Kuntaliitto ry:n ja Kuntaliitto Palvelut Oy:n muutosneuvottelut ovat päättyneet
11.11.2022 10:06:12 EET | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Syyskuussa käynnistyneet muutosneuvottelut koskivat koko Kuntaliiton ja Kuntaliitto Palvelujen henkilöstöä, pois lukien toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtajat. Muutosneuvottelujen alussa henkilöstön vähennystarpeeksi arvioitiin enintään 60 henkilöä Kuntaliiton ja kahdeksan henkilöä KL Palveluiden puolelta.
- Kykenimme neuvottelujen aikana löytämään säästökohteita myös muualta kuin henkilöstömenoista. Muutosneuvotteluissa tarkasteltiin, mitkä palvelut jäsenkunnillemme ovat tulevaisuudessa keskeisiä, vaikka resurssimme supistuvat, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen toteaa.
- Tulevaisuudessa painotamme toiminnassamme ennakoivaa ja strategista edunvalvontaa sekä toimivia neuvontapalveluita. Tätä tuetaan tietoon perustuvilla analyyseillä ja kehittämistoiminnalla. Pyrimme olemaan kaupunkien ja kuntien kanssa vahvassa vuorovaikutuksessa ja siten tukemaan toimintaympäristön muutosten hallintaa sekä tulevaisuuden kunnan toimintaa.
Kuntaliitossa oli ennen muutosneuvottelujen alkamista noin 190 työntekijää ja KL Palveluissa kahdeksan työntekijää.
Kuntaliitto on kuntien edunvalvoja, kuntakentän kehittäjä ja kunta-alan asiantuntijapalvelujen tarjoaja. Kaikki Suomen 309 kaupunkia ja kuntaa ovat Kuntaliiton jäseniä. Muutosneuvotteluihin päädyttiin, koska Kuntaliiton jäsenmaksutulot laskevat vuodesta 2023 lähtien 30 prosenttia. Lisäksi muutospaineita aiheuttaa vuoden 2023 alusta voimaan tuleva sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus, jonka yhteydessä nämä vastuut siirtyvät pois kunnilta ja kuntayhtymiltä.
Hyvinvointialueiden palveluja turvaamaan Kuntaliitto perusti lokakuun lopussa Hyvinvointialueyhtiö Oy:n, jonne siirtyy Kuntaliitosta ja KL Palveluista 16 vakituista henkilöä. Ratkaisu luo edellytykset mm. Kuntaliiton aiemmin tarjoaman sote-muutostuen jatkumiselle sekä hyvinvointialueiden yhteisen, oman edunvalvonnan tuelle. Yhtiön toiminta sovitetaan vastaamaan hyvinvointialueiden tarpeita, ja sen on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2023 alussa. Tarkoituksena on, että hyvinvointialueet tulevat yhtiön omistajiksi niille suunnattavan osakeannin kautta.
Lisätietoja:
Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907
Yhteyshenkilöt
Hanna Kaukopuro-KlemettiTyöyhteisövestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 597 4918hanna.kaukopuro-klemetti@kuntaliitto.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundKuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Utredning: Personal inom ungdomsarbetet lämnas utanför det riksomfattande arbetet för att förebygga ungdomsbrottslighet2.9.2026 14:23:22 EEST | Pressmeddelande
Kommunförbundet genomförde i början av 2026 en enkät (på finska) till kommunernas ungdomsväsende om läget för, kvaliteten på och utvecklingsbehoven inom ankarverksamheten, som förebygger ungdomsbrottslighet. Sammanlagt 117 ungdomsarbetare från 97 kommuner och samtliga välfärdsområden besvarade enkäten. – Tre utmaningar framträder i svaren: ungdomsarbetets roll är för liten i många kommuner, verksamheten inleds ofta först när problemen redan har eskalerat och det finns oklarheter i verksamhetsmodellens strukturer och praxis som försvårar samarbetet och hänvisningen av unga till tjänsten, säger Elsa Mantere, specialsakkunnig vid Kommunförbundet.
Selvitys: Nuorisotyön ammattilaiset jäävät sivuun nuorisorikollisuutta ehkäisevässä, valtakunnallisessa työssä2.9.2026 14:23:04 EEST | Tiedote
Kuntaliitto toteutti kuntien nuorisotoimille kyselyn nuorisorikollisuutta ehkäisevän Ankkuritoiminnan tilanteesta, laadusta ja kehittämistarpeista alkuvuonna 2026. Vastauksia saatiin 117 nuorisotyöntekijältä 97 kunnasta, kaikilta hyvinvointialueilta. – Vastauksista nousee kolme haastetta: nuorisotyön rooli jää monissa kunnissa liian vähäiseksi, toiminta käynnistyy usein vasta ongelmien jo kärjistyttyä ja toimintamallin rakenteisiin sekä käytäntöihin liittyy epäselvyyksiä, jotka vaikeuttavat yhteistyötä ja nuorten ohjautumista palvelun piiriin, sanoo erityisasiantuntija Elsa Mantere.
Kunnianhimoton budjettiriihi ei tuonut helpotusta kuntatalouteen1.9.2026 20:37:22 EEST | Tiedote
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina arvioi hallituksen viimeistä budjettiriihtä, kuten koko Orpon hallituskautta, kuntien kannalta kunnianhimottomaksi. - Kuntauudistukset ovat pysähtyneet, kiinteistöverouudistukselle tuli viimeinen naula arkkuun tämän päivän päätöksillä, kuntien valtionosuusleikkaukset ovat kasvaneet, eikä sääntelyn väljentämisessä ole edistytty, Reina tiivistää.
Kommunförbundet: Vid budgetförhandlingarna behövs beslut som minskar långtids- och ungdomsarbetslösheten27.8.2026 11:33:31 EEST | Pressmeddelande
Även om Finlands ekonomi äntligen verkar ha vänt mot tillväxt, förutspås arbetslösheten förbli exceptionellt hög under en lång tid framöver. Regeringen behöver nu vidta effektfulla åtgärder för att minska särskilt långtids- och ungdomsarbetslösheten, säger Kommunförbundets arbetsutskott i sitt ställningstagande 27.8.2026.
Kuntaliitto: Budjettiriihessä tarvitaan päätöksiä pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi27.8.2026 11:28:19 EEST | Tiedote
Vaikka Suomen taloudessa näyttäisi vihdoinkin tapahtuneen käänne kasvuun, ennustetaan työttömyyden pysyvän poikkeuksellisen korkealla vielä pitkään. Hallitukselta tarvitaan nyt vaikuttavia toimia erityisesti pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden vähentämiseen, peräänkuuluttaa Kuntaliiton työvaliokunta kannanotossaan 27.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme