Kuuloliitto ry

Kuuloliitto huolissaan kuulovammaisten asemasta – kasvomaskien käyttö vaikeuttaa kommunikaatiota

Jaa

Tavallisten kasvomaskien käyttö voi vaikeuttaa kuulovammaisten henkilöiden tiedonsaantia ja kommunikaatiota, sillä puheen lukeminen huulilta ei onnistu ja maski vaimentaa lisäksi ääntä. Kuuloliitto esittää, että ikkunallisia maskeja hankittaisiin erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon käyttöön.

Kuuloliitto on huolissaan kuulovammaisten mahdollisuuksista esteettömään tiedonsaantiin ja saavutettavan asiointiin voimassa olevien kasvomaskisuositusten takia. Kasvomaskien käyttö on tärkeää koronaepidemian hallitsemiseksi, mutta samalla maskien käyttö julkisissa tiloissa ja viranomaisasioinnissa vaikeuttaa merkittävästi kuulovammaisten kommunikointia ja pahimmillaan asettaa heidät eriarvoiseen asemaan vuorovaikutustilanteissa.   

Huulioluku tukee merkittävästi puheen ymmärtämistä eri tilanteissa ja on tärkeää etenkin kuulovammaisille. Huulioluku on puheen sisällön päättelemistä huulten, kielen ja leuan liikkeistä. Kasvomaskien käyttö vaimentaa jossain määrin myös puhetta, mikä voi entisestään vaikeuttaa kommunikaatiota. Maskia käyttävien on tärkeää kiinnittää huomiota puheen selkeyteen. Selkeä puhe on rauhallista ja hyvin artikuloitua – jokainen äänne ja sana erottuu. Huulion näkyminen ja selkeä puhe vahvistavat palvelujen saavutettavuutta ja auttavat kommunikaatiossa myös muita kuin kuulovammaisia henkilöitä.   

Maailmalla on kehitelty kuulovammaisten vuorovaikutusta tukevia ikkunallisia maskeja, joissa suun edessä oleva osuus on valmistettu läpinäkyvästä muovista. Tällaisten ikkunallisten maskien käyttö lisäisi merkittävästi kuulovammaisten ihmisten mahdollisuuksia saada puheesta selvää. Kuuloliitto katsoo, että etenkin sellaisiin asiakas- ja potilastilanteisiin, joissa asioidaan kuulovammaisen kanssa, tulisi hankkia ikkunallisia maskeja. Vanhusten palvelukeskuksissa ja tehostetussa palveluasumisessa sekä lääkärin ja hoitajan vastaanotolla ikkunallisten maskien käyttöä tulisi suosia. Maskien avulla voitaisiin samalla välttyä erilaisten väärinymmärrysten aiheuttamalta ylimääräiseltä työltä.   

Kuuloliitto pitää tärkeänä, että koronavirustilanteen siirryttyä suuressa osassa maata kiihtymisvaiheeseen, kasvomaskien käyttösuositusta tulee noudattaa. Kuuloliitto ehdottaa ikkunallisten maskien laaja-alaista hankintaa erityisesti kuulovammaisten kanssa asioimiseen. Lisäksi yhteiskunnan eri toimijoiden tulee pyrkiä muilla tavoilla varmistamaan hyvä ja esteetön kommunikaatio hyödyntämällä esimerkiksi tekstitystä,  kirjoitustulkkausta ja puheentunnistusteknologiaa hyödyntäviä sovelluksia. 

Suomessa on arviolta 800 000 henkilöä, jolla on jonkun asteinen kuulonalenema. Kuulokojetta käyttäviä on noin 100 000, ja arviolta noin 300 000 henkilöä hyötyisi kojeen käytöstäKuntouttamattoman kuulovamman takia sosiaaliset suhteet ja liikkuminen lähiympäristössä voivat vähetä, mikä vaikuttaa olennaisesti yksilön toimintakykyyn ja osallisuuden kokemuksiin. Saavutettavat palvelut tukevat kuulovammaisten toimintamahdollisuuksia arjessa.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Kaijanen
Toiminnanjohtaja
Kuuloliitto ry
sanna.kaijanen@kuuloliitto.fi
040-5081716

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kuuloliitto ry
Kuuloliitto ry
Ilkantie 4
00400 Helsinki

http://www.kuuloliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuuloliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme