POP Pankkikeskus osk

Kurikan ja Jämijärven POP Pankkien sulautuminen on hyväksytty

14.12.2022 09:30:00 EET | POP Pankkikeskus osk | Tiedote

Jaa
POP Pankki -ryhmään kuuluvien Kurikan Osuuspankin ja Jämijärven Osuuspankin osuuskuntakokoukset hyväksyivät 12.–13.12.2022 järjestetyissä kokouksissaan ehdotetut sulautumisesitykset. Sulautuminen tapahtuu kesäkuun 2023 alussa ja pankki palvelee jatkossa Kurikan Osuuspankki nimellä hyödyntäen kuitenkin alueellisia konttorinimiä, jolloin esimerkiksi Jämijärven konttorin nimenä säilyy POP Pankki Jämijärvi.
Kurikan Osuuspankin toimitusjohtaja Antti Savola ja Jämijärven Osuuspankin toimitusjohtaja Marjut Järvinen kättelemässä sulautumispäätöksen johdosta.
Kurikan Osuuspankin toimitusjohtaja Antti Savola ja Jämijärven Osuuspankin toimitusjohtaja Marjut Järvinen kättelemässä sulautumispäätöksen johdosta.

”Tämä oli osuuskunnaltamme merkittävä päätös, jolla varmistetaan POP Pankin tarjoaman henkilökohtaisen asioinnin ja nopea päätöksen teon jatkuminen tällä seudulla. Samalla aikataulu sulautumisen osalta on tarkentunut eli sulautuminen tapahtuu kesäkuussa. Vaikka nimemme muuttuu pankkina, konttorin nimi samoin kuin arjessa tärkeät kortit ja tilit pysyvät samana”, sanoo Jämijärven Osuuspankin toimitusjohtaja Marjut Järvinen.

”Alueellisen hyvinvoinnin kehittäminen edellyttää vahvempia ja palveluiltaan monipuolisia pankkeja. Sulautuminen Jämijärven Osuuspankin kanssa vahvistaa meidän kasvustrategiaamme sekä meidän asiantuntijaresurssejamme. Kesäkuusta palvelualueemme kattaa jo Pohjanmaan ja Pirkanmaan lisäksi Satakunnan. Näen sulautumisessa paljon synergiaetuja, joista uskon, että on nopeastikin hyötyä molempien pankkien asiakkaille”, kommentoi Kurikan Osuuspankin toimitusjohtaja Antti Savola.

Pankit tiedottavat asiakkaitaan tarkemmin sulautumisen etenemisestä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Antti Savola, toimitusjohtaja, Kurikan Osuuspankki, 040 552 5692


Marjut Järvinen, toimitusjohtaja, Jämijärven Osuuspankki, 050 032 7266


Maija Hyötyläinen, viestintäpäällikkö, POP Pankkikeskus, 050 572 9679, maija.hyotylainen@poppankki.fi

Kuvat

Kurikan Osuuspankin toimitusjohtaja Antti Savola ja Jämijärven Osuuspankin toimitusjohtaja Marjut Järvinen kättelemässä sulautumispäätöksen johdosta.
Kurikan Osuuspankin toimitusjohtaja Antti Savola ja Jämijärven Osuuspankin toimitusjohtaja Marjut Järvinen kättelemässä sulautumispäätöksen johdosta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

POP Pankkikeskus osk
POP Pankkikeskus osk
Hevosenkenkä 3
02600 Espoo

http://poppankki.fi
POP Pankki -ryhmä on yli 800 henkilöä työllistävä suomalainen pankkiryhmä, johon kuuluu 18 POP Pankkia, POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj, POP Asuntoluottopankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk. Haluamme olla henkilökohtaisen digitaalisen palvelun ja parhaan asiakastyytyväisyyden pankki, joka kasvattaa markkinaosuuttaan kannattavasti. Seuraamme asiakastyytyväisyydemme kehitystä osallistumalla EPSI Ratingin valtakunnalliseen pankki- ja rahoitusalaa koskeviin tutkimuksiin. Olemme olleet mukana ko. henkilöasiakastutkimuksessa vuodesta 2011 ja yritysasiakkaiden vastaavassa tutkimuksessa vuodesta 2021 lähtien sijoittuen vuodesta toiseen toimialan kärkeen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk

POP Pankin palveluissa laaja käyttökatko 29.5.-1.6.202615.5.2026 10:38:11 EEST | Tiedote

POP Pankin verkko- ja mobiilipankkia sekä korttipalveluja koskeva käyttökatko alkaa pe 29.5.2026 klo 15 ja päättyy ma 1.6.2026. Katkon aikana POP Visa -kortin debit-ominaisuudella maksaminen ei toimi. Tällä saattaa olla vaikutuksia sovelluksiin, joihin kortti tai pankkitili on liitetty maksutavaksi. POP Visa -kortin credit-ominaisuudella voi maksaa esimerkiksi kaupoissa ja huoltoasemilla. Verkkomaksaminen toimii rajoitetusti, sillä esimerkiksi verkko-ostokset, jotka edellyttävät vahvaa tunnistautumista, eivät ole mahdollisia. Myös POP Pankin verkkopankki ja POP Mobiili ovat pois käytöstä katkon ajan. Lisäksi POP Avain -tunnuslukusovellusta tai avainlukulistaa ei voi käyttää tunnistautumiseen tai maksujen vahvistamiseen. Ajantasaista tietoa käyttökatkosta ja sen päättymisestä on saatavilla pankin verkkosivuilla osoitteessa poppankki.fi/info. Käyttökatko liittyy POP Pankin verkkopankin, POP Mobiilin ja POP Avaimen uudistumiseen. Uudet palvelut ovat käyttöönotettavissa käyttökatkon jälkee

POP Pankki -ryhmän liiketoiminta jatkoi suotuisaa kehittymistä, ryhmän tilinpäätöstiedote vuodelta 2025 on julkaistu13.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote

POP Pankki -ryhmän luottokanta kasvoi Suomen talouden ennakoitua heikommasta kehityksestä huolimatta 2,5 prosenttia lähes 4,9 miljardiin euroon. Henkilöasiakkaille myönnetyt luotot kasvoivat edellisestä vuodesta 1,7 prosenttia, kun taas yritys- sekä maa- ja metsätalousasiakkaille myönnetyt luotot kasvoivat 3,7 prosenttia. Talletusten määrä kasvoi 4,3 prosenttia 4,6 miljardiin euroon.

Tutkimus: joka neljäs suomalainen on luopunut suoratoistopalveluista säästöjen vuoksi16.1.2026 14:28:04 EET | Tiedote

POP Pankin Iro Researchillä teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat suoratoistopalveluihin aiempaa kriittisemmin. 24 prosenttia suomalaisista on jättänyt viime vuonna ainakin yhden suoratoistopalvelun pois. Tutkimuksen mukaan 42 prosenttia suomalaisista ei käytä suoratoistopalveluihin rahaa lainkaan. Suoratoistopalvelut ovat esimerkki kohteista, joiden käyttöä harkitaan osana oman talouden tasapainottamista.

POP Pankki -ryhmän kansalaissuhdanne-ennuste 2025–2026: talous kääntyy varovaiseen kasvuun22.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote

Suomen bruttokansantuotteen kasvu jää tänä vuonna supistuvan yksityisen kulutuksen painamana hyvin vaatimattomaksi, vain 0,1 prosenttiin. Ensi vuoden puolen välin tienoilla talousnäkymät alkavat kirkastua Euroopan kiihtyvän talouskasvun vanavedessä. Yksityinen kulutus kääntyy kasvuun ja investointikysyntä vahvistuu, erityisesti puolustussektorin panostusten myötä. Vuonna 2026 talouden ennakoidaan kasvavan 1,1 prosenttia. POP Pankin ennuste vuodelle 2026: BKT:n kasvu kiihtyy 1,1 prosenttiin 12 kuukauden Euriborin ennakoidaan olevan keskimäärin 2,3 prosenttia vienti kasvaa 2,7 prosenttia tuonti vauhdittuu 4,2 prosenttiin investoinnit siivittyvät 7,1 prosentin kasvuun; yksityisen kulutuksen arvioidaan kasvavan 0,6 prosenttia. inflaatio nousee 1,8 prosenttiin palkansaajien ostovoima paranee ensi vuonna 2,1 prosenttia työttömyysaste on vuonna 2026 keskimäärin 9,9 prosenttia ja 15–64-vuotiaiden työllisyysaste 71,6 prosenttia.

Tuore tutkimus: ”Työmyyräkulttuuri” on vahvoilla; suomalaiset palkitsevat itseään ruokaan panostamalla, matkustamalla ja liikkumalla – shoppailulla itseään hemmottelee vain joka neljäs17.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

POP Pankin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat palkinneet itseään viimeisen puolen vuoden aikana panostamalla ruokaan (42 %), matkustamalla (33 %) tai liikkumalla (30 %). Shoppailemalla itseään on palkinnut noin 25 prosenttia vastaajista. Miehistä ja 45 –54-vuotiaista noin joka neljäs ei ole palkinnut itseään. Aktiivisemmin itseään hemmottelevat naiset sekä 18– 34-vuotiaat (ei ole palkinnut itseään 13 %, 10 %). Pääkaupunkiseudulla itsensä palkitseminen on pienempiä kuntia yleisempää (ei ole palkinnut itseään 18 % vrs. 25 %). ”Säästäminen on hyvin rationaalinen reaktio talouden viimeaikaisiin liikkeisiin, mutta itseensä satsaamisesta kannattaa pitää kiinni. Itsensä palkitseminen heijastuu omaan jaksamiseen, joka heijastuu taas työhyvinvointiin ja laajemmin taas yleiseen hyvinvointiin”, toteaa johtaja Timo Hulkko POP Pankista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye