Kustannustuen hakuaikaa jäljellä vajaa viikko – Tukihakemukset jätettävä 18.2. klo 16.15 mennessä
12.2.2022 07:00:00 EET | Valtiokonttori | Tiedote

Kustannustuen viides kierros on tarkoitettu erityisesti ravitsemus-, majoitus- ja matkailualoille. Tukea voidaan kuitenkin myöntää harkinnanvaraisesti myös sellaisille muiden toimialojen yrityksille, jotka pystyvät osoittamaan, että yritykseen tai sen merkittävään asiakaskuntaan on kohdistunut julkisoikeudellinen koronapandemian torjuntaan liittyvä rajoitus.
Tähän mennessä tukea on maksettu eniten ravitsemistoimintaan, majoitukseen sekä maaliikenteeseen ja putkijohtokuljetukseen. Saapuneista hakemuksista on hyväksytty 61 % ja tukea on maksettu 47 miljoonaa euroa. Yhteensä Valtiokonttori on maksanut kustannustukia noin 807 miljoonaa euroa.
Hakemukset jätettävä klo 16.15 mennessä
Kaikkien hakemusten on oltava perillä Valtiokonttorissa pe 18.2. klo 16.15 riippumatta siitä, lähetetäänkö hakemus sähköisen asiointikanavan kautta vaiko postitse. Postitse lähetettyjen hakemusten tulee olla perillä Valtiokonttorin kirjaamossa viimeistään klo 16.15. Saman päivän postileima ei siis riitä.
Valtiokonttorin sähköisessä asiointipalvelussa on tällä hetkellä keskeneräisiä kustannustukihakemuksia. Keskeneräisen hakemuksen ehtii vielä täydentää ja lähettää. Oman yrityksen tilan voi tarkistaa Tilastoja kustannustuesta -sivulta. Joka arkipäivä päivittyvästä raportista näet kaikki vireillä olevat ja päätöksen saaneet hakemukset.
Kustannustuen ehdot ja hakuohjeet löytyvät verkosta osoitteesta haekustannustukea.fi.
Valtiokonttori valmistautuu sulkemiskorvauksen ja kuudennen kustannustuen jakamiseen
Hallitus on esittänyt, että yrityksille maksettaisiin sulkemiskorvausta sekä kustannustukea talven aikana voimassa olleiden koronarajoitusten ajalta. Lakiesitys on edennyt eduskuntakäsittelyyn ja tämänhetkisen tiedon mukaan lain on tarkoitus tulla voimaan 1. maaliskuuta 2022.
Valtiokonttori valmistautuu kahden eri tukimuodon toimeenpanoon. Ensimmäiseksi hakuun tulevalla sulkemiskorvauksella kompensoitaisiin koronapandemian hallintaan liittyvien sulkemismääräysten ja yleisötilaisuuksien kieltämisen aiheuttamia vahinkoja. Sulkemiskorvausta haetaan Valtiokonttorin sähköisestä asiointipalvelusta, ja haku avautuu näillä näkymin maaliskuun loppupuolella.
Huhtikuun lopulla hakuun on tulossa myös kustannustuen kuudes kierros. Se on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on laskenut lievempien koronapandemian torjuntaan liittyvien rajoitusten vuoksi. Myös uusi kustannustukikierros tulee haettavaksi Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta.
Tiedotamme uusista tuista sekä niiden ehdoista ja hakuohjeista tarkemmin lain hyväksymisen jälkeen verkkosivuillamme www.valtiokonttori.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Selvirantapalvelujohtaja,Kustannustuki
Puh:0295 50 2015mari.selviranta@valtiokonttori.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.
Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille.
Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Vad säger arbete, samhälle, teknologi och ekonomi om Finland just nu?23.6.2026 09:02:00 EEST | Pressmeddelande
När man läser Statskontorets jubileumsartiklar sida vid sida växer en oväntat sammanhållen bild av Finland år 2026 fram – ett land som står vid ett vägskäl, inte vilset utan i färd med att kalibrera om. Arbetslivet ritas om, nätverk håller samhället samman i det tysta, artificiell intelligens utmanar invanda tankemönster och den ekonomiska historien påminner oss om att skuld aldrig bara är siffror på ett papper. Fyra perspektiv, en berättelse: ett samhälle i omvandling som söker sin balans utan att förlora sin riktning.
Mitä työ, yhteiskunta, teknologia ja talous kertovat Suomesta juuri nyt?23.6.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Valtiokonttorin juhlavuoden artikkelit piirtävät yllättävän yhtenäisen kuvan Suomesta vuonna 2026. Ne kertovat maasta, joka etsii tasapainoa muutoksen keskellä: työelämä muovautuu uusiksi, verkostot pitävät yhteiskuntaa koossa, tekoäly haastaa ajattelun rakenteet ja taloushistoria muistuttaa, miksi velka ei ole vain numeroita. Neljä näkökulmaa, yksi tarina – yhteiskunta, joka elää murroksessa mutta ei kadota suuntaansa.
Statskontoret sålde statens skuld i en auktion: resultat9.6.2026 13:18:00 EEST | Pressmeddelande
I auktionen såldes statens 10‑ och 15‑åriga benchmarklån för sammanlagt 1 486 miljoner euro.
Valtiokonttori myi valtion velkaa huutokaupassa: tulokset9.6.2026 13:18:00 EEST | Tiedote
Huutokaupassa myytiin valtion 10- ja 15-vuotisia viitelainoja yhteensä 1 486 miljoonalla eurolla.
Utsökningsverkets Etävouti och platsoberoende arbetsmodell vann Kaiku-priset på 10 000 euro2.6.2026 13:30:00 EEST | Pressmeddelande
Utsökningsverket vann Kaiku-priset 2026. Utsökningsverkets Etävouti och platsoberoende arbetsmodell har jämnat ut häradsfogdarnas arbetsmängd och gjort den rimligare. Den vinnande enhetens effektivitet och arbetstillfredsställelse ligger nu i topp vid Utsökningsverket och verksamheten vidareutvecklas aktivt tillsammans med personalen. Kaiku-hedersomnämnandet gick i år till Lantmäteriverkets tjänster för bostadsägare. De har bland annat genomfört självstyrande team och en lärgemenskap.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

