Kustannus Oy Duodecimin syksyn uutuuskirjat: lääketieteen menestystarinoiden ja planeetan terveyden jäljillä
Kustannus Oy Duodecimin syksyn tietokirjoissa kerrotaan suomalaisen lääketieteen kiehtovista menestystarinoista. Terveyden edistämistä ja sairauksien torjumista tarkastellaan myös globaalista näkökulmasta.

Sata suomalaisen nykylääketieteen menestystarinaa. Niistä kertoo Anne Pitkärannan, Kaija-Leena Kolhon ja Kimmo Kontulan toimittama Lääketieteen parantava voima – 100 tieteen tarinaa soluista sovelluksiin. Kirjoittajat ovat alojensa huippuammattilaisia ja edustavat monipuolisesti lääketieteen eri aloja. Mukana on arkisia aiheita, soveltavaa tutkimusta ja molekyylitason perustutkimusta.
Tutkimuksen puolestapuhujana tunnettu korva-, nenä- ja kurkkutautiopin emerita professori Anne Pitkäranta on toiminut muun muassa HUSin tutkimusjohtajana. Kaija-Leena Kolho on lastentautiopin professori Helsingin yliopistossa ja ylilääkäri HUSissa. Sisätautiopin emeritusprofessori Kimmo Kontulan tieteellinen toiminta on kohdistunut erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien molekyyligenetiikkaan.
Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina toiminut lastenlääkäri Kari Raivio pohtii kirjassaan Maapallo potilaana terveyttä ja sairauksia globaaleina kysymyksinä. Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, tietojen jakamista ja yhteisiä pelisääntöjä, sillä maapallon muuttuvat olosuhteet, luonnon hyvinvointi sekä ihmisten ja eläinten terveys ovat monimutkaisesti riippuvaisia toisistaan.
Miten vanhempien tulisi reagoida lasten ja nuorten syömiseen liittyvään oireiluun? Siitä kertoo lastenlääkäri Nina Kaseva kirjassaan Kun lapsi ei syö – lastenlääkärin opas vanhemmille. Se käsittelee lasten ja nuorten syömiseen liittyviä oireita ja ongelmia. Viime syksynä ilmestynyt Kasevan esikoiskirja Kun lapsi on lihava – lastenlääkärin opas vanhemmille oli ensimmäinen suomenkielinen tietokirja lasten ja nuorten lihavuudesta.
Oppikirjojemme tarjottimella on runsaasti kattaus uutuuksia, esimerkiksi Avanteen hoidon opas, Päivystyskirurgian opas, Ortopedian ja traumatologian käsikirja, Lastentautien päivystyskirja sekä toinen osa immunologian teemasta kirjassa Immunologia – Mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet. Oppikirjojen uutuuksiin lukeutuvat myös Psykoterapeuttinen hoitosuhde sekä Nuorten masennus ja interpersonaalinen terapia.
Hyvän hoidon käytäntöjä ja periaatteita käsitellään useissa kirjoissa. Masennuksen hoidon hyvät käytännöt kuvaa masennuksen tunnistamisen ja suositeltavat toimintatavat. Muistisairaan hoidon hyvät käytännöt -oppaan aiheita ovat esimerkiksi muistisairaan tilanteen arviointi ja seuranta, kohtaaminen ja toimintakyvyn tukeminen. Vanhuksen hoidon hyvät käytännöt kertoo konkreettisesti hyvistä toimintatavoista eri hoitotilanteissa ja -ympäristöissä.
Reumasairauksien varhaista toteamista ja ajanmukaista hoitoa valottaa Reumasairaudet. Sydänsairaudet käsittelee käytännönläheisesti yleisimpien sydänsairauksien hoitoa, tutkimuksia ja ehkäisyä. Syöpäsairaudet kuvaa syövän syntyä, syitä ja ehkäisyä, periytymistä, syöpäseulontoja ja diagnostiikkaa.
Tutustu Kustannus Oy Duodecimin tuleviin tieto- ja oppikirjoihin.
Arvostelukappaleiden tilaukset: kirjat@duodecim.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna HietakangasviestintäpäällikköLääkäriseura Duodecim
Puh:040 557 9676minna.hietakangas@duodecim.fiLinkit
Duodecim
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on Suomen suurin tieteellinen yhdistys. Tehtävämme on tuottaa tieteestä terveyttä. Vahvistamme tutkitun tiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja kehitämme lääkärien ammattitaitoa ja arjen työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duodecim
Ammenna uutuuskirjoistamme tasapainoisen elämän eväitä25.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kustannus Oy Duodecimin tulevat tietokirjat tarjoavat voimavaroja tasapainon löytämiseen eri elämäntilanteissa. Psykologi Katja Myllyviidan uutuuskirja rakentaa tietä kohti turvallisia ihmissuhteita.
Rasvamaksan ja diabeteksen yhteyden selvittäjä Hannele Yki-Järvinen sai Matti Äyräpää -palkinnon10.4.2025 15:15:00 EEST | Tiedote
Yki-Järvinen on kansainvälisesti arvostettu tutkijalääkäri, jonka alkuperäishavainnot rasvamaksataudin ja tyypin 2 diabeteksen alalla ovat mullistaneet potilaiden hoidon ja terveyden.
”Asenteet aivorappeumasairauksia kohtaan ovat muuttumassa,” sanoo Nuori tutkija -palkittu Eino Solje10.4.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt Nuoren tutkijan palkinnon 34-vuotiaalle apulaisprofessori Eino Soljelle. Hän johtaa ryhmää, joka tutkii varhain alkavia muistisairauksia monesta eri näkökulmasta. Tutkijan työssä Soljelle erityisiä hetkiä ovat ne, jolloin syntyy aavistus merkittävästä löydöksestä.
Duodecimin Seuraava potilas -podcast tekee terveystarkastuksen Suomen terveydenhuollolle3.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Joko kuuntelulistallasi on Duodecimin Seuraava potilas -podcast? Kunta- ja aluevaalit ovat kohta ovella – ja podcastimme tekee terveystarkastuksen koko Suomen terveydenhuollolle.
MEDIAKUTSU Terveys, luonto ja talous – miten sovitamme ne yhteen kestävällä tavalla?20.3.2025 07:01:00 EET | Kutsu
Miten sovittaa yhteen kestävällä tavalla terveys, luonto ja talous? Olet lämpimästi tervetullut Duodecimin ja Apollonian Äyräpää-symposiumiin, jossa kuulet kiinnostavimmat puheenvuorot kestävästä terveydenhuollosta juuri nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme