Kustannustuen viides kierros käynnistyy 21.12. klo 9.00
18.12.2021 07:00:00 EET | Valtiokonttori | Tiedote

Kustannustuen viides kierros on aiempaa rajatumpi, ja se on suunnattu erityisesti majoitus-, ravintola- ja tapahtuma-aloille. Tuen piiriin kuuluvat toimialat on määritelty kustannustukilaissa ja niitä on tällä kierroksella 41. Myös muiden toimialojen yrityksille voidaan kuitenkin myöntää tukea, jos niiden toimintaan on kohdistunut koronapandemian hallinaan liittyvä viranomaisen asettama rajoitus tukikaudella 1.6.-30.9.2021. Pelkkä viranomaisen suositus ei kuitenkaan riitä perusteeksi tuen myöntämiselle toimialarajauksen ulkopuolelle.
Tuen hakeminen edellyttää, että yrityksellä on Y-tunnus. Vaatimuksena on myös, että yrityksellä on tukikaudella hyväksyttäviä kustannuksia vähintään 2000 euroa. Tukea myönnetään yrityksen liikevaihdon laskun ja toteutuneiden kustannusten mukaan.
Laskuri auttaa tukimäärän arvioinnissa ja vertailukauden selvittämisessä
Kustannustuki perustuu liikevaihdon muutokseen. Vertailussa huomioidaan sekä ALV-ilmoituksilla ilmoitettava arvonlisäverollinen myynti että arvonlisäveroton myynti. Tuen saamisen edellytyksenä on, että yrityksen liikevaihdon täytyy olla laskenut yli 30 prosenttia vertailuajankohtaan nähden.
Valtiokonttorin verkkosivuilla on saatavilla laskuri, jonka avulla voi arvioida, onko yritys oikeutettu tukeen. Laskuri on suuntaa antava, eikä sen ilmoittama tulos ole virallinen päätös kustannustuesta, vaan tukea pitää hakea erikseen sähköisessä asiointikanavassa.
Kustannustuen viidennellä hakukierroksella vertailukausia on useampia, ja yrityksen vertailukausi riippuu sen ALV-ilmoituskaudesta sekä perustamisajankohdasta. Valtiokonttorin verkkosivujen laskuri auttaa myös selvittämään yrityksen oikean vertailukauden.
Hakuohjeet ja tilastot kustannustuen verkkosivuilta
Valtiokonttori järjestää webinaarin kustannustuen hakemisesta 20.12. klo 12.00. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa webinaarissa käydään läpi kustannustuen hakemista sekä sähköisen asiointipalvelun käyttämistä. Tietoa tuen hakemisesta on saatavilla kattavasti myös kustannustuen verkkosivuilla osoitteessa haekustannustukea.fi.
Kustannustukihakemukset ja -päätökset julkaistaan kustannustuen tilastosivullla. Sivulta voit seurata esimerkiksi hakemusten käsittelyvaihetta ja raportointitietoa hakemuksista. Ensimmäiset tilastot hausta julkaistaan pian haun avaamisen jälkeen.
Valtiokonttori on maksanut tähän mennessä kustannustukea yhteensä noin 760 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Selvirantapalvelujohtaja,Kustannustuki
Puh:0295 50 2015mari.selviranta@valtiokonttori.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.
Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille.
Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Vad säger arbete, samhälle, teknologi och ekonomi om Finland just nu?23.6.2026 09:02:00 EEST | Pressmeddelande
När man läser Statskontorets jubileumsartiklar sida vid sida växer en oväntat sammanhållen bild av Finland år 2026 fram – ett land som står vid ett vägskäl, inte vilset utan i färd med att kalibrera om. Arbetslivet ritas om, nätverk håller samhället samman i det tysta, artificiell intelligens utmanar invanda tankemönster och den ekonomiska historien påminner oss om att skuld aldrig bara är siffror på ett papper. Fyra perspektiv, en berättelse: ett samhälle i omvandling som söker sin balans utan att förlora sin riktning.
Mitä työ, yhteiskunta, teknologia ja talous kertovat Suomesta juuri nyt?23.6.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Valtiokonttorin juhlavuoden artikkelit piirtävät yllättävän yhtenäisen kuvan Suomesta vuonna 2026. Ne kertovat maasta, joka etsii tasapainoa muutoksen keskellä: työelämä muovautuu uusiksi, verkostot pitävät yhteiskuntaa koossa, tekoäly haastaa ajattelun rakenteet ja taloushistoria muistuttaa, miksi velka ei ole vain numeroita. Neljä näkökulmaa, yksi tarina – yhteiskunta, joka elää murroksessa mutta ei kadota suuntaansa.
Statskontoret sålde statens skuld i en auktion: resultat9.6.2026 13:18:00 EEST | Pressmeddelande
I auktionen såldes statens 10‑ och 15‑åriga benchmarklån för sammanlagt 1 486 miljoner euro.
Valtiokonttori myi valtion velkaa huutokaupassa: tulokset9.6.2026 13:18:00 EEST | Tiedote
Huutokaupassa myytiin valtion 10- ja 15-vuotisia viitelainoja yhteensä 1 486 miljoonalla eurolla.
Utsökningsverkets Etävouti och platsoberoende arbetsmodell vann Kaiku-priset på 10 000 euro2.6.2026 13:30:00 EEST | Pressmeddelande
Utsökningsverket vann Kaiku-priset 2026. Utsökningsverkets Etävouti och platsoberoende arbetsmodell har jämnat ut häradsfogdarnas arbetsmängd och gjort den rimligare. Den vinnande enhetens effektivitet och arbetstillfredsställelse ligger nu i topp vid Utsökningsverket och verksamheten vidareutvecklas aktivt tillsammans med personalen. Kaiku-hedersomnämnandet gick i år till Lantmäteriverkets tjänster för bostadsägare. De har bland annat genomfört självstyrande team och en lärgemenskap.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

