SDP EDUSKUNTA

Kvarnström: Meidän on tuettava kurdeja

Jaa

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) osallistui eilen Helsingissä järjestettyyn mielenosoitukseen osoittaakseen tukensa kurdeille. Kvarnströmin mielestä on tärkeää, että Turkin väkivaltainen hyökkäys tuomitaan. Hyökkäys on jo vaatinut siviiliuhreja ja tuhannet ihmiset ovat joutuneet pakenemaan Syyriasta.

-Suomi on pääministeri Antti Rinteen (SDP) johdolla tuominnut iskut selvin sanankääntein. On myös hyvä, että ryhdymme sanoista tekoihin ja lopetamme uusien asekauppasopimusten solmimisen Turkin kanssa. Meidän olisi jopa syytä tarkastella voimassaolevia asekauppasopimuksia, Kvarnström sanoo.


Nato-maat USA ja Turkki ovat Kvarnströmin mukaan toimineet häpeällisesti.


-Trumpin lausunto siitä, että kurdit eivät auttaneet Normandian maihinnousussa ja Erdoğanin yritykset kiristää EU:ta paljastavat heidän oikean luonteensa ja vallanhimonsa. Emme saa antaa tämän vaikuttaa meihin, vaan meidän on tuettava kurdeja ja painostettava Turkkia lopettamaan siviileihin kohdistuvat hyökkäykset, sanoo Johan Kvarnström

--

Kvarnström: Vi måste fortsätta stöda det kurdiska folket


Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) deltog i gårdagens demonstration i Helsingfors för att visa det kurdiska folket stöd. Enligt Kvarnström är det viktigt att vi fördömer Turkiets våldsamma invasion som redan skördat civila offer och drivit tusentals människor på flykt i Syrien.


-Finland har med statsminister Antti Rinne (SDP) fördömt anfallet med önskvärd tydlighet. Det är också bra att vi går från ord till handling och stoppar nya vapenhandelsavtal med Turkiet. Vi har till och med skäl att se över de licenser som nu är i kraft, säger Kvarnström.


Nato-länderna USA och Turkiet har enligt Kvarnström agerat skamligt.


-Att Trump också säger att kurderna inte heller hjälpte till vid landstigningen i Normandie och Erdoğan försöker utpressa EU visar deras sanna politiska ansikte och galna maktspråk. Detta får inte påverka oss, utan vi måste fortsätta stöda det kurdiska folket och pressa Turkiet att sluta attackera civila, säger Johan Kvarnström.

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

050 514 4080

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Tuula Väätäinen: Hallitus panostaa peruspalveluiden vahvistamiseen ja laaja-alaisten sosiaali- ja terveyskeskusten perustamiseen16.10.2019 12:09:43 EESTTiedote

Kansanedustaja Tuula Väätäinen on tyytyväinen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun esittelemään Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on perustaa laaja-alaisia sosiaali- ja terveyskeskuksia Suomeen, jotka pystyvät vastaamaan paremmin ihmisten hoitotarpeisiin. Vuonna 2020 hallitus on myöntämässä kunnille ja kuntayhtymille yhteensä 70 miljoonaa euroa valtionavustuksina. - Olen tyytyväinen, että Rinteen hallituksen panostukset kohdistuvat peruspalveluiden vahvistamiseen ja laaja-alaisten sosiaali- ja terveyskeskusten perustamiseen. Suomessa väestö ikääntyy ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö tulee lisääntymään koko maassa. Sote-palveluita täytyy siirtää suurempien järjestäjien vastuulle, jotta voimme turvata yhdenvertaisten ja laadukkaiden palvelujen saatavuuden kaikkialla Suomessa, toteaa Väätäinen. Pohjois-Savoon rahoitusta on tulossa osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman kehittämishanketta vuonna 2020 yhteensä 3,325 m

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme