Kymenlaakson alueen asiakastiloja koskeva ns. turvavälimääräys kumotaan helpottuneen epidemiatilanteen vuoksi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki 22.4.2021 koko toiminta-alueelleen jatkopäätöksen, joka velvoittaa alueen yksityisen ja julkisen sektorin toimijoita varmistamaan 16.5.2021 asti, että asiakkaiden tai osallistujien väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää erilaisissa asiakastiloissa eli että turvavälit voidaan säilyttää. Rauhoittuneen epidemiatilanteen vuoksi lain edellytykset määräykselle Kymenlaakson alueella eivät enää täyty, ja aluehallintovirasto kumoaa päätöksen 1.5.2021 alkaen alueellisen koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti.
Vastaava päätös on edelleen voimassa muualla Etelä-Suomen alueella eli Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla tällä hetkellä 16.5.2021 asti. Aluehallintovirasto seuraa epidemiatilanteen kehitystä jatkuvasti yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa ja toimii tilanteen vaatimalla tavalla.
Ns. turvavälipäätökseen on liittynyt vaatimus kirjallisen suunnitelman tekemiseen siitä, miten toimija varmistaa lähikontaktien välttämisen tiloissa. Tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden ei tarvitse jatkossa tehdä tätä suunnitelmaa Kymenlaakson alueella.
Yleiset hygieniavaatimukset on edelleen huomioitava
Tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden täytyy kuitenkin edelleen huomioida tartuntatautilain pykälän 58 c mukaiset yleiset hygieniavaatimukset:
- Asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
- Asiakkaille ja osallistujille annetaan riittävän etäisyyden ylläpitämistä, käsien puhdistamista ja muita vastaavia tartuntojen leviämistä estäviä käytänteitä koskevat toimintaohjeet.
- Tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan.
- Asiakkaiden ja osallistujien oleskelu järjestetään sillä tavoin väljästi kuin se kyseisen toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista. Mahdolliset asiakaspaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan.
Hygieniavaatimuksia on noudatettava niin kauan kuin väliaikainen tartuntatautilain pykälä 58 c on voimassa. Tällä hetkellä pykälä on voimassa 30.6.2021 saakka. Hygieniavaatimukset koskevat hyvin laajasti eri toimijoita niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla - käytännössä lähes kaikkia sisä- ja ulkotiloja, joissa on asiakkaita tai osallistujia. Ravintoloita koskevista vastaavanlaisista velvoitteista säädetään erillisessä tartuntatautilain pykälässä 58 a.
Aluehallintovirasto muistuttaa, että epidemiatilanne voi yhä kääntyä huonompaan suuntaan viime viikkojen suotuisasta kehityksestä huolimatta. Rajoituksia puretaan siksi varovasti ja harkiten, ja jokaisen on omalta osaltaan edelleen tärkeä noudattaa voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia.
Lisätietoa:
- 30.4. tehty kumoamispäätös yleistiedoksiannoissa avi.fi-sivustolla
- Usein kysytyt kysymykset koronasta avi.fi-sivustolla
- Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille: p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), koronainfo@avi.fi
- Kymenlaakson sairaanhoitopiirin koronasivu voimassa olevista suosituksista ja koronatilanteesta
Medialle:
- aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti)
- ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti)
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Den riksomfattande expertbedömningen av räddningsväsendets tjänster år 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Pressmeddelande
Den riksomfattande expertbedömningen sammanställer läget för räddningsväsendets tjänster utgående från de regionala expertbedömningarna, välfärdsområdenas redogörelser och Pronto-statistiken.
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio pelastustoimen palveluista vuonna 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio kokoaa pelastustoimen palvelujen tilan alueellisten asiantuntija-arvioiden, hyvinvointialueiden selvitysten ja Pronto-tilastojen pohjalta.
Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi – kriisinkestävyyttä vahvistamassa22.10.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin yhteistyössä järjestämä Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi järjestetään 27.-31.10.2025. Kurssin tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta sekä varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
