Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Kuubalainen huippuorkesteri Anacaona Suomeen syyskuussa

Jaa
Säihkyvä 14-jäseninen Anacaona-orkesteri esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa kahtena iltana syyskuussa, 12.9. ja 13.9.2019 klo 19.00. Huipputason naismuusikoista koostuva yhtye on kokonaiselämys: nautittava, kuultava, tanssittava. Konsertit avaavat Savoy-teatterin syyskauden.

Huipputason naismuusikoista koostuva kuubalaisorkesteri Anacaona yhdistää maansa perinteistä musiikkia, uusia trendejä ja kansainvälisiä vaikutteita. Uusiutuva ja elinvoimainen yhtye lähestyy 90-vuotissyntymäpäiviään.

Anacaonan musiikki maustaa salsaa afro-kuubalaisella biitillä. Sen sävelissä on esimerkiksi rumbaa, sonia, chachata, kumbiaa ja timbaa. Orkesteri ylittää rajoja ja musiikkigenrejä. Yhtyeellä on kiinnostava historia. Se on ollut katkotta toiminnassa vuodesta 1932 saakka, jolloin se oli kauniine naisjäsenineen Kuubassa kohahduttava uutuus. Anacaona perustettiin haastamaan miehistä musiikkialaa ja son-musiikkia. Naisten ei uskottu osaavan soittaa sonia. Perustajana toimi Concepción "Cuchito" Castro Zaldarriaga, ja bändissä oli lopulta 11 musiikillisesti lahjakasta sisarusta. Orkesterin ydin muodostuikin pitkään Castron sisaruksista.

Nykyinen yhtyeen päähahmo, basisti Georgia Aguirre sanoo, että uusiutuminen on yhtyeen menestyksen avain. ”Meidän pitää tehdä musiikkia uusille sukupolville ja löytää tasapaino perinteiden ja modernin välillä. Myöskään ulkomaiset vaikutteet eivät ole kiellettyjä.”

Anacaona on kiertänyt ympäri maailmaa ja konsertoinut myös maailman metropoleissa. Aguirren mukaan kiinnostavin paikka oli Kiina, jossa yhtyeellä oli laajamittainen kiertue. Nimensä Anacaona-yhtye on saanut taino-alkuperäisasukkaiden kuningattarelta, joka taisteli eurooppalaisia valloittajia vastaan.  ”Orkesterimme on osoittanut, että naiset voivat toimia ammattimuusikoina. Uskon, että Anacaona on toiminut inspiraationa monille naisille paitsi Kuubassa, myös muualla maailmassa.”

14-jäseninen Anacaona-orkesteri esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa kahtena iltana syyskuussa, torstaina 12.9. ja perjantaina 13.9.2019 klo 19.00. Konsertit avaavat Savoy-teatterin syyskauden. Liput konserttiin myy Lippupiste.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Tuottaja Joni Käenmäki
Savoy-teatteri
joni.kaenmaki@hel.fi
040 583 6668
www.savoyteatteri.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 1691https://www.hel.fi

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Savoy-teatteri on kansainvälinen estradi Helsingin sydämessä. Teatterin ohjelmistossa on mm. konsertteja, musiikkiteatteria, tanssia, stand-upia ja elokuvia.

Savoy-teatteri / Savoy Teatern / Savoy Theatre
Kasarmikatu 46-48, PL /P.O. Box 10403, FI - 00099 Helsingin kaupunki

www.savoyteatteri.fi
Savoy Facebookissa
Savoy Instagramissa
Savoy YouTubessa
Savoy Twitterissä 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye