KUTSU: Tervetuloa tiedotustilaisuuteen Kiasmaan ke 5.10. klo 11.

Kutsumme sinut tai toimituksesi edustajan tutustumaan libanonilais-brittiläisen Mona Hatoumin näyttelyyn etukäteen keskiviikkona 5. lokakuuta klo 11. Samaan aikaan avautuu myös Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin näyttely Pahan jälkeen. Taiteilijat ovat paikalla esittelemässä teoksiaan. (Ilmoittaudu tilaisuuteen paivi.oja@kiasma.fi)
Mona Hatoumin runolliset ja usein tiukan poliittiset teokset kommentoivat sekä naisen asemaa että vallitsevaa maailmantilannetta. Luonteenomaista Hatoumin teoksille ovat ennakkoluulottomat materiaalivalinnat. Esimerkiksi Hatoumin valoa, sähkövirtaa ja magneettisuutta hyödyntäviin teoksiin yhdistyy joskus myös erilaisia epämiellyttäviä, jopa pelkoa herättäviä tunteita. Kiasmaan mittava näyttely saapuu Pariisin Centre Pompidousta Lontoon Tate Modernin kautta. Näyttelyn pääkuraattorina on toiminut Christine Van Assche.
Mona Hatoum (s. 1952) on Beirutissa palestiinalaiseen perheeseen syntynyt brittitaiteilija. 1970-luvun puolivälissä Hatoum matkusti Britanniaan, mihin hän joutui jäämään aikomaansa pidemmäksi ajaksi Libanonin sisällissodan puhjettua vuonna 1975. Hän asuu ja työskentelee edelleen Lontoossa.
Pahan jälkeen -näyttely kertoo selviytymisestä. Meeri Koutaniemen valokuvien päähenkilöitä ovat kunniaväkivallasta selvinneet naiset, tyttöjen ympärileikkausta vastustavat kyläläiset sekä kotinsa jättäneet pakolaiset. Näyttely saa täydennystä Koutaniemen ja Arman Alizadin koostamassa dokumentissa Norjassa vuonna 2011 tapahtuneesta joukkosurmasta. Koutaniemi työsti Pahan jälkeen kuvasarjaa rinnakkain samannimisen dokumenttisarjan kanssa.
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi (s. 1987) pyrkii kuvillaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän on kiertänyt vuosia kuvaamassa muun muassa Kaakkois-Aasiassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Amerikoissa.
Tuottaja Arman Alizad (s. 1971) tunnetaan osallistuvalla otteella toteutetuista kulttuureita ja yhteiskunnallisia oloja eri puolilla maailmaa luotaavista televisiodokumenteista.
Mona Hatoum 7.10.2016 - 26.2.2017
4. ja 5. kerros KIASMA
Näyttelyn on järjestänyt Centre Pompidou, Musée National d’Art Moderne, Pariisi, yhteistyössä Kansallisgallerian/ Kiasman sekä Lontoon Tate Modernin kanssa. Mediakumppani Eeva.
Näyttelyä tukevat Ranskan instituutti Suomessa ja Ranskan Suomen-suurlähetystö.
Meeri Koutaniemi & Arman Alizad Pahan jälkeen 7.10.-2016 - 26.2.2017
2. kerros KIASMA
Yhteistyökumppani Olympus Finland Oy
Lisätietoja medialle
Intendentti Marja Sakari (Hatoum), 0294 500 519, marja.sakari@kiasma.fi
Amanuenssi Patrik Nyberg (Koutaniemi&Alizad), 0294 500 541, patrik.nyberg@kiasma.fi
Kiasman viestintä
Viestintäpäällikkö Piia Laita, 0294 500 507, piia.laita@kiasma.fi
Tiedottaja Päivi Oja, 040 575 1486, paivi.oja@kiasma.fi
KUVIA www.kiasma.fi/press
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2, 00100 Helsinki
www.kiasma.fi
Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin taidemuseon
ja Sinebrychoffin taidemuseon kanssa.
www.kansallisgalleria.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Essi Kuokkanens målningar andas svåruttryckta känslor och tankar8.10.2025 09:52:00 EEST | Pressmeddelande
Alla av oss vill ibland bli hållna och burna, dörrar stängs ibland och det händer att våra egna drömmar förblir ouppnådda. Essi Kuokkanens målningar och teckningar är meditationer över människans lott och hennes relation till andra livsformer. Kuokkanens utställning Molnbärare öppnar på Kiasma 10.10.2025.
Essi Kuokkasen maalaukset tihkuvat tunteita ja ajatuksia, joita on vaikea ilmaista8.10.2025 09:52:00 EEST | Tiedote
Kaikki meistä kaipaavat aika ajoin pitelyä ja kannattelua, joskus ovia sulkeutuu ja toisinaan omat unelmat jäävät saavuttamatta. Essi Kuokkasen maalaukset ja piirustukset ovat pohdiskeluja siitä, mikä on ihmisen osa ja suhde muihin elämänmuotoihin. Hänen näyttelynsä Pilvenpitelijä avautuu Kiasmassa 10.10.2025.
Essi Kuokkanen Paints the Ineffable8.10.2025 09:52:00 EEST | Press release
We all experience moments when we need support and encouragement—when doors close, or dreams drift just out of reach. In Holding a Cloud, Essi Kuokkanen reflects on what it means to be human—and how we coexist with other life on Earth. Her exhibition of paintings and drawings opens at Kiasma on October 10, 2025.
Ett av samtidskonstens toppnamn, Sarah Lucas, på Kiasma: Bitande humoristiska verk från fyra årtionden8.10.2025 09:17:00 EEST | Pressmeddelande
En omfattande separatutställning av den brittiska samtidskonstens toppnamn ses äntligen i Norden. Sarah Lucas utställning NAKEN BLICK öppnar på Kiasma 10.10.2025.
Nykytaiteen kärkinimi Sarah Lucas Kiasmassa: Purevan humoristisia teoksia neljältä vuosikymmeneltä8.10.2025 09:17:00 EEST | Tiedote
Laaja yksityisnäyttely brittiläisen nykytaiteen kärkinimeltä nähdään vihdoin Pohjoismaissa. Sarah Lucasin PALJAS KATSE avautuu Kiasmassa 10.10.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
