Työterveyslaitoksen asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, miten työpaikat voivat ottaa nykyistä enemmän vastuuta turvallisuudesta ja parantaa samalla yhteiskunnallista varautumista. Median edustajat voivat osallistua infoon etäyhteyksin ja paikan päällä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme