Kuntien kulutuksen hiilijalanjäljestä aikaisempaa tarkempaa tietoa
4.5.2023 11:07:05 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on keskeistä korvata fossiiliset polttoaineet uusiutuvilla energiamuodoilla sekä panostaa energiatehokkuuteen ja energiansäästöön. Katse tulisi kuitenkin jo kääntää myös kulutuksesta aiheutuviin päästöihin. Kuntien ja kaupunkien päästökehitystä tarkasteltaessa, ovat päästöt olleet viime vuosina laskusuunnassa. Vastaavaa kehitystä ei valitettavasti kulutuksen päästöjen osalta ole ollut havaittavissa. Luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa kulutuksen aiheuttamista päästöistä on toki ollut saatavilla myös huomattavasti rajallisemmin.
Helsinki on selvittänyt kaupunkilaisten kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt eli hiilijalanjäljen nyt toista kertaa. Laskenta toteutettiin osana Kulma-hanketta, jossa kulutusperusteiset kasvihuonekaasupäästöt laskettiin vuodelta 2022. Helsingin lisäksi hankkeeseen osallistui 19 muuta kuntaa.
Kulutuksen hiilijalanjälki koostuu energiankulutuksesta, rakentamisesta, liikkumisesta, ruuasta sekä tavaroiden ja palveluiden hankinnasta. Laskentaa varten kehitettyä laskentamallia tarkennettiin entisestään, kun rakentamisen päästöihin sisällytettiin muun muassa uusien katujen ja teiden sekä siltojen rakentamisesta aiheutuvat päästöt. Laskennassa tarkasteltiin myös mökkeilyn ja mökkeilijöiden vaikutuksia kulutuksen päästöihin.
”Kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt on laskettu Kulma-mallilla kerran aikaisemmin. Nyt toisella laskentakierroksella saimme kehitettyä laskentaa ja se tarjoaa aikaisempaa kattavammin tietoa rakentamisesta teiden, katujen ja siltojen osalta sekä liikkumisesta kotimaan lentoliikenteen sekä huviveneiden osalta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana myös mökkeilyn vaikutuksia kulutuksen päästöihin on tarkasteltu”, projektipäällikkö Emma Liljeström Sitowisestä kertoo.
Helsingin kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2022 yhteensä 8,84 t CO2-ekv asukasta kohden. Vuonna 2020 nämä päästöt olivat 9,04 t CO2-ekv. Helsinkiläisten suorat päästöt ovat selvästi pienemmät, vuonna 2021 ne olivat 3,6 04 t CO2-ekv. Merkittävimpiin kulutuksen päästölähteisiin kuuluivat useissa kunnissa ruoka sekä energiankulutus. Laskennassa kasvihuonekaasuista ovat mukana hiilidioksidi, metaani ja typpioksiduuli.
Kulutuksen päästöjen vähentämisessä on valtava potentiaali. Sen toteutuminen edellyttää kuitenkin isoja muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Kunnilla on mahdollisuus tukea asukkaitaan ilmaston kannalta kestävissä valinnoissa panostamalla julkiseen liikenteeseen, ruokailuun ja tarjoamalla vähäpäästöistä kaukolämpöä. Lisäksi viestintä ja tiedotus ovat keinoja, joilla kunnat voivat vaikuttaa.
”Merkittävä kuluttajien valintoihin liittyvä päästövähennyspotentiaali liittyy ruokavalintoihin. Ruuan päästövaikutusten arvioinnin mahdollisti yhteistyö S-ryhmän kanssa. Kuntien vaikutusmahdollisuudet piilevät ilmastovaikutuksiltaan vähäisemmässä, kasvispainotteisessa päiväkoti-, koulu- ja työpaikkaruokailun tarjoamisessa”, selvittää Luken erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri.
Kulutuksen päästöjen seuranta, kuten myös vieläkin tarkempien laskentatulosten tavoittelu jatkuu myös tulevaisuudessa. Kuntien vaikutusmahdollisuudet kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, kuten ilmastotyöhön muutenkin ovat merkittävät, joten jatkuvalle seurantatiedolle on ehdottomasti tarvetta.
”Laskennassa oli mukana 20 kuntaa ja menetelmäkehitykseen osallistuneessa asiantuntijaverkostossa lähes 60 alan asiantuntijaa! Olen erittäin tyytyväinen laskentaan tehtyihin lisäyksiin ja tarkennuksiin ja odotan jatkoa innolla”, iloitsee Liljeström.
Hankkeen toteutti Sitowise Oy yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Laskentamenetelmän kehitystä tuki hankkeen asiantuntijaverkosto, johon osallistui edelläkävijäkuntien edustajien lisäksi asiantuntijoita useista alan asiantuntijaorganisaatioista. Ruuankulutuksesta aiheutuvien päästöjen laskennan mahdollisti yhteistyö S-ryhmän kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot Helsingin osalta
Pirita Kuikka
vs. tiimipäällikkö
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöasioiden hallinta
Puh. 040 334 5924
pirita.kuikka@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 12.5.202612.5.2026 18:21:52 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 12.5.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Löpningsevenemang syns i Helsingfors gatubild på våren och i början av sommaren12.5.2026 10:37:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors City Run påverkar trafiken på fredag och lördag den 15–16 maj, särskilt i Tölö och på Mannerheimvägen.
Juoksutapahtumat näkyvät Helsingin katukuvassa keväällä ja alkukesällä12.5.2026 10:37:33 EEST | Tiedote
Helsinki City Run vaikuttaa liikenteessä perjantaina ja lauantaina 15.–16. toukokuuta erityisesti Töölössä ja Mannerheimintiellä.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 11.5.202611.5.2026 17:40:45 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 11.5.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 28.5.2026.
Den nya planen för bron över Hummelviken och omgivningen har färdigställts – förutom tillgängliga leder även nya vistelseplatser11.5.2026 15:03:45 EEST | Pressmeddelande
Ett nytt utkast för bron över Hummelviken, som planeras mellan stränderna i Munksnäs och Mejlans, har färdigställts. Bron är en del av Munksnäsbanans gång- och cykelled, vars övriga delar godkändes av stadsmiljönämnden 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme