Kymenlaakson Sähköltä uusi liiketoiminta-avaus uusiutuvan energian hankkeiden sähkönsiirtoon
11.4.2023 13:01:50 EEST | Kymenlaakson Sähkö Oy | Tiedote

Yhtiö tuottaa elinkaaripalvelua, joka sisältää sähkönsiirtoverkon suunnitteluun liittyvien selvitysten ja lupien hankinnan, rakentamisen sekä liityntäjohdon ylläpidon, huollon ja korjaukset koko käyttöiän aikana.
Yhtiön tavoitteena on kehittyä Suomen johtavaksi liityntäjohtoja tarjoavaksi toimijaksi ja edistää sähkönsiirron ratkaisuin energia-alan vihreää siirtymää.
Yhtiö vastaa toimialan tarpeisiin ja kysyntään
Useat eri toimijat energia-alalta, viranomaiset sekä kuntien ja maanomistajien edustajat ovat tuoneet esille tarpeita yhteisjohtojen toteuttamiseen. Kun kysyntää yhteishankkeille on entistä enemmän, ratkaisee nyt perustetun yhtiön toimintamalli osaltaan näitä sähkönsiirron haasteita ja pullonkauloja.
Uusi yhtiö on syntynyt vastaamaan toimialan tarpeisiin. Yhteiskunnan sähköistyminen ja uusiutuvan energian tuotannon tarpeet ovat aikaansaaneet tilanteen, jossa on sekä suunnitteilla että rakenteilla ennätysmäärä tuuli- ja aurinkovoimaa. Uusiutuvan energian tuotantohankkeissa aikaa ja kustannuksia kuluu usein turhaan päällekkäisissä ja kokonaisuutta huomioimattomissa verkkoratkaisuissa. Tavoitteet ja tarpeet maankäytön vaikutusten pienentämiseksi sekä luontoarvojen turvaamiseksi ovat myös nousseet vahvasti esille.
”Olemme jo tässä yhtiön perustamisvaiheessa käyneet neuvotteluita useiden hanketoimijoiden ja viranomaisten kanssa, ja löytäneet ratkaisuja yhteisjohtojen toteuttamisen toimintamallista, aikataulujen yhteensovittamisesta ja toteutustavasta”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Jouni Pylvänäinen. ”Liityntäjohtomallimme antaa hyvän mahdollisuuden eri tuotantomuotojen kasvattamiseen ja kehittämiseen myös jatkossa, koska yksittäisen hankkeen kapasiteettia on helppo laajentaa tulevaisuudessa liityntäjohtoa hyödyntäen.”
Yhtiö koordinoi energiantuotannon liittämisen sähköverkkoon kokonaisvaltaisesti ja vastuullisesti maanomistajat ja ympäristönäkökulmat huomioiden. Kun sähkönsiirtotarpeet integroidaan, voidaan liittymisjohtoinvestointeja tehostaa ja samalla vähentää sekä investointikuluja että hankkeen aikataulu- ja kustannusriskejä.
Suomen Liittymisjohdot Oy on perustettu vuonna 2023 ja se on Kymenlaakson Sähkön 100 prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Yhtiö tarjoaa palveluita uusiutuvan energian tuotantohankkeiden sähkösiirtoon. Yhtiön verkkosivut: www.sljoy.fi
Suomen Liittymisjohdot Oy - Yhdistävä voima
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni PylvänäinenToimitusjohtaja
Puh:+358 5 7780 101Puh:+358 40 5545179jouni.pylvanainen@ksoy.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kymenlaakson Sähkö on kaupunkien ja kuntien omistama energiakonserni, jonka pääliiketoiminnot ovat energian tuotanto, myynti ja verkkotoiminta. Konsernin muodostavat energialiiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson Sähkö Oy ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt, verkkoliiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson Sähköverkko Oy ja liittymisjohtoliiketoimintaa harjoittava Suomen Liittymisjohdot Oy.
Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 196 miljoonaa euroa, ja konsernissa työskentelee noin 60 asiantuntijaa. Olemme alueemme merkittävin energiayhtiö asiakasmäärällä mitattuna. Palvelemme yli 100 000 asiakasta pääasiassa neljän maakunnan alueella — Kymenlaakson lisäksi Etelä-Karjalassa, Uudellamaalla sekä Päijät-Hämeessä. Toimipaikkamme sijaitsevat Kouvolan Elimäellä ja Kotkassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson Sähkö Oy
Kymmenedalens Els bokslut 2025: vår strategiska inriktning stärktes12.3.2026 12:05:22 EET | Tiedote
År 2025 ökade KSOY sin elproduktions- och elnätskapacitet och sålde sitt innehav i bolaget för detaljförsäljning av el. Färdigställandet av vindkraftsparken i Lestijärvi ökade produktionsvolymen i bolagets ägo med över 20 procent.
Kymenlaakson Sähkön tilinpäätöstiedote 2025: strateginen suuntamme vahvistui12.3.2026 12:03:45 EET | Tiedote
KSOY kasvatti vuonna 2025 sähköntuotanto- ja sähköverkkokapasiteettiaan ja myi omistuksensa sähkön vähittäismyyntiyhtiöstä. Yhtiön omistuksessa oleva tuotantomäärä kasvoi yli 20 prosentilla Lestijärven tuulivoimapuiston valmistuttua.
Suomen suurin tuulipuisto valmistui: KSOY:lle 10 prosentin osuus tuotannosta20.1.2026 09:03:20 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 sekä Kymppivoiman, Oulun Energian ja Kuopion Energian yhteenliittymä sopivat Lestijärven tuulipuiston rakentamisesta Keski-Pohjanmaalle marraskuussa 2021. Valmis tuulipuisto luovutettiin omistajilleen joulukuussa 2025.
KSOY:n vuoden 2025 urheilijastipendin saajat on valittu3.11.2025 12:53:16 EET | Tiedote
Kymenlaakson Sähkö on jakanut vuoden 2025 stipendit kymmenelle urheilijalle. Stipendien tarkoituksena on kannustaa lajiinsa sitoutuneita nuoria urheilijoita eteenpäin ja menestykseen lajinsa parissa.
Kymmenedalens El Ab:s ordinarie bolagsstämma12.6.2025 12:50:38 EEST | Tiedote
Kymmenedalens El Ab:s ordinarie bolagsstämma hölls torsdagen den 12 juni 2025. På bolagsstämman behandlades de ärenden som enligt bolagsordningen ankommer för ordinarie bolagsstämma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


