Kuohuvat kosket ja uhanalaiset lajit tekevät Kullaanjärven reitistä luontohelmen
Kullaanjärven reitti saa alkunsa useista pienistä latvahaaroista Pohjan-Kiskon järviylängöllä. Varsinainen jokireitti alkaa Kullaanjärvestä, josta se laskee useiden järvien kautta Pohjanpitäjänlahden Tomasbölevikeniin. Vesistö on hyvin koskirikas, sillä Kullaanjärven ja Pohjanpitäjänlahden välillä on yli kolmekymmentä metriä korkeuseroa. Vesistön valuma-alue sijaitsee lähes kokonaan Raaseporin kaupungin alueella. Pieni osa siitä ulottuu myös Salon kaupungin puolelle.
Kullaanjärven reittivesistö on valittu Helmi-ohjelman kohteeksi, sillä siellä on erityisen paljon suojeltavaa vesiluontoa ja arvokasta lajistoa.
Helmi-ohjelmalla vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta
Helmi-elinympäristöohjelma vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja turvaa luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista. Ohjelma jatkuu vuoteen 2030.
Kullaanjärven reitillä käynnistyneen suunnittelun keskeisin tavoite on vesiluonnon ennallistaminen ja lajiston palauttaminen. Vesiluonnon tilaa on heikentänyt vesistön pitkä käyttöhistoria, johon on kuulunut muun muassa ruukki- ja myllytoimintaa, tukinuittoa sekä maa- ja metsätalouteen liittyvää kuivatustoimintaa. Näilläkin kerrostumilla on kuitenkin kulttuurihistoriallinen arvonsa alueen maankäyttöhistorian näkökulmasta.
”Kullaanjärven reitti muodostaa etelärannikon mittakaavassa poikkeuksellisen upean kirkasvetisten pienvesien kokonaisuuden. Alueen arvosta kertoo myös monipuolinen ja vaatelias lajisto”, kertoo luonnonsuojelun asiantuntija Aki Janatuinen Uudenmaan ELY-keskuksesta.
ELY-keskus on valinnut Kullaanjärven reitin kunnostussuunnitelman tekijäksi raaseporilaisen Perheyhtiö Ajalin Oy:n. Ensimmäinen vaihe kestää vuoden 2023 loppuun, ja siinä keskitytään esitietojen keräämiseen, suunnitteluun sekä toteutettavien kohde-ehdotusten valintaan vesialueiden omistajien kanssa.
Luonnonsuojelu, kulttuurihistoria ja vesialueiden omistajien näkemykset suunnittelun keskiössä
Kunnostustoimenpiteiden toteutus perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä niitä tehdä ilman vesialueen omistajien suostumusta. Suunnittelu on vaativaa, ja siihen tarvitaan myös paikallistuntemusta ja tietoa alueen historiasta. Kullaanjärven vesialueiden omistajat onkin jo kutsuttu mukaan yhteistyöhön.
“Kullaanjärven reitillä on jo nykyisellään arvokkaita luontokohteita. Kustannustehokkainta luonnonsuojelua onkin olemassa olevien arvojen säilyttäminen, mikä ei muuttuvissa olosuhteissa ole itsestäänselvyys. Lisäksi alueella on huikea potentiaali parantaa luontoarvoja edelleen suhteellisen pienin toimenpitein. Tulevaisuudessa toivomme näkevämme esimerkiksi taimenten kulkevan mereltä yläosan latvapuroille saakka”, hankkeen vetäjänä toimiva Elina Erkkilä Perheyhtiö Ajalinilta sanoo.
Mahdollisia kunnostustoimia Kullaanjärven reitillä ovat esimerkiksi uomien kiveäminen ja soraistus, patojen purkaminen tai muokkaaminen kalojen ja muiden vesieliöiden kulun mahdollistavaksi, eroosiosuojaukset, kosteikkojen perustaminen sekä saukon ja koskikaran keinopesien rakentaminen.
Alueen erityispiirteinä on myös arvokas kulttuurihistoria, joista muistuttavat esimerkiksi myllyn kivet ja rauniot sekä ruukkitoiminnan jäänteet. Kunnostussuunnitelmaa laadittaessa erilaiset intressit ja arvot sovitetaan yhteen. Kulttuurihistoriallisten arvojen osalta yhteistyötä tehdään Länsi-Uudenmaan alueellisen vastuumuseon kanssa.
- Helmi-ohjelma: https://ym.fi/helmi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kullaanjärven vesistöalueen kunnostussuunnitelma:
Elina Erkkilä, Perheyhtiö R. Ajalin Oy
puh. 050 522 4540
elina.erkkila(at)ralfajalin.fi
Aki Janatuinen, Uudenmaan ELY-keskus
puh. 029 502 1089
aki.janatuinen(at)ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Uudenmaan ELY-keskusOpastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki
0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i yrkesgruppen specialister23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för november har publicerats. Enligt den fanns det 11,2 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 9 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Erityisasiantuntijoiden avoimet työpaikat nousussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan marraskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 11,2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 9 %. Lomautettujen määrä jatkoi laskua niin Uudellamaalla kuin koko maassakin.
Kaloisten silta i Tavastehus öppnas för trafik 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Pressmeddelande
Arbetet färdigställs våren 2026.
Hämeenlinnassa Kaloisten silta avataan liikenteelle 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Tiedote
Sillan viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2026.
Delaktighet i arbetslivet för invandrade föräldrar som vårdar barn hemma – nya verksamhetsmodeller och lösningar9.12.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På det riksomfattande evenemanget som ordnades på Omnia i Esbo i tisdags presenterades verksamhetsmodeller och god praxis som utvecklats i projektarbetet och som främjar delaktigheten i arbetslivet för föräldrar med invandrarbakgrund som vårdar sina barn hemma. Evenemanget samlade cirka 300 deltagare från olika delar av Finland – cirka 60 på plats och 200 via nätet. Ämnet är särskilt aktuellt, eftersom lagen om främjande av integration som trädde i kraft i början av 2025 förpliktar kommunerna att erbjuda integrationsfrämjande utbildning även för grupper utanför arbetsmarknaden, såsom föräldrar som vårdar sina barn hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme