Kutsu medialle: Akavan ja Akava Worksin tiedotustilaisuus 3.5.2023
27.4.2023 11:29:33 EEST | Akava ry | Kutsu
Työkyvyttömyyden kustannukset ovat nousemassa lähes kahteen miljardiin vuodessa. Työhyvinvoinnin pitää olla osa hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikkaa.

Vuonna 2020 työkyvyttömyyseläkkeiden menot olivat työeläkejärjestelmässä noin 1,7 miljardia euroa (ETK 2021) ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäi yli 19 000 henkilöä eli keskimäärin reilu 50 työikäistä päivässä. Jos työkyvyttömyyseläkkäiden kasvusuunta jatkuu nykyisenä, menetämme yhä enemmän työpanosta vuosittain, kun ikärakenne muuttuu.
Tervetuloa Akavan ja Akava Worksin mediatilaisuuteen keskiviikkona 3.5. kello 12–13. Tilaisuus järjestetään Sofia Helsingissä, Sofiankatu 4 C (sisäänkäynti Aleksanterinkatu 28 ovesta, kokoustila Sofian kulma 2. kerros).
Kerromme esityksistämme työhyvinoinnin edistämiseksi ja lisäksi kuulemme korkeakoulutettujen työttömyys- ja lomautustilanteesta sekä Akavan hallitusohjelmatavoitteista työelämäasioissa. Tilaisuudessa selviää myös, miten Suomessa on myönnetty oleskelulupia korkean osaamistason tehtäviin siirtyneille erityisasiantuntijoille ja tutkijoille sekä mille toimialoille he ovat työllistyneet.
Tilaisuudessa on lounastarjoilu, jonka vuoksi pyydämme ilmoittautumaan tiistaihin 2.5 kello 12 mennessä ositteeseen jyrki.kemppainen@akava.fi.
Tilaisuudessa ovat mukana Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren, pääekonomisti Pasi Sorjonen ja Akava Worksin asiantuntija Tomi Husa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki Kemppainenviestintäjohtaja
Puh:+358405597196jyrki.kemppainen@akava.fiAkava
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
SAK, Akava ja STTK: Määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävä lakiesitys palautettava valmisteluun25.2.2026 06:51:05 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK vetoavat maan hallitukseen, jotta se keskeyttäisi määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävän lakiesityksen käsittelyn. Järjestöjen mielestä lakiesitys pitää palauttaa uuteen valmisteluun.
Muistutuskutsu medialle: Ilman osaamista Suomi pysähtyy – Akavan eduskuntavaalitavoitteet ja korkeakoulutettujen työllisyyden tila24.2.2026 08:02:37 EET | Kutsu
Tervetuloa Akavan eduskuntavaalitavoitteiden julkaisutilaisuuteen Ilman osaamista Suomi pysähtyy.
Kutsu medialle: Ilman osaamista Suomi pysähtyy – Akavan eduskuntavaalitavoitteet ja korkeakoulutettujen työllisyyden tila19.2.2026 11:37:23 EET | Kutsu
Tervetuloa Akavan eduskuntavaalitavoitteiden julkaisutilaisuuteen Ilman osaamista Suomi pysähtyy.
Akava: Uusi Akava Works -selvitys: asiantuntijatyön murros vaatii jatkuvaa oppimista sekä johtamisen kehittämistä11.2.2026 07:53:11 EET | Tiedote
Tuore Akava Works -selvitys ”Työelämätutkijoiden näkemyksiä asiantuntijatyön muutoksesta” tuo tietoa työelämän muutosvoimista ja niiden vaikutuksista asiantuntijatyöhön erityisesti työn tuottavuuden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta. Selvitys ehdottaa toimia, joiden avulla voidaan vahvistaa myönteisiä kehityskulkuja ja ehkäistä kielteisiä muutoksia. Sen on laatinut E2 Tutkimus Akava Worksin toimeksiannosta.
Akava: Työhyvinvointiin ja kuormituksen ehkäisyyn pitää panostaa kehysriihessä10.2.2026 09:01:04 EET | Tiedote
Akava painottaa kehysriihikannanotossaan, että maan hallituksen on hallituskauden viimeisessä kehysriihessään tehtävä päätöksiä, jotka todella vahvistavat tuottavuutta ja työllisyyttä. Akavan mielestä keskeisin keino on panostaa työhyvinvointiin ja kuormituksen ennaltaehkäisyyn sekä työkyvyn tukemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
