

Kuntokeskukset jakavat ilmaisia kesätreenistipendejä nuorille
EasyFit- ja LadyLine -kuntokeskusketjut haluavat vastata nuorten liikkumattomuuteen tarjoamalla tulevana kesänä 1500 treenistipendiä 15–18-vuotiaille.

Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon nuorten lisääntyneestä liikkumattomuudesta. Yhä harvempi nuori, vain neljännes 15-vuotiaista, täyttää liikuntasuositukset.
EasyFitillä ja LadyLinella alettiin pohtia, miten liikuntapalveluiden tuottajat voisivat osaltaan auttaa. Kesän ollessa rauhallista aikaa kuntosaleilla, päätettiin tarjota nuorille mahdollisuus päästä kiinni liikuntaharrastukseen mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Toukokuussa jokaisessa EasyFit- ja LadyLine-keskuksessa jaetaan kesätreenistipendejä, joilla nuori saa harjoitella ilmaiseksi koko kesän, 1.6.-31.8.2023.
Toimitusjohtaja Jyrki Hannula kertoo yrittäjien ja keskusten olevan kampanjasta innoissaan. ”Pääsemme tukemaan paikallisia nuoria ja antamaan takaisin osan siitä tuesta, jonka saimme paikallisyhteisöltä vaikeina koronavuosina.”
Suunnattu vähiten liikkuville
Kampanjalla halutaan tuoda liikunnan pariin sellaisia nuoria, jotka eivät muuten liikkuisi, ja joilla ei ole aiempaa kuntosalikokemusta.
Aloittamisen tueksi nuoret saavat alkuopastuksen ja valitsemansa kuntosaliohjelman treenisovelluksesta.
”Haluamme antaa näille nuorille mahdollisuuden löytää liikunnan ilon, ja mielekkään keinon edistää omaa hyvinvointia.” summaa Mikko Nummenmaa, ketjujen liiketoimintajohtaja.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen tapahtuu verkkosivulomakkeella ja stipendit jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen aukeaa 1.5. klo 9:00 ja päättyy 31.5. klo 23:59.
Lisätiedot: www.easyfit.fi/fi/nuorten-treenistipendit ja www.ladyline.fi/fi/nuorten-treenistipendit
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietojen antaja:
Mirkka Järvi
Markkinointipäällikkö
EasyFit- ja LadyLine-ketjut
050 472 6654
mirkka@lli.fi
Kuvat
Linkit
Lisätietoja yrityksestä:
EasyFit
EasyFit-ketju on vuonna 2010 perustettu suomalainen kuntokeskusketju, jossa jokaisesta keskuksesta vastaa yrittäjä tiimeineen. Ketjulla on tällä hetkellä 31 kuntokeskusta Suomessa.
LadyLine
Ensimmäinen naisten kuntokeskus perustettiin Vaasaan vuonna 1987. Tänään LadyLine-kuntokeskuksia on 12.
Ab LL International Oy (LLI)
LLI on EasyFit ja LadyLine-kuntokeskusten franchise-antaja. Ketjujen yhteenlaskettu liikevaihto on n.15 miljoonaa euroa. LLI:llä ja EasyFit-ja LadyLine-ketjuissa työskentelee lähes 500 henkilöä.
LLI-yhtiöön kuuluu myös virtuaalinen treeniyhteisö Treenikaverit ja audiopohjaisia valmennuksia tuottava Hyvinvointiklinikka.
Yhteensä LLI liikuttaa kuukausittain yli 70 000 ihmistä ja kuukausittaisia kuntosalitreenejä kertyy 200 000. LLI:n missiona on mahdollistaa ihmisille parempi kunto, terveys ja hyvinvointi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.