Kustannustuki haettavana 18.2. saakka – uudet koronatuet valmisteilla

Kustannustukea on maksettu tuen viidennellä kierroksella tähän mennessä noin 33,5 miljoonaa euroa. Tukea on myönnetty noin 2 200 yritykselle. Saapuneista hakemuksista on hyväksytty 65 %.
Kustannustuen viides kierros on aiempia kustannustukikierroksia rajatumpi ja suunnattu erityisesti ravitsemis-, matkailu- ja tapahtuma-aloille. Eniten tukea on maksettu ravitsemistoimintaan, putkijohto- ja maaliikennekuljetukseen sekä matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toimintaan ja varauspalveluihin.
Valtiokonttori on maksanut kustannustukea ja muita yrityksille tarkoitettuja koronatukia tähän mennessä yhteensä 794 miljoonaa euroa.
Valtiokonttorin verkkosivuilla osoitteessa valtiokonttori.fi/kustannustukilukuina on julkaistu kattavat tilastot kaikista kustannustukihakemuksista ja -päätöksistä.
Hakemukset jätettävä klo 16.15 mennessä
Kaikkien hakemusten on oltava perillä Valtiokonttorissa 18.2. klo 16.15 riippumatta siitä, lähetetäänkö hakemus sähköisen asiointikanavan kautta vaiko postitse. Postitse lähetettyjen hakemusten tulee olla perillä Valtiokonttorin kirjaamossa viimeistään klo 16.15. Saman päivän postileima ei siis riitä.
Valtiokonttorin sähköisessä asiointipalvelussa on tällä hetkellä myös keskeneräisiä kustannustukihakemuksia. Keskeneräisen hakemuksen ehtii vielä täydentää ja lähettää. Oman yrityksen tilan voi tarkistaa Tilastoja kustannustuesta -sivulta. Joka arkipäivä päivittyvästä raportista näkee kaikki vireillä olevat ja päätöksen saaneet hakemukset.
Kustannustuen ehdot ja hakuohjeet löytyvät verkosta osoitteesta haekustannustukea.fi.
Kuudes kustannustukikierros ja sulkemiskorvaus valmisteilla
Hallitus on kertonut, että kuudennen kustannustukikierroksen ja sulkemiskorvauksen valmistelu on aloitettu. Näillä korvataan erityisesti tämänhetkisten rajoitusten ja sulkumääräysten aikaisia kustannuksia.
Asiaa on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä. Lakiesityksen etenemisestä sekä uusien tukien aikataulusta tiedottaa tässä vaiheessa työ- ja elinkeinoministeriö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari Selvirantapalvelujohtaja,Kustannustuki
Puh:0295 50 2015mari.selviranta@valtiokonttori.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.
Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille.
Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Mediakutsu: eKuitti, verkkolasku ja hankintasanomat digitalouden välineinä7.6.2023 14:47:05 EEST | Kutsu
Tule kuulemaan, kuinka digitaalisia toimintatapoja käyttämällä yritykset ja julkishallinto voivat säästää miljardeja euroa vuodessa.
Statskontoret ordnade en auktion för statens skuldförbindelser i euro: resultat6.6.2023 13:23:00 EEST | Tiedote
Auktionsvolymen var sammanlagt 2 001 miljoner euro.
Valtiokonttori huutokauppasi valtion lyhytaikaista velkaa: tulokset6.6.2023 13:23:00 EEST | Tiedote
Velkasitoumuksia myytiin huutokaupassa yhteensä 2 001 miljoonalla eurolla.
Ansökan om jordbrukets och vattenbrukets kostnadsstöd från Statskontoret har nu börjat1.6.2023 09:04:37 EEST | Tiedote
Ansökan om jordbrukets och vattenbrukets kostnadsstöd påbörjades hos Statskontoret idag den 1.6. kl 9. Ansökningstiden fortsätter till och med den 31.7.2023 kl 16.15.
Maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuki haettavissa Valtiokonttorista nyt1.6.2023 09:04:33 EEST | Tiedote
Maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuen hakeminen käynnistyi Valtiokonttorissa tänään 1.6. klo 9. Hakuaika jatkuu 31.7.2023 klo 16.15 saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme