Kutsu medialle: Ministeri Hanna Kosonen Jyväskylän yliopistossa
23.10.2019 15:16:04 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Hallitus antaa vuonna 2020 eduskunnalle koulutuspoliittisen selonteon, jossa linjataan konkreettiset, pitkän tähtäimen keinot hallitusohjelman koulutuspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tarkastelu kohdistuu koko koulutusjärjestelmään ja tutkimuksen kehittämiseen.
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen alustaa tilaisuudessa vuonna 2020 eduskunnalle annettavaa koulutuspoliittista selontekoa. Selonteolla luodaan tilannekuva koulutuksen nykytilasta sekä määritellään tavoitetila. Keskustelutilaisuuden avauspuheenvuoron pitää rehtori Keijo Hämäläinen ja moderaattorina toimii vararehtori Marja-Leena Laakso.
Koulutuspoliittisella selonteolla valmistellaan linjauksia, joilla varmistetaan että:
* koulutus- ja osaamistaso nousevat kaikilla koulutusasteilla, oppimiserot kaventuvat ja koulutuksellinen tasa-arvo lisääntyy
* lapset ja nuoret voivat hyvin
* koulutus rakentaa yhteiskunnallista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta
* Suomi on kansainvälisesti houkutteleva paikka opiskella, tutkia ja investoida
Tarkastelu kohdistuu koko koulutusjärjestelmän ja tutkimuksen kehittämiseen. Osana selontekoa laaditaan myös kokonaisselvitys ruotsinkielisen koulutuksen erityispiirteistä, haasteista ja kehittämistarpeista ja luodaan toimenpideohjelma yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Kansainvälisyyttä edistetään erillisellä kansainvälisyyteen ja globaaliin vaikuttavuuteen keskittyvällä toimenpidekokonaisuudella.
#koulutusselonteko2020
Lisätietoja tilaisuudesta: Yhteiskuntasuhdepäällikkö Anu Mustonen, puh. 050-564 9022, anu.mustonen@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenTiedottaja
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiTietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
