Kutsu medialle 5.12. - tuli Suomen itsenäisyyden kunniaksi
Kun Stadionia aikoinaan maamme itsenäistymisen jälkeen ryhdyttiin rakentamaan, oli tuolloin ajatuksena, että Stadionin tornissa palaisi ikuinen tuli Suomen itsenäisyyden symbolina. Tämän alkuperäisen ajatuksen ja maamme satavuotisjuhlan kunniaksi sytytämme tulen Olympiastadionilla tiistaina 5.12.2017 klo 17.00. Tuli syyttyy Olympiastadionin aukiolle Paavo Nurmen patsaan läheisyyteen. Tuli palaa maljassa klo 19 asti.
Tulimaljana on alkuperäisen vuoden 1952 olympialaisten maljan muotin mukaan vuonna 1994 valmistettu malja, jossa on palanut tuli Olympiastadionilla Urheilumuseon katolla helmikuussa -94. Tuolloin Lillehammerin kisojen soihtuviesti kulki stadionin kautta.
Tilaisuudessa ovat paikalla Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho, Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar, Stadion-säätiön hallituksen puheenjohtaja Eero Heinäluoma, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen, Urheilumuseon johtaja Pekka Honkanen, keihäänheittäjä ja Euroopan nuorten olympiafestivaalien 2017 kultamitalisti Topias Laine ja pikajuoksija Petra Häggqvist.
Tilaisuuten ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Kokoontuminen Paavo Nurmen patsaalla 5.12.2017 klo 16.50.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Maija Innanen
Stadion-säätiö
maija.innanen@stadion.fi
040-5305522
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stadion-säätiö
HELSINKI CUP OLYMPIASTADIONILLA 202617.12.2025 10:40:03 EET | Tiedote
Helsinki Cup tuo kansainvälisen juniorijalkapallon Olympiastadionille 6–11.7.2026.
Kevät 2026 tuo Club Stadionille uudet live-illat11.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Club Stadionilla koetaan keväällä 2026 uudet live-illat, joissa kotimaiset artistit ja yhtyeet sekä ainutlaatuinen konserttitunnelma kohtaavat Olympiastadionilla. Club Stadion avattiin kuluvana vuonna monikäyttöisenä tapahtumatilana, joka soveltuu konserteille, seminaareille ja yksityistilaisuuksille.
Olympiastadionin konserttivuosi 2025 keräsi kiitosta11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Olympiastadionilla kuluvan vuoden aikana järjestetyt konsertit saivat erinomaisen vastaanoton yleisöltä. Kaikkien vastaajien Net Promoter Score (NPS) oli 77 ja tapahtumien yleisarvosana 4,5/5, mikä kuvastaa erittäin korkeaa kävijätyytyväisyyttä.
Uusi Club Stadion avautuu Helsingin Olympiastadionilla – klubikeikkoja, tapahtumia ja elämyksiä ainutlaatuisessa ympäristössä20.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Olympiastadion saa uudenlaista elämää, kun ikonisen maamerkin sydämeen valmistuneen Club Stadionin, musiikki- ja tapahtumaklubin, toiminta käynnistyy. Syksyllä 2025 lavalle nousee monipuolinen kattaus kotimaisia artisteja.
Olympiastadionilla vilkas matkailukesä – ikoninen nähtävyys on hurmannut kävijät ympäri maailman14.8.2025 14:30:15 EEST | Tiedote
Helsingin Olympiastadionilla on takana vilkas ja menestyksekäs vierailijakesä. Uudistetut tilat, kattava tapahtumatarjonta sekä monipuoliset matkailija- ja vierailijapalvelut houkuttelivat kesä–heinäkuussa stadionille 200 000 kävijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
