Kuntaministeri Paatero: Ihmisten hyvinvointiin satsaaminen on kovaa talouspolitiikkaa
6.11.2021 12:05:28 EET | SDP | Tiedote

- Viime aikoina on puhuttu paljon koronan aikaisesta velkaantumisesta. Lainarahaa on kuitenkin käytetty palvelujen turvaamiseen sekä yritysten ja työntekijöiden auttamiseen yli pandemian. Niin Suomessa kuin muissakin maissa on nähty tarpeelliseksi käyttää velkarahaan myös elvytykseen, jolla talous on saatu käyntiin. Kun verrataan muihin maihin, voidaan hyvällä syyllä sanoa, että Suomen koronastrategia on ollut onnistunut, Paatero sanoi.
- Valtionvelan ohella meidän pitäisi kuitenkin olla yhtä lailla huolissaan hoito-, hoiva- sekä oppimisvelasta, joiden edessä olemme tulevina vuosina. Meidän pitäisi nähdä, että ihmisten hyvinvointiin satsaaminen on kovaa talouspolitiikkaa, sillä hyvinvointivelan korko on korkea. Meillä ei ole varaa jättää tätä velkaa tuleville sukupolville.
Paatero korosti sitä, että julkisella koulutuksella sekä sosiaali- ja terveyspalveluilla vahvistetaan Suomen taloutta sekä työllisyyttä.
- Riittämättömät palvelut näkyvät mielenterveys- ja päihdeongelmina, syrjäytymisenä sekä kokonaisten perheiden pahoinvointina. Inhimillisten kriisien lisäksi se tarkoittaa poissaoloja työstä ja pahimmillaan syrjäytymistä. Hyvinvointivelan korko on korkea, Paatero totesi.
- Mitä paremmin ihmiset voivat, sitä parempi elämä heillä on ja työllistyminen on todennäköisempää. Kun hyvinvointiin satsataan ajoissa, myös kaikkein kalleimpia palveluita tarvitaan vähemmän.
Paateron mukaan sote-uudistuksen lähtökohta on tasa-arvo ja hyvinvointierojen tasoittaminen.
- Suomen ja Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin pohja on tasa-arvossa ja yhdenvertaisuudessa. Niiden vuoksi olemme rakentamassa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kattavia hyvinvointialueita. Tarvitsemme kavennusta terveys- ja hyvinvointieroihin. Se edellyttää, että palveluhenkilöstöä on riittävästi ja heillä on säälliset työolot. Työoloja on pakko kohentaa, jotta henkilöstö pystyy tekemään tärkeää työtään kunnolla.
Paatero muistuttaa, että kansainvälisesti vertaillen Suomen sote-järjestelmä on varsin tehokas, mutta sote-uudistus antaa mahdollisuuden sen kehittämiseen.
- Uusia toimintatapoja tarvitaan, jotta palvelut ja niiden edellyttämä henkilöstön riittävyys sekä rahoitus voidaan turvata. Paremmat palvelut lisäävät ihmisten hyvinvointia ja estävät sitä, että hyvinvointivelka ja sen korot jäävät tulevien sukupolvien taakaksi. Tästä on kysymys aluevaaleissa, Paatero summaa.
Yhteyshenkilöt
Sirpa PaateroKuntaministeri
Yhteydenotot: erityisavustaja Tiina Isotalus, p. 050 4734811
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Edustaja Kopralla taitaa olla ongelmia lyhytmuistin kanssa27.9.2026 18:59:34 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto pitää huolestuttavana, että kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ei näe, miten ongelmallisena hallituksen kaksilla rattailla kulkeva ja poukkoileva Lähi-idän politiikka näyttäytyy.
SDP:n varapuheenjohtaja Malm: Tasapuolisessa aborttioikeudessa on kyse juurikin naistenoikeuksista27.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomus on lukuisissa ulostuloissaan korostanut, että epätasa-arvoiseen asemaan on joutumassa ainoastaan alle prosentti abortin tekevistä naisista. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm pitää outona, ettei kokoomus tai pääministeri Orpo ymmärrä, että naisten oikeuksissa puhuttaessa on puhuttava kaikista naisista.
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Puolueilta tarvitaan yhteinen vaalirauhan julistus24.9.2026 10:53:10 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar pitää tällä viikolla ilmi tulleita vaalihäirintätapauksia tuomittavina ja vaatii puolueilta yhteistä vaalirauhanjulistusta.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Ihmisiä ei saa jättää pulaan – SDP esittää neljää täsmätoimea arjen helpottamiseksi22.9.2026 12:36:50 EEST | Tiedote
SDP vaatii hallitukselta välitöntä helpotusta suomalaisten arkeen. Ryhmäpuheenvuorossaan budjetin lähetekeskustelussa puheenjohtaja Lindtman esitteli SDP:n neljä täsmätoimea, jotka kohdistuvat sinne, missä hintojen nousu tuntuu eniten.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Ei enää euroakaan pois sote-järjestöiltä19.9.2026 13:17:31 EEST | Tiedote
SDP vaatii hallitusta perumaan ensi vuodelle esitetyt 84 miljoonan lisäleikkaukset sote-järjestöjen rahoitukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
