Suomen Vuokranantajat ry

Kuopio Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin viides – kaupungin kasvu kiihtynyt pandemian aikana

Jaa
Kuopio sijoittui 27 kaupungin joukosta viidenneksi Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa, jossa arvioidaan kaupunkien houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta eri mittareilla. Koronapandemian aikana kaupungin väkiluvun kasvu on kiihtynyt ja rikkoi viime vuonna aiemmat ennätykset. Nopeasta kasvusta huolimatta vuokrien nousu on hidastunut kaupungissa runsaan rakentamisen seurauksena.

Suomen Vuokranantajien vuoden 2022 kaupunkirankingissa Kuopio oli parhaiten menestynyt keskisuuri kaupunki. Viiden kärki säilyi ennallaan viime vuoden vertailusta. Suuret kaupungit Tampere, Turku, Vantaa ja Helsinki olivat Kuopion edellä.

Kuopion väkiluku kasvoi vuonna 2021 ennätyksellisesti 1333 asukkaalla. Kasvuvauhti on kiihtynyt edellisestä vuodesta jo neljänä peräkkäisenä vuonna. Vuonna 2021 kaupunkiin valmistui noin 1200 asuntoa ja rakennuslupia myönnettiin reilun 1400 asunnon rakentamisella.

”Viime vuosien vilkas rakentaminen on vastannut kasvavaan kysyntään ja mahdollistanut kaupungin kasvun. Voimakkaasta kasvusta huolimatta vuokrien nousu on hidastunut. Koronapandemian aikana etenkin yksiöissä nousu tasaantui”, kertoo Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrien vuosimuutos oli Kuopiossa 0,6 prosenttia. Vuokrat nousivat eniten yksiöissä (+1,0 %). Ennen pandemiaa yksiöiden vuokrien nousuvauhti oli kaksinkertainen. Pandemian aikana hetkellisesti myös kaksioiden ja sitä suurempien vuokra-asuntojen vuokrat laskivat, mutta viime vuoden aikana ne kääntyivät maltilliseen kasvuun. Kaksioiden vuokrien vuosikasvu oli 0,5 prosenttia ja kolmioiden sekä sitä suurempien asuntojen 0,4 prosenttia. Vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä vuokrataso oli kuitenkin laskenut edellisen vuoden loppuun verrattuna kaikissa muissa huoneistotyypeissä paitsi yksiöissä.

Vuokraovi.comin mukaan kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa Kuopion asuntojen keskimääräiset markkinointiajat olivat lyhyimmät yksiöissä, joihin löytyi asukas keskimäärin 13 vuorokaudessa. Kaksioihin uutta vuokralaista etsittiin 19 vuorokautta ja kolmioihin 25 vuorokautta. Yksiöiden ja kaksioiden markkinointiajat pysyttelivät suhteellisen vakaina läpi pandemian. Kolmioiden markkinointiajat puolestaan lyhentyivät selvästi vuoden 2021 aikana.

”Vuokra-asuntojen markkinointiaikojen kausivaihtelussa näkyy opiskelijoiden vaikutus. Erityisesti yksiöissä ja kaksioissa vuokrausajat ovat lyhimmillään heinä-syyskuussa, kun opiskelijat etsivät kaupungista asuntoa tulevaksi lukukaudeksi. Juuri nyt on käynnissä vuoden kuumin sesonki”, toteaa Rokkanen.

Kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana yhteensä 27 kaupunkia, joille PTT on laskenut huoneistotyypeittäin ennusteet vuosien 2022–2025 keskimääräiselle vuosittaiselle arvonnousulle ja vuokratuotolle ennen veroja.

Laajemmat kaupunkikohtaiset aineistot PTT:n tuottotutkimuksesta ja Suomen Vuokranantajien Vuokramarkkinakatsauksesta ovat saatavilla ekonomisti Sakari Rokkaselta. Tutustu Vuokramarkkinakatsauksen koosteeseen tästä linkistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrien lasku kiihtyy pääkaupunkiseudulla, ja nousuvauhti hidastuu muualla Suomessa16.10.2025 09:13:04 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 kolmannelta neljännekseltä heinä-syyskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin vaivaiset 0,1 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien lasku voimistuu (-0,5 %). Muualla Suomessa vuokrat nousivat enemmän (0,6 %), joskin nousuvauhti on hidastunut selkeästi. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Vaasa, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Seinäjoki, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet selvässä kasvussa, Tampere syrjäytetty kehitysnäkymien kärkipaikalta ensimmäistä kertaa8.10.2025 00:05:00 EEST | Tiedote

Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat selvässä nousussa. Nyt jo reilu 28 prosenttia vastaajista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Samalla Rovaniemi on noussut kehitysnäkymien kärkeen, kun Tampere on pudonnut sijalle kolme, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Kyselyyn vastasi yli 2200 asuntosijoittajaa.

Hallitus esittää uutta pienriitamenettelyä - vuokrajärjestöt huolissaan häätökustannusten jakautumisesta25.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus on antanut esityksensä ns. pienriitamenettelystä eduskunnan käsiteltäväksi. Kyse olisi kokonaan uuden oikeudenkäyntimenettelyn säätämisestä vuokra- ja häätöasioihin. Esityksessä on monia kannatettavia seikkoja, jotka tähtäävät mm. häätömenettelyn nopeuttamiseen. Oikeudenkäyntikulujen osalta esitys vaatii kuitenkin toimia eduskunnalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye