Kyberturvallisuus tärkeää myös pandemiahäiriötilanteessa (Länsi- ja Sisä-Suomi)
Länsi- ja Sisä-Suomen alueellisen valmiustoimikunnan kokouksessa 11.2.2021 käsiteltiin koronapandemian tilannekatsaus ja kuultiin Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen asiantuntijan esitys tietoverkkojen turvallisuuteen kehitetyistä maksuttomista työkaluista.
Ulkomailta tulleiden koronatartuntojen määrän lisääntyminen on lisännyt myös rajojen terveysturvallisuuteen liittyvää ohjeistusta ja kontrollia, totesi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja, valmiustoimikunnan puheenjohtaja Marko Pukkinen. ”Kunnalliset viranomaiset vastaavat rajoilla tehtävistä tarkastuksista”, jatkaa Pukkinen. Sisärajatarkastukset jatkuvat Valtioneuvoston päätöksen mukaan tässä vaiheessa 25.2.2021 saakka.
Kyberturvallisuudesta huolehtiminen kuuluu jokaiselle – avuksi Kybersää ja Kybermittari
”Digitaaliseen toimintaympäristöön kohdistuu yhä enemmän kyberuhkia ja häiriöitä. Organisaatioiden keskinäisriippuvuudet, lisääntynyt etätyö ja pilvipalveluiden käyttö lisäävät riskejä toiminnan keskeytyksille. Varautuminen vaatii kaikkien toimijoiden yhteistyötä sekä ymmärrystä yli toimialojen. Kyse on myös koko Suomen kyberturvallisuustason turvaamisesta”, kokosi kyberturvallisuuden keskeistä sanomaa Kyberturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntija Harri Koivunen.
Koivunen esitteli kansallisen kyberturvallisuuden arviointimallin eli Kybermittarin, jonka avulla organisaatiot pystyvät arvioimaan ja kehittämään toimintansa kyberturvallisuutta ja suojautumaan uhkilta. ”Kybermittarin avulla toimijat voivat tehdä yhteistyötä ja parantaa yhteistä ymmärrystä kyberturvallisuudesta. Kybermittarin saa käyttöönsä maksutta osoitteesta www.kyberturvallisuuskeskus.fi”, kertoi Koivunen. Samasta osoitteesta löytyy myös kuukausittain julkaistava Kybersää -tuote, jossa esitetään kuluneen kuukauden aikaiset merkittävät tietoturvapoikkeamat ja -ilmiöt. Lukija saa nopean kokonaiskuvan siitä, mitä kyberturvallisuuskentällä on kauden aikana tapahtunut. Molemmat tuotteet löytyvät netistä myös hakusanoilla.
Koivunen painotti kyberturvallisuuden arkista luonnetta ja totesi sen olevan olennainen osa riskienhallintaa ja varautumista. Voimakas digitalisaatio on nostanut kyberturvallisuuden riskienhallinnan keskiöön. ”Kyberharjoitusten avulla kyberhäiriöitä simuloidaan eli luodaan todentuntuiset kuvitteelliset olosuhteet, joissa häiriön vaikutuksia ja niistä toipumista voidaan testata. Kyberharjoittelun tavoitteena on parantaa organisaatioiden toimintavalmiuksia ja reagointikykyä vakavien tietoturvaloukkaustilanteiden varalta sekä lyhentää ja pienentää varsinaisten kyberhyökkäysten vaikutuksia”, kertoo erityisasiantuntija Harri Koivunen Kyberturvallisuuskeskuksesta. Koivusen mukaan myös koronapandemian vaikutuksia kyberturvallisuuteen on tutkittu.
Kansalaispulssi ja koronapandemia
Valtioneuvoston toimeksiannosta selvitetään kolmen viikon välein kansalaisten näkemyksiä ajankohtaisista aiheista. Kysymyksiä on muun muassa viranomaisten toiminnasta ja viestinnästä sekä vastaajan omasta mielialasta ja tulevaisuuden odotuksista. Kansalaispulssin tulokset löytyvät hakusanalla internetistä tai vaihtoehtoisesti valtioneuvoston ja tilastokeskuksen verkkosivuilta.
Koronaväsymys on tunnustettu tosiasia, mutta virusta vastaan käydään sisulla ja sitkeydellä
Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta toteaa, että koronaväsymysoireilua esiintyy monissa ihmisryhmissä, ja suojaustoimenpiteistä ja rajoituksista halutaan jo eroon. ”Häiriötilanne on jatkunut pitkään, mutta voidaan todeta, että reilusti yli puolen välin on varmasti jo selvitty tästä pandemiasta”, kokoaa ajatuksia yhteen puheenjohtaja Marko Pukkinen. Valmiustoimikunta kannustaa kaikkia pysymään hereillä koronatilanteessa tapahtuvista muutoksista, sillä pandemian selättäminen edellyttää vielä huolellisia määräysten ja suojaustoimenpiteiden noudattamista, jotta tauti saadaan kesytettyä.
Lisätietoja
ylijohtaja Marko Pukkinen, p. 0295 018 582, etunimi.sukunimi@avi.fi
johtaja Tarja Wiikinkoski, p. 0295 018 800, etunimi.sukunimi@avi.fi
Linkit
Ohjeet rajanylitykseen koronapandemian aikana
Kyberturvallisuuskeskuksen kyberturvallisuusraportti
Valtioneuvoston kokoama kansalaispulssi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä (minedu.fi-verkkosivuilla)
Kaikki avi.fi-sivuston kysymykset koronasta ja yleisötilaisuuksien järjestämisestä
Vaasan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista,
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivu alueella voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista,
Aluehallintoviraston koronaneuvonta tapahtumanjärjestäjille (ma-pe klo 8-11.30 ja 12.30-16): 0295 016 666, koronainfo@avi.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus hammashoitojonoista4.7.2025 11:49:27 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueella on puutteita kiireettömän suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä. Hoitoon pääsy ei toteudu lain vaatimusten edellyttämällä tavalla hyvinvointialueen omavalvonnallisista toimenpiteistä huolimatta. Lähes 7700 tamperelaista odotti hammaslääkärin vastaanotolle pääsyä yli kuusi kuukautta helmikuussa 2025.
Pudasjärven kaupungin varhaiskasvatuksen järjestämisessä puutteita3.7.2025 12:53:12 EEST | Tiedote
Pudasjärven kaupunki on rajoittanut lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnitti kaupungin huomiota asiaan.
Kontaktpunkttjänsterna i Tillstånds- och tillsynsverket1.7.2025 13:57:59 EEST | Pressmeddelande
Kontaktpunktsuppgifterna enligt Europeiska unionens direktiv om förnybar energi, förordningen om kritiska råmaterial och förordningen om nettonollindustrin kombineras i Tillstånds- och tillsynsverket som inleder verksamheten 2026.
Yhteyspistepalvelut Lupa- ja valvontavirastossa26.6.2025 10:31:47 EEST | Tiedote
Euroopan unionin uusiutuvan energian direktiivin, kriittisten raaka-aineiden asetuksen sekä nettonollateollisuuden asetuksen mukaiset yhteyspistetehtävät yhdistyvät vuonna 2026 aloittavassa Lupa- ja valvontavirastossa.
Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release
According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme