Kuvataidekoululaiset tekivät muotokuvat kansanedustajista
18.2.2022 12:41:59 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Kansanedustajien muotokuvat on koottu näyttelyyn, joka on esillä 8.2.–1.4. Eduskunnan kirjastossa Helsingissä sekä verkkogalleriassa. Vaasalaisten lasten ja nuorten teokset löytyvät osoitteesta www.kansanedustajatkuvataidekoululaistensilmin.com/taikon-vaasa
Lapset ja nuoret toteuttivat muotokuvat eduskunnan virallisten valokuvien pohjalta. Muotokuvan toteutustapa oli vapaa. Taikonilla kuvataidetta opiskeleva 16-vuotias Ronja-Maria Koivisto teki muotokuvan kansanedustaja Hilkka Kempistä.
- Valitsin tekniikaksi vesivärin ja lyijykynän, koska ne ovat minulle tuttuja ja tuntuivat siksi turvalliselta valinnalta. Muotokuvan tekeminen kehitti omaa osaamista tosi paljon, koska aihevalinta oli niin rajattu ja se loi hyvällä tavalla haastetta, Koivisto kertoo.
Mukana 26 kuvataidekoulua ympäri Suomea
Tempauksen toteutti Kuvataidekoulujen liitto yhteistyössä eduskunnan kanssa. Mukana on yhteensä 26 kuvataidekoulua ympäri Suomea.
Kuvataidekoulujen liiton hallitus arpoi jokaiselle osallistuvalle kuvataidekoululle 7–8 kansanedustajaa.
Vaasalaiset lapset ja nuoret toteuttivat muotokuvat seuraavista kansanedustajista: Sandra Bergqvist (RKP), Hilkka Kemppi (Keskusta), Johan Kvarnström (SDP), Antero Laukkanen (KD), Matias Mäkynen (SDP), Lulu Ranne (PS), Veikko Vallin (PS) ja Sofia Vikman (Kokoomus).
Alun perin näyttelyn piti toteutua keväällä 2020, eli oppilaiden työt ovat muutaman vuoden takaa.
Yhteyshenkilöt
Taikon, visuaalisten taiteiden suunnittelijaopettaja Sonja Backlund, puh. 040 744 5582, sonja.backlund@edu.vaasa.fi
Kuvat








Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasa bjuder in invånarna att delta i en workshop om hållbara färdsätt10.8.2026 15:21:04 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad ordnar en workshop den 2 september 2026 där invånarna får framföra sina åsikter om hur gång, cykling, kollektivtrafik och elektroniska färdsätt kan främjas. Idéerna från workshoppen används vid uppdateringen av programmet för hållbara färdsätt.
Vaasa kutsuu asukkaat kestävän liikkumisen työpajaan10.8.2026 15:21:04 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki järjestää 2.9.2026 työpajan, jossa asukkaat pääsevät kertomaan näkemyksiään kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen ja sähköisen liikkumisen edistämisestä. Työpajassa syntyneitä ideoita hyödynnetään kestävän liikkumisen ohjelman päivityksessä.
Konstens natt påverkar Liftis rutter och tidtabeller10.8.2026 13:16:32 EEST | Pressmeddelande
Konstens natt firas i Vasa torsdagen den 13 augusti. Under evenemanget stängs vissa gatuavsnitt i centrum, vilket delvis påverkar kollektivtrafikens rutter.
Taiteiden yö vaikuttaa Liftin reitteihin ja aikatauluihin10.8.2026 13:16:26 EEST | Tiedote
Taiteiden yötä vietetään Vaasassa torstaina 13.8. Tapahtuman aikana keskustassa suljetaan katuosuuksia, mikä vaikuttaa osin joukkoliikenteen reitteihin.
Vasas badstränder uppfyllde kvalitetskraven vid sommarens sista provtagning10.8.2026 11:06:06 EEST | Pressmeddelande
De senaste badvattenproverna har tagits 3.8.2026 från 11 allmänna badstränder, vilka är Abborrön, Sandö, Gustavsborg, Smulterö, Strömsö, Storviken, Kronvik, Vikinga, Annala i Merikart, campingområdet Top Camping samt Säivänkangas i Laihela.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
