Museovirasto

Kutsu: Mediapäivä Museoviraston kaivauksilla Senaatintorilla  

Jaa

Museovirasto tekee arkeologisia kaivauksia Senaatintorilla syys-lokakuussa. Työ liittyy torin valaistuksen uusimiseen. Media on tervetullut tutustumaan kaivauksiin ja löytöihin keskiviikkona 23.9. klo 10–11.30.

Museoviraston tutkijat purkavat nykyisen torikiveyksen alla olevan täyttöhiekan alta paljastunutta vanhempaa torikiveystä dokumentoinnin jälkeen. Kuva: Marianna Niukkanen, Museovirasto
Museoviraston tutkijat purkavat nykyisen torikiveyksen alla olevan täyttöhiekan alta paljastunutta vanhempaa torikiveystä dokumentoinnin jälkeen. Kuva: Marianna Niukkanen, Museovirasto

Tutustumispäivänä kaivetaan torin Itälaitaa, eli näkyvissä on vanhaan suurtoriin ja mahdollisesti raatihuoneisiin tai venäläisten kenttälinnoitukseen liittyviä kerroksia. Löydöistä voidaan kertoa tarkemmin kyseisenä päivänä. 

Arkeologisissa kaivauksissa tutkitaan kuuden uuden valaisinpylvään paikat. Torin itälaidan tutkimusalueilta Valtionneuvoston edustalta odotetaan löytyvän 1600–1700-luvuilta peräisin olevia Suurtorin kerrostumia ja mahdollisesti jäännöksiä kaupungin vanhoista raatihuoneista. Länsilaidalta yliopiston päärakennuksen edustalta voi paljastua osia hautausmaasta ja kirkosta. 

Haastatteluja antavat kaivauksia johtavat tutkijat Tuija Väisänen ja Heli Lehto sekä Arkeologisten kenttäpalveluiden yli-intendentti Marianna Niukkanen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot 

Tuija Väisänen, tutkija, Museovirasto, tuija.vaisanen@museovirasto.fi, p. 0295 33 6506 

Marianna Niukkanen, yli-intendentti, Museovirasto, marianna.niukkanen@museovirasto.fi, p. 0295 33 6201 

Kuvat

Museoviraston tutkijat purkavat nykyisen torikiveyksen alla olevan täyttöhiekan alta paljastunutta vanhempaa torikiveystä dokumentoinnin jälkeen. Kuva: Marianna Niukkanen, Museovirasto
Museoviraston tutkijat purkavat nykyisen torikiveyksen alla olevan täyttöhiekan alta paljastunutta vanhempaa torikiveystä dokumentoinnin jälkeen. Kuva: Marianna Niukkanen, Museovirasto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Museovirasto
Sturenkatu 2a
00510 HELSINKI

https://www.museovirasto.fi

Museovirasto

Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museovirasto

Museoalan Teemapäivillä pohditaan kestävän tulevaisuuden rakentamista 21.10.2020 09:59:13 EESTKutsu

Museoviraston vuosittaiset Museoalan Teemapäivät järjestetään tänä vuonna maksuttomana verkkotapahtumana maanantaina 26.10. teemalla ”Suunnan muutos”. Tämän vuoden teema jatkaa viime syksyn seminaarin keskustelua tulevaisuudesta ja ilmastonmuutoksesta sekä siitä, mitä museot voivat tehdä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Tapahtumaan on ilmoittautunut ennätysmäärä yleisöä. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan Museoalan Teemapäiville!

Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäki Suomen ensimmäiseksi Euroopan kulttuuriperintötunnuksen hakijaksi12.10.2020 09:00:00 EESTTiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on Museoviraston esityksestä valinnut Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen Suomen ensimmäiseksi Euroopan kulttuuriperintötunnuksen (European Heritage Label) hakijaksi. Jyväskylän yliopiston hakema kohde tuo esiin Suomen ja Euroopan koulujärjestelmän merkitystä tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan perustana.

Uudet Tilastokortit kuvittavat museoiden vuotta 20196.10.2020 12:53:53 EESTTiedote

Suomen ammatillisissa museoissa vierailtiin yli 7,6 miljoonaa kertaa (v. 2018: 7,1 milj.), museotoiminnan kokonaismenot olivat yhteensä noin 265 miljoonaa euroa (v. 2018: 250 milj. euroa), uusia näyttelyitä avattiin yli 1000 ja museoiden kokoelmiin sisältyi vuoden 2019 lopussa yhteensä noin 45,9 miljoonaa objektia (v. 2018: 45,4 milj.). Nämä ja monet muut faktat museoiden vuodesta 2019 selviävät Museoviraston Museotilasto-verkkopalvelussa julkaisemista Tilastokorteista.

Aineettoman kulttuuriperinnön yleiskokous koolla Pariisissa poikkeustoimin11.9.2020 09:00:00 EESTTiedote

Unescon päämajassa Pariisissa on pidetty aineettoman kulttuuriperinnön yleiskokous 8.–11.9.2020. Pandemian vaikutus eläviin kulttuuriperinteisiin nousi esiin keskeisenä teemana, jolla on monenlaisia vaikutuksia. Pariisissa oli koolla 140 eri maan edustajia poikkeusjärjestelyin. Lisäksi kokousta seurattiin etäyhteydellä kaikkialta maailmasta. Kokouksessa Taitoliitto / Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry nimettiin mukaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen asiantuntijajärjestöjen joukkoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme