Kuopion ensimmäisten puukerrostalojen rakentaminen alkaa
26.5.2020 07:15:00 EEST | Y-Säätiö | Tiedote

Saaristokaupungin Keilanrinteeseen valmistuu ensi vuonna ainutlaatuisia vuokrakoteja. Saaristokaupunkiin valmistuvat talot rakennetaan puuelementeistä. Ne rakennuttaa vuokra-asuntotoimija M2-Kodit, joka on osa yhteiskunnallista Y-Säätiö-konsernia. M2-Kotien talot ovat ensimmäiset puukerrostalot Kuopiossa.
”Tämä on meille toinen kerrostalokohde, jonka rakennutamme puusta. Yleishyödyllisenä rakennuttajana haluamme olla edelläkävijä ja selvittää eri rakennusmateriaalien ilmastovaikutuksia. Puurakentamisella voimme pienentää rakentamisenaikaista hiilijalanjälkeämme”, Y-Säätiö-konsernin rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman sanoo.
Rakentamisessa hiilidioksidipäästöjä syntyy eniten sementin ja betonin valmistamisesta. Puutuotteiden valmistamisessa hiilidioksidipäästöt ovat pienempiä, sillä elinaikanaan puu sitoo hiiltä itseensä ja muuttaa sen yhteyttäessään hapeksi.
M2-Kotien ensimmäinen puukerrostalokohde valmistuu tässä kuussa Jyväskylään.
Talot kootaan tilaelementeistä paikan päällä
M2-Kotien puukerrostalojen rakennustapa on erityinen. Talot tullaan kokoamaan tilaelementeistä, jotka valmistetaan Kuhmossa Elementti Sampo Oy:n tehtaalla. Elementtien teollisella tuotannolla voidaan nopeuttaa rakentamista ja parantaa laatua.
”Tällä tekniikalla ei synny rakenteellista kosteutta, joka pitäisi kuivattaa ennen pinnoitustöitä. Elementit valmistetaan kuivasta puusta vakioiduissa olosuhteissa tehdashallissa. Paikan päällä ne yhdistetään toisiinsa ainoastaan kuivalla säällä”, projektipäällikkö Riku Lehtiö Y-Säätiöstä kuvaa.
M2-Kotien puukerrostaloihin tulee yhteensä 48 asuntoa, jotka ovat yksiöitä, kaksioita ja kolmioita.
Yksiöt ja kaksiot kootaan tehtaalla valmiiksi. Kolmiot rakentuvat kahdesta moduulista, jotka yhdistetään paikan päällä. Moduulit tai valittu rakennustekniikka eivät tule näkymään asukkaiden arjessa. Puu näkyy kuitenkin sisätilojen materiaalivalinnoissa. Asuntoihin tulee muun muassa parkettilattiat.
Talot valmistuvat Saaristokaupungin Keilanrinteeseen osoitteeseen Vanhankallionkatu 5. Keilanrinne on voimakkaasti kehittyvä alue lähellä kattavia palveluja. Ympärillä oleva vesistö luo asumiselle luonnonläheiset puitteet. Bussilla Kuopion keskustaan matkustaa 25 minuutissa.
Asukkaat valitaan asuntoihin muutamaa kuukautta ennen kohteen valmistumista. Asukasvalinnoissa tullaan noudattamaan ARAn edellyttämää tarveharkintaa.
Kohteen pääurakoitsijana toimii JVR-Rakenne Oy ja arkkitehtina Antti Nyyssönen Arkkitehtuuritoimisto AT:sta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman
pekka.kampman@ysaatio.fi
p. 020 7020 211
Projektipäällikkö Riku Lehtiö
riku.lehtio@ysaatio.fi
p. 020 7020 260
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen ja yleishyödyllinen vuokranantaja sekä asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjä. Edistämme yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri maata. Omistamme yli 19 000 asuntoa lähes 60 paikkakunnalla. M2-Kodit on osa konsernia. ysaatio.fi / m2kodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö
Y-Säätiö uudisti vastuullisuusohjelmansa20.10.2026 13:53:44 EEST | Tiedote
Y-Säätiön uusi vastuullisuusohjelma tuo vastuullisuuden entistä vahvemmin osaksi koko organisaation johtamista, päätöksentekoa ja arkea. Vastuullisuus ei ole erillinen osa toimintaa, vaan yhteinen tapa tehdä työtä ja arvioida valintoja kaikilla organisaation tasoilla.
Tavoittavatko sosiaali- ja terveyspalvelut asunnottomuutta kokevat ihmiset? Uusi tutkimus nostaa esiin tärkeän kysymyksen16.10.2026 16:09:43 EEST | Tiedote
Y-Säätiön ja Turun yliopiston RADAR-tutkimushankkeen tuoreet tulokset herättävät kysymyksiä siitä, kuinka hyvin sosiaali- ja terveyspalvelut tavoittavat asunnottomuutta kokevat ihmiset. Tutkimuksen mukaan, vaikka suuri osa asunnottomuutta kokevista on sosiaalihuollon asiakkaita, yli puolella Turun asunnottomista asiakkaista julkisia perustason sosiaali- ja terveyspalveluja toteutui vain vähän tai ei lainkaan vuosina 2021–2025.
Asunnottomuutta kokeneiden naisten valokuvanäyttely tekee näkyväksi turvan ja turvattomuuden kokemuksia6.10.2026 12:30:14 EEST | Tiedote
Naisten tarinat -valokuvanäyttely avautuu Helsingissä Lapinlahden Lähteellä 13. lokakuuta. Näyttelyssä asunnottomuutta kokeneet naiset ja asunnottomuustyön ammattilaiset tuovat valokuvien ja tarinoiden kautta esiin kokemuksia turvallisuudesta, turvattomuudesta, selviytymisestä ja toivosta.
Aurinkosähköä tuotetaan jo 33 Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä17.8.2026 15:47:48 EEST | Tiedote
Aurinkopaneeleilla tuotettua sähköä hyödynnetään jo 33 Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä. Oma aurinkosähkön tuotanto täydentää kiinteistöissä käytettävää sertifioitua päästötöntä sähköä ja vähentää verkosta ostettavan sähkön tarvetta silloin, kun aurinkosähköä on saatavilla.
Alvila tarjoaa mielenterveystoipujille kodin ja yhteisön Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä9.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Alvila on tarjonnut mielenterveystoipujille asumisen tukea Lapinlahdessa jo lähes 20 vuoden ajan. Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä toimiva Kakspy Palvelut Oy:n asumispalveluyksikkö yhdistää yksilöllisen tuen, yhteisöllisen arjen ja turvallisen asumisen saman katon alle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


