Päivittäistavarakauppa ry

Kyläkauppapäivä 9.6.2018 muistuttaa pienten kauppojen merkityksestä

Jaa

Valtakunnallinen Kyläkauppapäivä kutsuu tutustumaan oman kylän kauppaan lauantaina 9.6.2018. Päivään osallistuu lähes 950 pientä myymälää eri puolilla Suomea. Tapahtuma muistuttaa pienten kauppojen ja läheltä saatavien palveluiden merkityksestä alueen asukkaille. Kyläkaupat ovat tuttuja myös kesäasukkaille ja muille lomanviettäjille. Kesän lomakausi onkin monelle kyläkaupalle vuoden tärkein sesonki. Kyläkaupat voivat tulevaisuudessa olla keskeisessä roolissa, kun etsitään uusia ratkaisuja lähipalveluiden ja asuttavuuden turvaamiseksi koko Suomessa.

Elinvoimainen kyläkauppa on usein alueensa keskus ja sen palveluiden monipuolisuus saattaa yllättää. Kyläkaupat ovat vahvasti kiinni nykyajassa ja kuuntelevat asiakkaidensa toiveita herkällä korvalla. Elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden lisäksi tarjolla voi olla esimerkiksi paketti- ja postipalveluita, veikkaus-, apteekki- ja ravintolapalveluita sekä tietoa alueen tapahtumista ja muista palveluista. Valikoimia räätälöidään paikallisesti ja tarjolla on usein myös kodeissa ja mökillä tarpeellista käyttötavaraa.

Kyläkauppojen toiminnan ja palveluiden kehittämisessä digitalisaatio ja uudet logistiset ratkaisut tuovat uusia mahdollisuuksia. Kyläkauppa on jo nykyään luonteva verkkokaupan logistiikan solmukohta tai pankin asiamies käteisen rahan nostoissa asiakkaan pankkitililtä.

Tulevaisuudessa läheltä asukasta saatavien palveluiden ja tasapainoisen alueellisen kehityksen merkitys korostuu entisestään. Tähän vaikuttavat niin väestön ikärakenteen kuin yhteiskunnan palvelurakenteiden muutos. Kehitys ei koske vain haja-asutusalueita ja kesäloma-asukkaita vaan yhä useampaa taajamaa.

Kyläkaupoilla kokoaan suurempi merkitys

Poliittisilla päätöksillä ja sääntelyä järkeistämällä voidaan vaikuttaa kehityksen suuntaan. Kyläkauppa voi olla myös julkisten palveluiden kumppani esimerkiksi kirjastopalveluissa tai kunnan sosiaalipalvelujen asiakkaiden ruokahuollossa.

– Kyläkauppa on osa yhteisöään ja haluaa palvella sitä monipuolisesti. Kyläkauppa onkin todellinen oman kylän monipalvelukeskus, jonka merkitys on kokoaan suurempi niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Kesällä kyläkauppa kutsuu asiakkaikseen myös mökkiläiset ja muut kesäasukkaat, jotka saavat kyläkaupassa käydessään kosketuksen oman kylänsä elämään, johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä toteaa.

Vuonna 2017 pieniä 100–399 m² myymälöitä oli Suomessa 1 202 ja perinteisiä kyläkauppoja 241. Vuonna 2007 kyläkauppoja oli vielä 534 eli yli kaksi kertaa nykyistä enemmän. Suomen myymäläverkostosta lähes 55 % koostuu pienistä, alle 400 m² kokoisista myymälöistä.

Kyläkauppapäivän järjestävät Päivittäistavarakauppa ry ja sen jäsenyritykset. Kyläkauppapäivä järjestetään nykymuodossaan nyt kahdeksatta kertaa. Samana päivänä Suomen kyliä ja kylätoimintaa juhlitaan valtakunnallisen Avoimet Kylät -tapahtuman puitteissa. Avoimet Kylät -tapahtumassa on mukana 500 kylää. Kesätekemistä on siis tarjolla yhteensä yli 1500 kohteessa ympäri Suomen. Kaikki kohteet löytyvät samasta tapahtumakartasta: http://avoimetkylat.fi/kylat-kartalla/.

Yhteyshenkilöt

Johtaja Ilkka Nieminen, Päivittäistavarakauppa ry
puh. 0500 422 216, ilkka.nieminen (a) pty.fi

Kauppaketjujen yhteyshenkilöt:
• Tarmo Lähikauppias -ketju: Asiakkuuspäällikkö Jarkko Salama, Wihuri Oy Aarnio,
puh. 020 510 8127, jarkko.salama (a) wihuri.fi
• K-market Oy: Pirjo Ritovuori, pirjo.ritovuori (a) kesko.fi, p. 010 532 1814
• S-ryhmä: Valikoimajohtaja Antti Oksa, SOK, puh. 010 76 80699, antti.oksa (a) sok.fi

Lisätietoja Avoimet Kylät -tapahtumasta: www.avoimetkylat.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Päivittäistavarakauppa ry
Päivittäistavarakauppa ry
PL 340
00131 Helsinki

(09) 172 860https://www.pty.fi

Päivittäistavarakauppa ry (PTY) edustaa päivittäistavara- ja tavaratalokaupan sekä Foodservice-tukkukaupan yrityksiä. Ala työllistää suoraan ja välillisesti yli 80 000 henkilöä ja investoi Suomeen vuosittain satoja miljoonia euroja. Vuonna 2017 päivittäistavaroiden myynti oli lähes 17,6 miljardia euroa.

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritykset ovat Heinon Tukku Oy, Kesko Oyj, Lidl Suomi Ky, Minimani, M Itsenäiset Kauppiaat Oy, R-kioski Oy, Stockmann Oyj Abp, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Suomen Palvelutukkurit Oy, Tokmanni-konserni ja Wihuri Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päivittäistavarakauppa ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme