Kuntaministeri Sirpa Paatero: Kokoomuksen julkisten menojen indeksijarrut osuisivat lasten ja nuorten palveluihin
25.2.2023 09:00:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Kuntien valtionosuuksiin kohdistuva indeksijäädytys tai -jarru tarkoittaisi käytännössä kipeitä leikkauksia esimerkiksi lasten ja nuorten palveluihin. Toimet osuisivat muun muassa peruskouluun, varhaiskasvatukseen, liikuntaan, kulttuuriin ja harrastuksiin. Nämä kaikki ovat kuntien järjestämiä palveluita, joita valtionosuuksilla rahoitetaan, Paatero muistuttaa.
Kunnissa eletään poikkeuksellisten muutosten keskellä sote-uudistuksen ja tulevan TE-uudistuksen myötä. Kuntien osalta tulevina vuosina on selvä tarve uudistaa rahoitusjärjestelmää, valtionosuuksia sekä verotuottoja. Ensin on kuitenkin arvioitava uudistusten vaikutukset kuntien toimintaympäristöön.
- Kuntapolitiikkaa on kehitettävä pitkäjänteisesti. Kuntien muuttunutta tehtäväkenttää on arvioitava seuraavan hallituskauden aikana kokonaisuutena ja ryhdyttävä vasta sitten tarvittaviin uudistuksiin. Olisi täysin vastuutonta horjuttaa kuntien taloutta tällaisessa tilanteessa indeksijarruilla. Se pakottaisi kunnat käytännössä säästämään peruspalveluistaan höyläämällä. Juustohöylä kuuluu keittiöön – ei kuntien valtionosuuksiin, Paatero toteaa.
Yhteyshenkilöt
Sirpa PaateroKuntaministeri
Yhteydenotot: erityisavustaja Sofia Nevalainen, p. 050 433 7237
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
