Kutsu medialle: Helsingin yliopiston henkilöstön lakkotapahtumat 28.2. Porthanialla ja Vanhalla Ylioppilastalolla

Jaa

Jumiutuneita neuvotteluja uudesta yliopistojen työehtosopimuksesta vauhditetaan Helsingin yliopiston lakolla 28.2., jos sovitteluratkaisuun ei ole päästy ennen sitä. Tervetuloa tapaamaan yliopiston henkilöstöä Porthanian edustalle klo 11 ja Vanhalle Ylioppilastalolle klo 15.

Yliopistojen henkilöstö kokee, että nyt riitti arvostuksen puute. Jumiutuneita neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta vauhditetaan yhden päivän lakolla Helsingin yliopistossa 28.2., jos sovitteluratkaisuun ei ole päästy ennen sitä.

– Arvostuksen puutteesta kertoo, että yliopistotyönantaja ei halua noudattaa yleistä palkankorotuslinjaa. Yliopistojen henkilöstö tekee koko maan kilpailukyvyn kannalta erittäin tärkeää ja vastuullista työtä. Jatkuvalla joustamisella ja tehtävien lisäämisellä on kuitenkin rajansa, henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia huomauttavat.

Yliopistosektorin neuvotteluissa ei ole kyseessä pelkkä palkkariita. Työnantajan esittämät merkittävät tekstiheikennykset eivät käy henkilöstöjärjestöille. Koko neuvotteluprosessin aikana työnantaja ei ole tullut juuri yhtään vastaan yliopistojen palkansaajille tärkeistä tavoitteissa, kuten tutkimustyön edellytysten parantamisesta sekä määräaikaisten työntekijöiden suhteellisen osuuden vähentämisestä.

Tule tapaamaan yliopistolaisia lakkotapahtumiin!

Me olemme yliopisto! -mielenilmaus (Järjestetään, jos lakko toteutuu.)

Aika: 28.2. klo 11

Paikka: Porthanian edusta, Yliopistonkatu 3

Luvassa palavia puheenvuoroja yliopistolaisten työn arvostuksesta sekä rutkasti Me olemme yliopisto -henkeä. Paikalla on tavattavissa Helsingin yliopiston työntekijöitä ja henkilöstön pääsopijajärjestöjen edustajia.

PopUp Strike Talks. Lyhyitä puheenvuoroja sivistysyliopiston puolesta (Järjestetään, vaikka lakko peruuntuisi.)

Aika: 28.2. klo 15–18

Paikka: Vanhan Ylioppilastalon kahvila, Mannerheimintie 3 (Käynti Kaivopihan puolelta)

Yliopistojen henkilöstö tekee koko maan kilpailukyvyn kannalta ensiarvoisen tärkeää ja vastuullista työtä. Tervetuloa kuulemaan lyhyitä puheenvuoroja sivistysyliopiston puolesta. Lavalle nousee yliopiston kirkkaimpia tähtiä ja sivistystä ymmärtäviä kansanedustajia. Tilaisuus järjestetään, vaikka lakko ei toteutuisi.

Puhujina muun muassa professorit Niklas Bruun, Jukka Kekkonen, Laura Kolbe ja Teivo Teivainen sekä kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto, Jyrki Kasvi ja Pilvi Torsti. Paikalla on myös tavattavissa Helsingin yliopiston työntekijöitä.

Lisätietoa Porthanian tilaisuudesta:

Helsingin yliopiston lakkopäälliköt:

Heljä Heikkilä, p. 050 448 7385
Kaija Berg, puhelin 044 555 3750
Panu Minkkinen, p. 040 573 4689
 

Lisätietoa Vanhan Ylioppilastalon tilaisuudesta:

Kirsti Sintonen, kirsti.sintonen@tieteentekijoidenliitto.fi, p. 040 562 2965
Raija Pyykkö, raija.pyykko@professoriliitto.fi, p. 044 542 0290

Tietoja julkaisijasta

Yliopistojen pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yliopistojen pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia

Universitetens personalorganisationer godkände förlikningsförslaget - alla arbetsstridsåtgärder ställs in6.3.2018 15:41Tiedote

Universitetens personalorganisationer FOSU, JHL och Pardia samt arbetsgivarens representant Bildningsförbundet har godkänt förlikningsman Janne Metsämäkis andra förlikningsförslag i arbetskonflikten om universitetens kollektivavtal. Det innebär också att organisationerna avblåser sina arbetsstridsåtgärder, av vilka den ena varslats redan till onsdagen den 7 mars och nästa till den 14 mars. Också JHL:s planerade stödstrejk inom godstrafiken som skulle ägt rum den 7 mars ställs in.

Yliopistojen henkilöstöjärjestöt hyväksyivät sovintoesityksen – kaikki työtaistelutoimenpiteet peruuntuvat6.3.2018 14:04Tiedote

Yliopistojen henkilöstöjärjestöt JUKO, JHL ja Pardia sekä työnantajaa edustava Sivistystyönantajat ovat hyväksyneet sovittelija Janne Metsämäen toisen sovintoehdotuksen yliopistojen työehtosopimusta koskevasta työriidasta. Näin ollen järjestöt myös peruvat työtaistelutoimet, joista toinen oli uhkaamassa jo keskiviikkona 7. päivä ja seuraava 14. maaliskuuta. Myös JHL:n tavaraliikenteeseen 7.3. kaavaillut tukilakot peruuntuvat.

Bildningsarbetsgivarnas beslut tvingar universitetspersonalen att gå i strejk - Strejken vid Helsingfors universitet börjar och löntagarorganisationerna varslade om en tredje strejk27.2.2018 15:26Tiedote

Bildningsarbetsgivarna har på tisdag förkastat riksförlikningsmannens medlingsbud. Medlingsbudet hade redan godkänts av löntagarpartens huvudavtalsorganisationer. Bildningsarbetsgivarnas beslut tvingar universitetspersonalen att gå i strejk. Strejken som gäller personalen vid Helsingfors universitet börjar i morgon. Dessutom varslade huvudavtalsorganisationerna redan om en tredje strejk.

Sivistystyönantajien päätös pakottaa yliopistohenkilöstön lakkoon - Helsingin yliopiston henkilöstön lakko alkaa ja palkansaajajärjestöt jättivät jo kolmannen lakkovaroituksen27.2.2018 15:02Tiedote

Sivistystyönantajat hylkäsivät tiistaina valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen. Henkilöstöä edustavissa pääsopijajärjestöissä sovintoesitys oli jo hyväksytty. Sivistystyönantajien päätös pakottaa yliopistohenkilöstön lakkoon. Helsingin yliopiston henkilöstöä koskeva lakko alkaa huomenna. Lisäksi pääsopijajärjestöt antoivat tiistaina jo kolmannen lakkovaroituksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme