Kuvataiteilija Erik Creutzigerille Maire Gullichsenin palkinto 2022

Palkintolautakunta kirjoittaa palkitsemisperusteissaan seuraavaa: ”Erik Creutzigerin maalaukset ovat vastustamattomia siksi, että niistä puuttuu kamppailu katsojan kanssa. Creutziger ei provosoi katsojaa eikä opeta meille mitään, vaan maalaukset näyttävät syntyneen itsestään. Tällä pyyteettömyydellä on maalaustaiteen traditiossa kunniakkaat perinteet. Wassily Kandinsky kutsui sitä sisäiseksi välttämättömyydeksi. Häntä ennen käsitettä olivat käyttäneet Richard Wagner ja Leo Tolstoi ja hänen jälkeensä sitä käyttivät muun muassa Arnold Schönberg, Heinrich Wölfflin ja Oswald Spengler. Modernismin jälkeen termi sisäinen välttämättömyys on käsittämättömistä syistä heitetty romukoppaan, mistä Maire Gullichsen -palkintojury on kaivanut sen esiin vaaliakseen sitä valintojensa keskeisenä kriteerinä.
Sisäiseen välttämättömyyteen liittyy Creutzigerin maalauksissa maalauksellisuuden ehtojen osaava kunnioittaminen. Creutziger hajottaa muodon aineellisuuden koloristisuuden hyväksi, mutta se ei johda hänen töissään kuva-aiheen abstrahoitumiseen, vaan maisemalliseen tai avaruudelliseen kuvallisuuteen. Hahmot, eläimet ja ihmiset, sulautuvat ympäröivään tilaan tuoden mieleen kiinalaiset tussimaalaukset. Ääriviivat liudentuvat ja kaikesta tulee värin avulla yhtä. Tasapainottaessaan figuureja värin kanssa Creutziger osoittaa taidokkuutta, joka on nykytaiteessa käynyt harvinaiseksi.”
Maire Gullichsenin palkinto myönnetään ensisijaisesti nuorelle taiteen alan ammattilaiselle noin joka toinen vuosi. Palkintoa ei voi hakea, vaan monialainen tuomaristo valitsee palkinnonsaajan taiteellisen ilmaisun, näyttely- ja ateljeekäyntien sekä taiteilijan kanssa käymiensä keskusteluiden perusteella.
Erik Creutziger kertoo maalaustensa tunnelman perustuvan useimmiten omiin kokemuksiinsa. ”Ammennan maalauksiini muistiini tallentuneita välähdyksiä, jotka ovat syntyneet esimerkiksi matkoilla tai vaikkapa kävelyretkillä. Nähdyn ja koetun yhdistäminen fantasiamaailmaan on mielestäni kiehtovaa”, hän sanoo. Creutziger osallistuu seuraavaksi Reality and imagination -ryhmänäyttelyyn The Museum of New Art:issa, Pärnussa huhtikuussa 2023.
Erik Creutziger (s. 1982) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on valmistunut Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2007 ja Kuvataideakatemiasta 2013. Hän on Taidemaalariliiton, Kuvasto ry:n ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen. Taiteilijan teoksia on muun muassa Helsingin taidemuseon, Espoon modernin taiteen museo EMMA:n, Pro Artibus -säätiön sekä Nykytaiteen museo Kiasman Seppo Fräntin kokoelmissa. Creutzigerille on myönnetty Grönqvistskastiftelsen palkinto 2020, William Thuring -nimikkopalkinto 2019 ja Stina Krookin säätiön palkinto vuonna 2015.
Maire Gullichsenin 80-vuotisjuhlarahasto on perustettu vuonna 1988, taiteen mesenaattina tunnetun Maire Gullichsenin (1907–1990) syntymäpäivän yhteydessä Alvar Aalto -säätiön oheen. Vuoden 2022 Maire Gullichsen -palkintolautakuntaan ovat kuuluneet Leif Jakobsson (puheenjohtaja), Johanna Gullichsen, Kirsi Gullichsen, Harry Alanen, Leena Kuumola ja Silja Rantanen.
Aiemmin palkinto on myönnetty Pekka Sassille (2020), Inka Kivalolle (2018), Vesa-Pekka Rannikolle (2007), Sandra Kantaselle (2005), Nathalie Lahdenmäelle (2002), Mari Rantaselle (1997), Marjatta Ojalle (1993), Tor Arnelle (1991) ja Pekka Pitkäselle (1987).
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Palkintolautakunnan puheenjohtaja Leif Jakobsson
jakobsson.leifverner@gmail.com
puh. 0440 304 099
Palkintolautakunnan sihteeri Mari Forsberg
mari.forsberg@alvaraalto.fi
puh. 045 679 0920
Taiteilija Erik Creutziger
erik.creutziger@gmail.com
puh. 040 702 4048
Haastattelupyynnöt ja mediakuvat:
Viestintäpäällikkö Mirkka Vidgrén, Alvar Aalto -säätiö
mirkka.vidgren@alvaraalto.fi
puh. 040 168 5142
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Alvar Aalto -säätiö toimii paremman arkiympäristön ja muotoilukulttuurin hyväksi lähtökohtanaan Alvar Aallon ja hänen elämäntyönsä humanistiset ja ekologiset arvot. Alvar Aalto -museo, säätiön osana, pitää yllä ja kartuttaa kokoelmiaan ja arkistojaan sekä tuottaa monipuolisia yleisön- ja asiantuntijapalveluita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alvar Aalto -säätiö
The Alvar Aalto Museum’s main summer exhibition highlights Artek’s invisible masters9.4.2025 12:52:44 EEST | Press release
The exhibition showcases the band of gifted designers who worked at Artek over a period of more than 60 years. It puts the spotlight on key designers and lesser-known creators on whose drawing boards unforgettable classics of Artek and Finnish design were born.
Alvar Aalto -museon kesän päänäyttely nostaa esiin Artekin näkymättömät mestarit9.4.2025 12:30:21 EEST | Tiedote
Näyttely esittelee taitavan suunnittelijajoukon työtä ja tuotantoa yli 60 vuoden ajalta. Esiin nousee keskeisiä suunnittelijoita ja vähemmän tunnettuja tekijöitä, joiden työpöydältä on syntynyt Artekin ja suomalaisen muotoilun ikimuistoisia klassikoita.
Maire Gullichsen-priset 2024 till bildkonstnären Emilia Tanner26.3.2025 14:46:20 EET | Tiedote
Maire Gullichsen-priset för år 2024 har tilldelats bildkonstnären Emilia Tanner, som är känd för sitt ovanligt skickliga och subtila arbete. Maire Gullichsen-priset delas nu ut för elfte gången. Konstprisets summa uppgår till 10 000 euro.
Kuvataiteilija Emilia Tannerille Maire Gullichsenin palkinto 202426.3.2025 12:32:30 EET | Tiedote
Vuoden 2024 Maire Gullichsenin palkinto on myönnetty kuvataiteilija Emilia Tannerille, joka tunnetaan erityisen taidokkaasta ja hienovaraisesta työskentelystään. Nyt yhdennentoista kerran jaettavan Maire Gullichsenin palkinnon arvo on 10 000 euroa.
10th International Alvar Aalto Design Seminar – Checkpoint: themes and first speakers listed13.3.2025 16:12:07 EET | Press release
Checkpoint! How is the design heritage renewing itself? How will authentic and human design, crafts and cohabitation flourish in the age of AI?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme