Uudenmaan ELY-keskus

Kutsu Uudenmaan vesihuollon nykytilaselvityksen julkistamistilaisuuteen 1.6.2023 klo 14–15

Jaa

Syksyllä 2022 aloitettu ”Uudenmaan vesihuollon nykytila ja kehittämistarpeet” –selvitystyö valmistuu pian. Selvitystyön avulla tarkennamme tilannekuvaamme alueen vesihuollosta, jotta pystymme valitsemaan parhaat toimenpiteet vuonna 2021 valmistuneen itäisen ja eteläisen Suomen vesihuoltostrategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Työn tuloksia hyödyntämällä strategian pohjalta laadittua Uudenmaan toimenpidesuunnitelmaa täsmennetään ja siinä esitettyjä toimenpiteitä priorisoidaan. Työ palvelee myös Uudenmaan vesihuollon yleissuunnitelmaa, joka on tarkoitus aloittaa vuoden 2023 aikana.

Työssä hyödynnettiin Hyvän vesihuollon kriteerit -työkalua sekä erillistä, selvitystä varten vesihuoltotoimijoille laadittua kyselyä. Lisäksi tietoa kerättiin esimerkiksi vesihuollon tietojärjestelmästä Veetistä ja vesihuoltolaitosten toimintakertomuksista. Uudenmaan vesihuollon nykytilan lisäksi raportissa kuvataan alan tulevaisuuden haasteita ja muutostarpeita vesihuoltotoimijoiden näkemyksiin perustuen. Selvityksen osana laadittiin Uudenmaan vesihuollon huoltovarmuustilannekuva hyödyntäen Hyvän vesihuollon kriteereihin kuuluvia huoltovarmuusindikaattoreita sekä työpajatyöskentelyä. Lisäksi luotiin muillakin alueilla hyödynnettävissä oleva yleinen malli huoltovarmuustilannekuvan määrittämiseen.

Selvitystyötä ohjasi ELY-keskuksen, vesihuoltolaitosten, kuntien, Vesilaitosyhdistyksen, Vesihuoltopoolin, Uudenmaan liiton sekä viranomaisten edustajista koostuva ryhmä ja työn toteutti AFRY.

Selvityksen tuloksia esitellään Teamsin välityksellä pidettävässä julkistamistilaisuudessa, johon kutsumme erityisestiUudenmaan vesihuoltotoimijat ja vesihuollon sidosryhmät – toki kiinnostuneet muualtakin Suomesta ovat tervetulleita!

 

Tilaisuuteen pääset liittymään tästä linkistä.

Itäisen ja Eteläisen Suomen vesihuoltostrategia sekä Uudenmaan toimenpidesuunnitelma

Yhteyshenkilöt

Vesitalousasiantuntija Niina Kosunen, niina.kosunen@ely-keskus.fi, 0295 021 047
Johtava vesitalousasiantuntija Ilkka Juva, ilkka.juva@ely-keskus.fi, 0295 021 400

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan ELY-keskus
Uudenmaan ELY-keskus
Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki

0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

NTM-centralen i Nyland genomför kartläggningar av källor i områdena Första och Andra Stängselåsen29.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Nyland utreder källornas tillstånd och eventuella iståndsättningsbehov. Utredningsobjekten är områdena Första och Andra Stängselåsen i Hangö, Lojo, Sjundeå, Vichtis och Högfors. Terrängkartläggningar görs under sommaren och hösten 2023. Källor i naturtillstånd är sällsynta i södra Finland. Källorna har försvunnit eller förändrats särskilt till följd av dikning, men genom iståndsättning kan de återställas nära sitt naturtillstånd. Tack vare iståndsättningsåtgärderna för källorna har värdefulla arter möjlighet att återhämta sig. Sådana alltmer sällsynta arter är till exempel många orkidéer, såsom knottblomster och kärrknipprot. Utredningarna är en del av livsmiljöprogrammet Helmi som finansieras av miljöministeriet och där naturmiljöer iståndsätts. Vid iståndsättningarna kontaktas markägarna och de egentliga iståndsättningsarbetena utförs med markägarnas samtycke. Livsmiljöprogrammet Helmi (Miljöministeriet)

Uudenmaan ELY-keskus toteuttaa lähdekartoituksia Ensimmäisen ja Toisen Salpausselän alueilla29.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Uudenmaan ELY-keskus selvittää lähteiden tilaa sekä niiden mahdollisia kunnostustarpeita. Selvityskohteina ovat Ensimmäisen ja Toisen Salpausselän alueet Hangossa, Lohjalla, Siuntiossa, Vihdissä ja Karkkilassa. Maastokartoituksia tehdään kesän ja syksyn 2023 aikana. Luonnontilaiset lähteet ovat Etelä-Suomessa harvinaisia. Lähteet ovat hävinneet tai muuttuneet erityisesti ojituksen seurauksena, mutta kunnostuksilla niitä voidaan palauttaa lähelle luonnontilaa. Lähteiden kunnostustoimien ansiosta arvokkaalla lajistolla on mahdollisuus elpyä. Tällaisia harvinaistuneita lajeja ovat esimerkiksi monet kämmekät, kuten sääskenvalkku ja suoneidonvaippa. Selvitykset ovat osa ympäristöministeriön rahoittamaa Helmi-elinympäristöohjelmaa, jossa kunnostetaan luonnonympäristöjä. Kunnostuksista ollaan yhteydessä maanomistajiin ja varsinaiset kunnostustyöt tehdään maanomistajien suostumuksella. Helmi-ohjelma (Ympäristöministeriö)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme