Kustannustukea nyt myös uusille ja pienille yrityksille
3.5.2021 16:35:17 EEST | Valtiokonttori | Tiedote
Kustannustuen haku aukesi 27.4. Haku avautui vilkkaasti, sillä ensimmäisen viikon aikana hakemuksia saapui yhteensä 7 312. Tukea on maksettu tähän mennessä noin 22 miljoonaa euroa.
Tukea sai ensimmäisellä hakuviikolla 2 120 yritystä, ja hakemusten hyväksymisprosentti on tällä hetkellä 64 %.
Eniten tukea maksettiin ensimmäisellä viikolla ravitsemistoiminnan alalle.
Valtaosa tuesta pienyrityksille — pienyrityksille myönnetty yli 14 miljoonaa euroa
Kustannustuen kolmannella kierroksella tukea on pyritty kohdistamaan entistä paremmin yksinyrittäjille ja pienyrityksille.
Tähän on pyritty erityisesti tuen alarajan muutoksella. Aiemmin kustannustukea voitiin maksaa vain, jos laskennallinen tukisumma oli vähintään 2 000 euroa. Aiemmilla tuen hakukierroksella suurin osa hakemuksista hylättiin tuen alarajan takia.
Kolmannella tukikierroksella tukea voidaan myöntää 2 000 euroa, vaikka tuen laskennallinen määrä jäisikin tämän alle. 2 000 euroa tukea voi näissä tapauksissa saada yritys, jolla on y-tunnus, ja jonka liikevaihto on laskenut yli 30 %, ja jolla on vähintään 2 000 euroa hyväksyttäviä kuluja.
Tähän mennessä 87 prosenttia saapuneista hakemuksista on tullut pieniltä, alle 10 henkeä työllistäviltä yrityksiltä. Niille on maksettu yhteensä noin 14 miljoonaa euroa tukea. Pienyritysten hakemuksista on hyväksytty 63 prosenttia. Ero kustannustuen toiseen kierrokseen on merkittävä, sillä silloin myönteisen tukipäätöksen sai vain 36 prosenttia tukea hakeneista 16 365 pienyrityksestä.
Uudetkin yritykset ovat tuen piirissä
Myös uudet 1.1.2020 jälkeen perustetut yritykset ovat tuen kolmannella kierroksella erilaisessa asemassa kuin aiemmin. Uusille yrityksille, joiden toimiala kuuluu valtioneuvoston asetuksella määriteltyihin tuen piirissä oleviin toimialoihin, voidaan nyt maksaa tukea toimialan keskimääräisen liikevaihdon muutoksen perusteella.
Tähän mennessä toimialan liikevaihdon muutoksen perusteella tukea on hakenut 253 yritystä. Uusille yrityksille on maksettu yhteensä 194 tuhatta euroa tukea.
Kustannustuen hakeminen jatkuu 23.6. saakka
Kustannustukea haetaan Valtiokonttorin sähköisessä asiointipalvelussa. Hakuaika päättyy 23.6. klo 16.15.
Valtiokonttorin verkkosivuilla osoitteessa haekustannustukea.fi on saatavilla kaikki tiedot tuen hakemisesta. Sivulla valtiokonttori.fi/kustannustukilukuina julkaistaan päivittäin kattavat tilastot saapuneista ja käsitellyistä tukihakemuksista.
Yhteyshenkilöt
Jyri TappertoimialajohtajaKansalaispalvelut
Puh:0295 50 2950jyri.tapper@valtiokonttori.fiMari Selvirantapalvelujohtaja,Kustannustuki
Puh:0295 50 2015mari.selviranta@valtiokonttori.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.
Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille.
Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
De sammanställda kalkylerna över statsfinanserna upprättades för första gången för 202527.3.2026 14:31:00 EET | Pressmeddelande
I ändringen av lagen om statsbudgeten (5.12.2024/757) lades en ny 17 b § till i lagen om statsbudgeten, som innehåller bestämmelser om de sammanställda kalkyler över statsfinanserna som ska presenteras i samband med statsbokslutet. De bildas genom att sammanställa bokföringsuppgifterna för statens budgetekonomi, statliga fonder utanför budgeten samt statens affärsverk.
Valtiontalouden yhdistellyt laskelmat laadittu ensimmäisen kerran vuodelta 202527.3.2026 14:31:00 EET | Tiedote
Talousarviolain muutoksessa (5.12.2024/757) talousarviolakiin lisättiin uusi 17 b §, jossa säädetään valtion tilinpäätöksen yhteydessä esitettävistä valtiontalouden yhdistellyistä laskelmista. Ne muodostetaan yhdistelemällä valtion talousarviotalouden, talousarvion ulkopuolisten valtion rahastojen sekä valtion liikelaitoksien kirjanpitotiedot.
Statskontorets förslag till statsbokslut för 2025 är färdigt27.3.2026 14:26:00 EET | Pressmeddelande
Statens ekonomiska situation var fortfarande svår och skuldsättningen fortsatte 2025. Utgifterna under det gångna året var 11,9 miljarder euro större än intäkterna.
Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi vuodelle 2025 on valmistunut27.3.2026 14:26:00 EET | Tiedote
Valtion taloustilanne oli edelleen vaikea ja velkaantuminen jatkui vuonna 2025. Päättyneen vuoden kulut olivat 11,9 miljardia euroa tuottoja suuremmat.
Trust and networks are Finland’s quiet promise for the future11.3.2026 07:37:00 EET | Press release
Climate change, geopolitical tensions and economic uncertainty are shaping decision making in ways that cross traditional organisational and sector boundaries. In an article published in the State Treasury’s 150th anniversary publication The quiet promise that holds society together, a phenomenon is highlighted that often remains overshadowed by economic discourse and administrative structures: Finland relies on networks where knowledge moves, problems are solved, and trust is built. This invisible collaboration is what determines how smoothly society functions.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
